David Foster Wallace
"David Foster Wallaceen verrattuna Stephen King on Cervantes."
David Foster Wallace oli muotitiedoton amerikkalainen kirjalijia, tennisamatööri, homunculus, jonka 1980-lukulaisen yhdysvaltalaisen akateemisen postmodernismin insulaarinen symbolinen järjestys synnytti ja kasvatti ajeeraamaan satunnaista ajatuskoetta (mitä jos nuori Werther mutta rikkiviisaana nörttinä plus se vainoaisi exäänsä?) ja David Lynch -fani.
1990-luvulla intensiivisen rakastelun tuloksena Wallacen silloinen vaimo, Oxford Dictonary, synnytti Infinite Jest -romaanin. Romaani tuli tunnetuksi siitä, että siinä on jumalattomasti loppuviitteitä ja vaikeita sanoja. Kirja on tarkoitus lukea omassa lukukammiossa, koska jatkuva tennispallottelu tekstin ja loppuviitteiden välillä saa kenet tahansa näyttämään idiootille.
Kirjan jälkeen Wallacen suosio nousi ja hän alkoi kirjoittamaan 600-sivuisia esseitä [1] , sekä antamaan televisiohaastatteluja, joissa hän esiintyy vaikeanoloisena. Wallacen teema niin kirjallisuudessa kuin yksityiselämässä on loputon masennus onanointi ja samojen asioiden toistaminen tarpeettoman monta kertaa tuhannesta eri perspektiivistä mahdollisimman vaikein ilmauksin, jolla on jotain tekemistä yleensä latinankielisten tai matemaattisten ilmausten kanssa.
Ennen kuin Wallacen itsetietoisuus kulminoitui kattotuolin lujuuslaskennan empiiriseen testaamiseen omalla painollansa, hän saattoi salarakkaansa, DSM-IV:n, raskaaksi. Kirja synnytti myöhemmin keskoseksi jääneen Pale King -romaanin, joka sai Pulitzer-palkinnon jostain syystä.
Kuoleman jälkeen Wallace siirtyi kummittelemaan Miki Liukkosen tuiralaisyksiöön joulua edeltävänä yönä. Järkyttävän tapahtuman seurauksesta Liukkonen niisti nenänsä Lindorff-papereihin ja alkoi työstämään O[2] -romaania, jota tiettävästi kukaan ei ole lukenut kustantajan Lähde? lisäksi.
Katso myös[muokkaa ]
- Kuinka solmin hirttosilmukan
- Alaviite
- Angsti
- Jimmy Wales
- vähemmän vakava mutta vielä ankeampi suomikopio
