Tuuri (kylä)

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuurin täytyy sijaita jossakin, koska sieltä sinkoaa tabloid-saastetta satojen kilometrien säteelle kohdentuen ihmisten postilaatikkoihin- ja luukkuihin melko säännöllisin väliajoin. Tiedemiesryhmä on uskaltautunut ottamaan selvää ilmiöstä ja todennut seuraavaa:

"

Tuuri on peräisin Oortin pilvestä, josta kaikki komeetat aika-ajoin sinkoilevat maailmankaikkeuteen. Tuuri on ensimmäinen, joka on osannut hyödyntää ilmiön kaupallisesti. Silti tämä ei ole mikään tae siitä, että siellä olisi älyllistä elämää.

"

Toisaalla tiedeyhteisöissä on esitetty epäilyksiä, että Tuuri olisi itse musta aukko, joka imisi kaiken itseensä. Tälle väitteelle on olemassa vahvat todisteet. Tuurin vetovoiman on todettu olevan suurempi kuin esimerkiksi kuun vetovoiman, joka tiettävästi liikuttelee valtameriäkin. Tuuri on mahtavampi; se saa suomalaisen kuluttajan tulemaan luokseen useiden satojen kilometrien päästä. Itse asiassa Tuuri on kotikutoinen piinaava ostoshelvetti, jossa on aina liikaa ihmisiä, autoja ja muuta turhaa rojua. Tuurin vetovoima perustuu paranormaaleihin ilmiöihin; kukaan ei omien puheittensa mukaan oikeasti halua sinne mennä. Tästä huolimatta kauppakeskuksen parkkipaikat täyttyvät autoista ja kaupat ihmisistä. Tämä on kuitenkin vain Keisari Keskisen luoma illuusio, mainoskikka jolla saadaan ihmiset huijattua sinne.

Keskinen on varastanut yleensä onneen yhdistetyn nimen itselleen. Aiemmin sana "tuuri" tarkoitti onnea, nykyään katastrofaalista epäonnea.


Wiki letter w.png Aivan kuten peniksesikin, tämä artikkeli on tynkä.
Auta Hikipediaa laajentamalla artikkelia .
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Tuuri_(kylä)&oldid=584315"