Antti Tuuri
| Tuurin koko palkintokaappi |
|---|
|
Antti Elias Tuuri (1. lokakuuta 1944, Kauhava) on harmaa suomalainen kirjoituskone, jonka tehtävänä on tehtailla kirjoja ja voittaa niistä palkintoja. Molemmat sujuvat häneltä paremmin kuin yhdeltäkään muulta nykykirjailijalta.
Elämä[muokkaa ]
Tuurin elämä on yhtä väritöntä kuin hänen tuotantonsa ei ole. Hän ei kai käy ikinä ulkona eikä toikkaroi itseään iltapäivälehtien sivuille, joten tässä artikkelissa ei voida käyttää perinteistä kirjailija + alkoholi = hyvä artikkeli -kaavaa (vrt. Pentti Saarikoski tai Hannu Salama). Tuuri saa nimensä lehtiin vain silloin, kun hän jälleen kerran voittaa jonkin palkinnon kirjasta, joka kertoo Pohjanmaasta.
Antti Tuuri valmistui ylioppilaaksi kai joskus 1963 ja sai palkintona ylioppilaslakin. Emme tiedä varmasti, koska Wikipedia ei tätä kerro. Hän saattoi opiskella Helsingin yliopistossa matematiikkaa ja TKK:ssa kemiaa. Sitten hänestä tuli 10 000. TKK:sta valmistunut insinööri. Kiitoksena hän sai kullatun tupsun ylioppilaslakkiinsa. Jossain välissä Tuuri ilmeisesti myös syntyi, mikä tapahtui todennäköisesti Pohjanmaalla. Tuuri sattui olemaan 50 000. kyseisessä sairaalassa syntynyt lapsi, ja hän sai syntymisestä palkintona hopealusikan.
Opiskeluaikana Tuuri oli yksi harvoista kirjoitustaitoisista teekkareista, ja hän voitti jokaisen Äpy-lehden parhaan jutun palkinnon kekseliäällä pohjanmaalaisella alapäähuumorilla. Tämän jälkeen hän istahti kirjoituskoneensa ääreen ja on vuodesta 1971 suoltanut mestariteoksia noin neljän kirjan vuosivauhtia.
Tuotanto ja palkinnot[muokkaa ]
Antti Tuurin tuotanto on niin laaja, että Eino Leino ja Joel Lehtonen toivovat hänen kupsahtavan pian, ennen kuin Tuuri ylittää molempien teosennätyksen kaksinkertaisesti. Toivomus ei oikein tunnu toteutuvan, sillä Tuuri on vasta 81-vuotias. Olisikohan, Eino, kannattanut kännätä hieman vähemmän siellä kuusen alla?
Tuuri on kirjoittanut tasan kahdesta aiheesta: Pohjanmaasta ja pohjanmaalaisten siirtolaisuudesta Amerikkaan. Nämä hän on jalostanut sataan eri varianttiin romaaneiksi, novelleiksi, dokumenteiksi, TV-käsikirjoituksiksi, kuunnelmiksi, näytelmiksi ja oopperalibretoiksi. Joku saattaa ajatella, että parin sadan teoksen aikana Hakalan suvun toilailuista voi kertoa kaiken, mikä kerrottavissa on, mutta kriitikot tuntuvat olevan toista mieltä. Tuuri on voittanut muun muassa Kirjallisuuden valtionpalkinnon, Pro Finlandia -mitalin, Kirjoituskoneiden suurkulutuspalkinnon, Finlandia-palkinnon ja Pohjoismaisen Neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Vuosina 1972–1993 hän voitti Vuoden asiakas -palkinnon lähikaupassaan sekä sai Islannin Haukan ritarikunnan ristin kehuttuaan Björkin levyä linja-autossa suurlähettilään kuullen. Lisäksi Tuuria varten perustettiin Hannu Mäkelä -palkinto, jonka Tuuri onkin sitten voittanut vuodesta 1975 lähtien (paitsi vuonna 1988, jolloin hän joutui kieltäytymään, koska palkintokaapin jatkopala ei ollut vielä saapunut IKEAsta).
Tuuri on toinen niistä kahdesta insinöörikirjailijasta, joiden kerronta on juuttunut jonnekin 1970-luvun modernismin tietämille. Tämä ei näytä haittaavan, sillä samalla kaavalla syntyy niin kaunokirjallisuutta kuin erilaisia dokumenttiteoksia. Tuurin dokumenttien kirkkain kärki hioutui esiin Esko Ahon vaalikirjassa vuonna 1999. Kriitikot katselivat vaivautuneina muualle ja koettivat liueta myötähäpeän turvin lattialankkujen läpi teoksen julkistamistilaisuudessa. Tuuri pettyi sittemmin itsekin kirjan sankariin, josta ei kasvanut Hakalan mummon veroista viisasta.
