Kauhava
Kauhava on oma valtio Etelä-Pohjanmaalla Suomessa, sielä asuu jopa 500 ihmistä. Mikä tekee erikoisen valtiosta on se, että siellä on vain viisi eri sukunimeä ja enemmän Mopoautoja kuin ihmisiä. Kauhava perustettiin vuonna 1881 Isontalon Antin toimesta, Antti oli julma johtaja ja käytti seksuaalisesti hyväkseen kaikkia alaisiaan, varsinkin eläimiä ja Härmäläisiä.
Nykypäivänä Kauhava on rauhallinen pers... kylä Etelä-Pohjanmaalla, jonka kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat yökerho Tiikerin tiedemiehet, jotka syttyvät lauantaisin kello 12 tutkimaan viinan psykomotorisia ominaisuuksia ja sammuvat ennen kahdeksaa raporttiensa päälle.
Toinen hieno nähtävyys on lentokenttä, jossa vietetään joka juhannus Lentäjien juhannusta. Lentäjillä on tällöin oikeus ja kunnia naida kaikkea, millä on pulssi.
Kauhava on saanut kansallista näkyvyyttä nuorista invalideistaan. Kauhavan pääkujalla huristeleekin useampia invamopoja, kuin on kirjastossa filosofian teoksia. Mopot ovat poikkeuksellisen hyvin varusteltuja, lähes kaikissa on viimeisintä huutoa oleva um-um-laite, jolla invanuori kutsuu naaraspuolista seuraa koppiinsa.
Kauhala tunnetaan myös nuorista alkoholisteista. Kauhavan pääkujalla örveltääkin useampia nuoria puukko kädessä, Leikkimässä puukkohippaa mamujen kanssa jotka joskus eksyvät kylille. Säännöt puukkohipassa on yksinkertaaset 1 mamu vs 10 kauhavalaasta puukkoa.
Kauhavalta on lähtöisin myös Pohjan natsipuolueen perustaja kapteeni Järviharju.
Kauhava myös hallitsee nykyään Härmää.
Turismi
Kauhavalla turistit ovat suurilukuisin riistaeläinlaji, ja niistä on luvattu 10,00 euron palkkio. Tärkeimpänä nähtävyytenä mainittakoon kauhavalaane puukko siitä voi saara hyvin nopiaa kylkeen. Kauhava on myös "erittäin tunnettu" omistamastaan pomppusuorasta, Suomen parhaasta kyläsuorasta, jota kateelliset elämää omistamattomat härmäläiset ajavat traktoreilla. Turisteille (joita kauhavalla käy 1 vuodessa) tiedoksi, että auton vanteet kannattaa poistattaa reissun ajaksi...
Kauhavalle tulevat turistit ovat yleensä heitä, jotka eksyvät vahigossa tasapäiden valtioon ja selviävät Lapualta Kauhavalle tuskisaan.
Käynnistä satelliittiyhteys laajentamalla artikkelia .