Hautajaiset
Hautajaiset on seremonia, jossa sukulaiset ja tuttavat hankkiutuvat eroon elämän hylkäämästä läheisestään. Yleensä työehtosopimuksensa irtisanonut ihmisen tomumaja haudataan maan poveen, tai tuikkaistaan tuleen. Kalman korjaamaa viljaa voidaan erityistapauksissa haudata myös merelle. Yleisin tapa hävittää eloton ruho lienee multiin paneminen, mutta kaupungistumisen ja tontimaan hurjan hinnannousun myötä raadon polttaminen, eli tuhkaaminen yleistyy nopeasti. Hautajaisissa suoritetut rituaalit ja taikatemput vaihtelevat eri uskontojen välillä, mutta niiden tarkoitus on sama: Hävittää kalmankalpea, huoneenlämpöinen raato ennen kuin se alkaa haista ja vakuuttaa sureville omaisille, että kuolema oikeastaan olekaan niin huono juttu.
Perinteiset suomalaiset hautajaiset[muokkaa ]
Evankelis-luterilaisen kirkon hautajaisrituaalissa kuolonkankea juhlakalu on yleensä piilotettu n. 1000€ arvoiseen puulaatikkoon, eli arkkuun . Tämä arkku on sijoitettu rituaalihuoneen, eli kirkon tai kappelin etuosaan korokkeelle, siten että jokainen huonessa olija voi sen esteettä nähdä. Polttohautaus suoritetaan krematoriossa , joka on eräänlainen kappelin ja suuren kaasugrillin yhdistelmä. Toimituksen alkajaisiksi osallistujat laulavat seremoniamestarin, eli papin tai papittaren johdolla kristinuskon jumalolentoja ylistävän laulun. Tämän jälkeen pappi lukee otteita kristittyjen pyhistä kirjoituksista, Raamatusta ja lukee loitsuja turvatakseen kuolleen sielulle iänkaikkisen elämän kuoleman jälkeen. Seuraavaksi rituaaliaaliin kuuluu kukkien ja erilaisten saatekirjeiden asettelu arkun päälle. Vainajan omaiset nousevat vuorollaan arkun vierelle, lukevat murtuneella äänellä, räkäkuplat nenästä tursuten, kukkakauppiaan kanssa huolella valitun otteen Raamatun tekstiä ja lopuksi asettavat kukkakimpun ruumislaatikon päälle. Kukituksen jälkeen lauletaan vielä ylistystä Herralle ja Jeesukselle sekä luetaan lisää kristinuskon keskeisimpiä loitsuja.
Tämän jälkeen perinteisissä maahanpanijaisissa yleisöstä valitaan kuusi salskeaa urosta, nuorta miestä, joita ei vielä kihti, iskias tai verenpainetauti vaivaa. Nämä valitut toimivat kantajina, jotka kantavat vainajan laatikoineen seurakunnalta ostetulle hautapaikalle. Vesi- tai räntäsateen ja kuoleman jälkeistä elämää ylistävän laulun saattelemana henkipatto omainen lasketaan viimeiseen leposijaansa, kosteaan maakuoppaan, jossa maan marron matoset pääsevät aloittelemaan usean kuukauden bakkanaalejaan.
Moderni polttohautaus tarjoaa hautajaisvieraille hieman näyttävämmän shown. Monisävelisen laulun saattelemana arkku lipuu, kuin itsestään, kohti lopullista määränpäätään. Kuumat liekit nielaisevat arkun, polttaen sen jäykkine sisältöineen hetkessä tuhkaksi, jättäen vain vienon grillikyljen tuoksun leijumaan muistoksi vainajan omaisille. Vain kyynisimpään mieleen voi polttohautaus assosioida kertomukset helvetin liekeistä. Lopuksi jäljellejääneet kärytetyt jäännökset kootaan uurnaksi kutsuttuun purkkiin, joka yleensä kaivetaan vaivihkaa maahan.
Kuoppaanpanon tai käräyttämisen jälkeen juhlaväki syöksyy pitopalvelta varattuun juhlapaikkaan, jonne on katettuna kattava valikoima sekä suolaisia että makeita leivonnaisia. Pappi yrittää pitää harrasta tunnelmaa yllä pitämällä vainajan muistoksi puheita, mutta yleensä runsaan buffetin hullaannuttama hautajaisväki on jo unohtanut sekä papin, että vainajan. Niin on ihmisen maallinen vaellus saatu arvoiseensa päätökseen. Mustiin pukeutuneet korppikotkat raatelevat voileipäkakkua. Herrat siemailevat väkeviä viinoja pullon suulta nurkan takana ja parhaimmillaan aloittavat vakavamielisen depaatin vainajan perinnön oikeudenmukaisesta jaosta. Illan tummetessa harva enää muistaa, oliko suku kokoontunut häihin vai hautajaisiin. Seremonia on tehnyt tehtävänsä.
Kiertoilmauksia[muokkaa ]
Vanhastaan väki kavahtaa hautajaisista puhumista. Näin ollen tätä juhlatilaisuutta nimittämään on kehittynyt lukuisa joukko erilaisia kiertoilmauksia.
- Maahanpanijaiset
- Peijaiset
- Monttubileet
- Kuoppajaiset
- Ilonpidollisesti rajoitteiset juhlat