Luokka:Filosofia

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Filosofia pitää sisällään sekalaisia aatemaailmoita, jotka ovat syntyneet ihmisen perustarpeesta tietää. Näinollen filosofia rakentuu ihmisen sisäisen epävarmuuden pakottamana. Käytännölliseltä tasolta filosofia vaikuttaa saivartelulta. Kokonaisuutena filosofia siis kaikesta huolimatta lisää epävarmuutta, sen sijaan,että poistaisi sitä. Arjen tasolla filosofia on turhaa:se vie aikaa,eikä sitä voi syödä tai myydä.

Filosofia alana ja ammattina on arvostettua. Muita äärisaivartelijoita kuitenkin harvemmin pidetään arvossa. Filosofian arvostus näkyy siinäkin,että yliopistolla luonnontieteilijät valmistuvat filosofian maistereiksi. Sen sijaan teologian opiskelijat valmistuvat teologeiksi,eivät filosofeiksi. Aivan,kuin teologialla olisi jotain,joka nostaisi sen filosofian yläpuolelle. Kuitenkin juuri kristinusko on se elämänfilosofia,joka maassamme vaikuttaa eniten. Kuitenkin teologian uskon vertaaminen filosofian pohdiskeluun tuntuu loukkaavan teologiaa ja filosofiaa, -tai pikemminkin näihin kuuluvia ihmisiä.

Filosofian piirissä saadaan helposti levitettyä uskontoja. Uskonlevittäjien käsittelemä filosofia asettuu johonkin uskonnon ja pseudotieteen väliselle harmaalle alueelle. Uskontojen tarjoama filosofia ei anna kysymyksiä,vaan vastauksia. Uskonnollissävytteinen filosofia brassailee ratkaisseensa ihmiskunnan suuret kysymykset. Tälläinen filosofia aikaansaa yleensä tuhoaa enemmän kuin rakentaa. Tälläinen filosofia ei vapauta, paitsi aatteeseensa uskovan omilla aivoillaan ajattelemisen pelosta.

Kokonaisuutena filosofia on kuitenkin sangen tarpeellista. Filosofisesti pohtiva ihminen osaa tehdä päättelyitä ja on täten vaikeammin harhaanjohdettavissa ja puijattavissa. Täydellinen filosofi olisi samalla täydellisen objektiivinen. Vaikka täydellistä filosofia ei ole eikä tule,on sitä kuitenkin hyvä tavoitella. Jos ei muuten,niin siksi,että ihminen ajattelisi edes kerran elämässään omilla aivoillaan sen sijaan,että luottaisi johonkin "erehtymättömään lähteeseen". Filosofiaa harrastavan ihmisen maailma ei ole koskaan valmis ja jos on,niin hän pohtii miksi näin on. Filosofi juoksee totuuden perässä koskaan sitä saavuttamatta. Näin filosofia on jotain yleisinhimillistä. Ei välttämättä hyvää tai kaunista,mutta inhimillistä.

Mutta perimmiltään filosofia on epävarmuutta ja ihmisenäolemisen harhaisuuden rehellistä ja rohkeaa tunnustamista.

Mistä siis voit lopultakin tietää, onko tämä sivu todella olemassa? Mikä sivu?

Alaluokat

Seuraavat 25 alaluokkaa kuuluvat tähän luokkaan. Alaluokkien kokonaismäärä luokassa on 25.

"

A

E

F

H

K

M

P

R

T

Artikkelit, jotka ovat luokassa Filosofia

Seuraavat 148 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 148.

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Luokka:Filosofia&oldid=600258"