Vapaustus
"Ei kuolema ole tuomitulle rangaistus, se on vapaustus.
Vapaustus on länsimaisen kulttuurin keskeinen arvo. Se nojaa pitkään, jo Rooman valtakunnan ajan oikeuskäsitykseen. Rooman valtakunnassa harjoitettiin rangaistuksina sakottamista, teloituksia ja karkotuksia. Sillä vankeuteen liittyvää vapauden menetystä pidettiin ihmisarvoa vähentävänä, etenkin kun tästä tuli kuluja Rooman Senaatille ja Kansalle. Ja etenkin Senaatille. Kuolemanrangaistus ei näin ollen ollut julmuutta vaan armeliaisuutta.
Ajan mittaan vapaustuminen on kiinnostanut useita filosofioita. Ja sillä on syvä yhteys Ranskan vallankumouksen verenvuodatukseen ; Vallankumous toteutettiin iskulauseella "Vapaustus, veljeys, tasa-arvoisuus". Robespierre voidaankin nähdä erääksi historian suurimmista vapaustustaistelijoista.
Vapaustuksen suhde elämään on eksitentialistinen. Jossain määrin Arthur Schopenhauerin hengessä elämä on lähinnä elämänjanosta johtuvaa kärsimystä. Albert Camus'n hengessä vapaustuminen voidaan liittää sellaisiin olemisen ydinkysymyksiin kuin että miksi ihminen ei tee itsemurhaa.
Vapaustus on yleisinhimillistä, se ylittää länsimaisessa ajattelussa myös puoluerajat ja muut yleiset jakolinjat. Jos intellektuelli vasemmistolainen voi miettiä vapaustumista, on tämä arvo tärkeä myös kuolemantuomiota kannattavalle konservatiiville. Kuitenkin kulttuurirelativismi on mädättänyt tämänkin perusarvon ja länsimaisen kulttuurin paluuta joudutaankin tukemaan aikamme vahvimmilla ajattelijoilla. Esimerkiksi aikamme suurin ajattelija Riku Nevanpää on filosofioinut siitä miten kuolema on mitätön asia, toisin kuin facebookissa julkaistujen kommenttien siteeraaminen ilman siteeratun lupaa. Näin moderni ajattelu lähestyy Roomalaista ajattelua ja viisas ymmärtää että perustavanlaatuisimmat asiat ovat yleisinhimillisiä ja ikuisia.