Henrik Ibsen
Henrik Ibsen (syntynyt 1828, kuollut 1906) oli ainutlaatuinen norjalainen, sillä hänen nähdään tehneen suuria tekoja ilman öljyrahan tukemaa hämärää tilifirmaa. (Tästä asiasta toki käydään alati kinaa edelleen.) Ibsen harrasti paperien töhrimistä sekä lavan nurkilla notkumista epämääräisiä neuvoja huutaen. Ajat muuttuvat, mutta mysteeri säilyy: Oliko Ibsen ihan tosissaan sen partansa kanssa?
Oman kylän poika
Henrik Ibsen oli melkoisen tavallinen vauva syntyessään, sillä hän syntyi kotikaupunkiinsa Skieniin. Hänen suuruudestaan saatiin viitteitä jo heti synnytyksen yhteydessä, kun hän tuli ulos telemark-asennossa saman nimiselle paikkakunnalle.
Hänen kotikylänsä suurin myyntivaltti oli jäykän puun vienti, mistä syystä Ibseninkin oletettiin tulevan hameväen sankariksi niin pian kuin tämä tajuaisi, että hänellä oli housuissaan muutakin kuin tylsän hetken ylittämiseen tarkoitettu lelu.
Hänellä oli kuitenkin monien suurien nimien tapaan suuri ongelma: hänen vanhempansa olivat molemmat ihan helvetin hienoista perheistä ja heillä oli millä mällätä, joten hänen olisi työlästä todistaa itselleen ja muille, että hän oli ihan itsekin jostakin kotoisin eikä vain siitostyön taidonnäyte.
Hän luultavasti toivoikin ikkunaan katsellen iltatähdiltä ihmettä, sillä sellainen tarjottiinkin. Ibsenin vanhempien suhde oli melkein liiankin läheinen, ja hänen ei tarvinnut odottaa kuin seitsemänvuotiaaksi asti ennen kuin hänen isänsä teki taloudellisesti vähemmän telemarkin alastulon, ja he asuivat pian jossakin jumalan hylkäämässä murjussa. Siitä oli kirjailijan alun hyvä ponnistaa.
Räjähtävä nousu menestykseen
Norjan mittapuulla Ibsenin tie taivaisiin oli avaruusrakettimainen, sillä se kesti vain kymmeniä vuosia eikä esimerkiksi jonkin aikakauden koko pituutta. Kuten kaikkien kunnon kirjailijoiden odottaisikin, häneltä jäi koulu kesken ja hän oli jonkin keskimääräisen työpaikan oppipoikana haaveillen takahuoneessa kuitenkin jostakin aivan muusta ja unohtaen tehdä siinä samalla mitään oikeita töitä[1]
Täysi-ikäisyyttään tämä tee-se-itse-novellisti juhli aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa urbaani nykynuorikin olisi valinnut: hommaamalla äpärän. Hänelle selitettiin vasta liian myöhään, että sellaisista saa maksaa pitkän aikaa, ja voi pojat että hän maksoikin. Hänellä sentään riitti ylpeyttä siihen, ettei hän ollut poikansa kanssa missään tekemisissä.
Ibsen päätti myös tulla tunnetuksi näytelmäkirjailijaksi, ja hän sijoittikin tähän hullun houreeseen ihailtavan määrän energiaansa. Kuitenkin, samalla tavalla kuin kaveri, joka toivoo silmät kiinni aamukuudelta housuissaan olevan märän läntin olevan jotakin muuta kuin omaa kusta, hän teki turhaa työtä. Hänen näytelmiensä arvostuksen taso pysyi tasaisesti samalla viivalla julkun kanssa, joskin ilman jälkimmäisen nauttimaa arveluttavaa rajallista ihailua. Koska hän oli kuitenkin omasta mielestään syntynyt kirjoittamaan, hän ei tajunnut pysähtyä asiaa ihmettelemään.
"Tylsää"[2]
Ibsen, joka erilaisissa teatteriproduktioissaan mädäntyneenä ja avioliittoonkin erehtyneenä tajusi olevansa taloudellisessa laskusuhdanteessa, teki uusimman kirjailijan haihattelunsa ja päätti kokeilla maisemanvaihdosta pelastukseksi junnaavalle norjalaiselle elämälleen.
Kuten kaikki haihattelijat ja pummit, hän löysi itsensä Italiasta. Sen jälkeen hän saikin aikaan "matskua", jolla hän kehtasi jo näyttää naamaansa kadulla. (Tosin, ottaen huomioon Ibsenin naurettavan kuontalon, tämä saattoi olla omien teosten laadun yliarvioimista.)
Kenellekään kirjailijoita koskaan edes mediassa kohdanneille ei olisi aikakaudella tullut yllätyksenä, että kun "kirjailija Ibsen" sai edes alkukantaisen maineen tapaisen muovattua mielensä vahasta kasaan, hänellä (削除) nousi kusi päähän (削除ここまで) nousi usko omiin ajatuksiinsa, ja siitäkös eteenpäin hän olikin sitten ihan koko ajan ihan mitä mieltä halusikin ihan mistä aiheesta tahansa.
Eikä taitaisi kenellekään olla yllätys sekään, että muutettuaan Saksaan hän kirjoitti mielestään parhaimman teoksensa ikinä koskaan ever, samaan aikaan kun muut ihmiset maailmassa olivat vähän eri mieltä.
Onneksi hän sai aikaan vähän muutakin "matskua", ettei hänen alkava maineensa mennyt aivan tyystin pöntöstä alas.
Ibsenin näytelmä päättyy
Ibsen, jonka inspiroiva maisemanvaihdos kesti lopulta 27 vuotta, sentään oli tarpeeksi oman kylän poikia suostuakseen kuolemaan Norjassa, mikä onkin maan yksi turistivalteista.
Ibsen oli hairahtanut monien vanhusten harrastamaan extreme-ajanvietteeseen, halvauksiin. Hänen lopulliseksi kohtalokseen koitui kuitenkin hänen oma sairaanhoitajansa, jolla ei näyttänyt aikalaiskuvausten perusteella olevan pienintäkään tilannetajua. Tämä nimittäin kertoi kaikille potilaan olevan oikein hyvässä kunnossa, kun kituva vanhus itse yritti samaan aikaan epätoivoisesti mumista aivan muuta. Päivää myöhemmin tämä olikin yhtä kankea kuin kotikylänsä vientiteollisuuden jäykät tukit.
"Tvertimod! Tvertimod! Tvertimod! Tvertimod! Tvertimod! TVERTIMOOOOOOOOD!"
~ Henrik Ibsen yrittäen epätoivoisesti ilmaista hoitajansa epäpätevyyttä seuralaisilleen
Ibsenin teokset ja tyyli
Ibseniä on pidetty milloin minkäkin asian isänä, mukaan lukien tekemänsä äpärälapsen, joten hänen nimensä saattaa tulla vastaan milloin missäkin sellaisessa tilanteessa, jossa viimeinen asia, jota haluaa ajatella, on parrakas norjalainen mies tuijottamassa sinua tuimasti. Näihin paikkoihin kuuluvat:
- Petipuuhat (jollei sitten pidä sellaisesta, jossa tapauksessa antaa mennä vaan)
- Veroviraston tiski
- Poliisin kasvot avatessa auton ikkunaa
- Vaimon kysyessä, kenen kanssa sitä on taas oltu ottamassa
- Norja
- Ikkunasi takainen pimeä yö
- Sukujuhlat (puolet ajasta silloinkin, kun olet norjalainen)
Hämärä menneisyys
Monet ovat kinanneet ääneen, luultavasti huomiota saadakseen, ettei Ibsen ollut mikään norjalainen vaan tanskalainen. Tästä syystä hänen nimiinsä asetettu juhlavuosi 2006 oltiin perua maanpetossyytösten vuoksi, mutta onneksi asiasta selvittiin, kun kaikki syy vieritettiin Quislingin niskoille. Samalla monet valtiot valittivat, ettei niillä ollut varaa menettää kokonaista vuotta maailmanhistoriasta sen aiheuttaminen suunnattomien verotulomenetysten vuoksi.
Ibsenin aivopieruja
Ibsen oli aikanaan monien ihmisten vihaama, sillä hän meni keksimään sellaisen asian kuin realistinen kirjoittaminen. Tämä historian yhdeksi suurimmista kirjailijoista tituleerattu mies siis sai maineensa suurilta osin sen vuoksi, että hänellä oli päässään kaksi silmää ja kaksi korvaa sekä tarpeeksi itseriittoisuutta muokatakseen sukurasitteistaan opettavaisia satuja.
Hänen nerokkuutensa olikin sellaisella asteella, että siinä tyhmempää hirvitti. Ibsen olikin omana aikanaan monien mielestä aivan päästään seonnut tunari ja vähintäänkin kaikkea muuta kuin nero. (Eräskin William Wordsworth oli kaikkea muuta kuin innoissaan, kun Hikipedian haista-paska-osasto kävi aukomassa päätään siitä, että Ibsen teki tarpeensa tämän rakastaman romantiikan päälle.)
Monille oli vain yksinkertaisesti liikaa lukea teoksia, joissa ei ollut romantiikan kaipaamia idealistisia haihatteluita sekä Disney-tason onnellisia loppuja. Kysyttäessä syytä moiseen vastaus oli usein jokin pitkä, huutona esitetty valitusvirsi siitä, miten puolalaiset vievät kaikki työpaikat, köyhät pitäisi ajaa suohon tai että kun kotona on niin rasittavaa, kun öljyn hinnan lasku ei näy peräpukamavoiteiden hinnoissa "niiden saatanan ahneiden apteekin puoskareiden takia". Hikipedian jatkotutkimusten mukaan heidän ongelmanaan saattaa olla, etteivät he vain pärjää todellisuudessa.
Ibsenin kootut -tupla-DVD
Ibsenin parhaat, vol. 1: Kovimmat synkistelyt vuosilta 1850–1877
- Kissalinja, jossa roomalainen sekopää haluaa kaataa hallituksensa
- Hautakumpu
- Brand, jossa pappi alkaa pitää kaikkia muita huonoina uskovaisina ja rasittaa heidät hulluuden partaalle.
Ibsenin parhaat, vol. 2: Lisää hittejä 1879–1899
- Nukkekoti, jossa esitellään perinteinen avioliitto eli epäonnisten ihmisten väkisin kasassa pitämä neljän seinän laatikko, jossa mikään ei mene putkeen
- Hullu ankka, jossa... kaiketi on hullu ankka, tai yleisö saa rahansa takaisin
- When We Dead Awaken, joka varmaankin kuvasi aika hyvin kirjailijan ulkonäköä tämän viimeisen teoksen tekemisen aikoihin