Jyrki Laaksonen

Hikipediasta
(Ohjattu sivulta Neponen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Jyrki Laaksonen .
Stop hand.png Jyrki Laaksonen on julistettu idiootiksi, sillä hän on tyhmempi kuin vasemman jalan saapas.
Saapas valmistelee kunnianloukkauskannetta, koska vertasimme sitä häneen.
Jyrki, Neponen ja heidän upouusi, superhieno pahvikumiveneensä.
Neponen on surullinen esimerkki siitä, miten liiallinen Pikku Kakkosen katsominen aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä tai pahimmassa tapauksessa mielisairauden.

Jyrki Erä-Jorma "Sjyrge, Jykä" Laaksonen (s. 0069, Vammala) on hullu pahvimaanikko, joka juontaa Yleisradion tuottamaa Pikku Kakkosta. Hän puuhaa Neponen-nimisen skitsofreniasta kärsivän rusakon kanssa aina ohjelmien välisellä tauolla jotakin pöljää. He saattavat esimerkiksi rakentaa pahvisen linja-auton, jolla sitten lentävät Plutoon. Joskus Neponen kertoo omista Jyrkin, pahviin, jättimäisiin kermakakkuihin tai porkkanoihin liittyvistä unistaan, joita Jyrki yrittää tulkita. Tämä velvollisuus vituttaa Jykää varsin kovasti, vaan minkäs teet. Skitsofrenikko on skitsofrenikko. Neponen on myös nimitellyt Jyrkiä kovasti Sjyrgeksi. Nyttemmin Jyrki on tosin kertonut mm. Kymmenen uutisten loppukevennyksessä oppivansa vähitellen elämään tuon hullun, lajinsa ainoan luontokappaleen kanssa. Jyrkin pahvin kanssa sähellys on myös saanut aikaan mielenkiintoa tiedemiesten keskuudessa. Syntyykö pahvista mielenterveydelle haitallisia huuruja?

Elämä [muokkaa ]

Jyrki syntyi vuonna 1847 Vammalassa. 1865 hän muutti Kurulle opiskelemaan pahviaskartelua. Asuessaan Kurulla Jyrki tutustui myös Pikku Kakkosesta kuuluisaan Ransu Karvakuonoon, jonka ystävä Jyrki oli hetken, mutta välit menivät poikki, kun Ransu yritti neuvoa Jyrkiä pahvisen pöydän teossa, mutta Jyrki piti Ransun neuvoja väärinä, ja niin he suuttuivat toisilleen ja kaiken lisäksi Ransu otti Jyrkiltä kunnolla turpaansa. Jyrki opiskeli Kurulla vielä jonkin aikaa, mutta jätti opinnot kesken kyllästyttyään niihin ja päätti muuttaa Kangasalalle, jonne hän muutti soutaen Näsijärven halki ja kulkien jalkaisin loppumatkan.

Päästyään Kangasalalle Jyrki ryhtyi kehittelemään pahvista kerrostaloa, jonka rakennustyöt kestivät 3 vuotta, ja lopulta Jyrki sai talon valmiiksi vuonna 1878 ja muutti sinne asumaan. Jyrki oli kuolla vuonna 1881, kun talon seinät pettivät ja talo sortui. Jyrki työskenteli Kangasalan teatterissa lavastajan apulaisena seuraavat 30 vuotta. Vuonna 1910 Jyrki ylennettiin lavastajaksi, mutta hän sai potkut vuonna 1913, kun lavasteet pettivät ja kaatuilivat näyttelijöiden päälle. Jyrki perusti vielä pahvimyymälän, mutta hän päätti lopettaa tämänkin uransa, sillä myynti ei ollut kovin tuottoisaa (keskimäärin 2-3 asiakasta päivittäin). Jyrki päätti häipyä kokonaan Kangasalalta ja muutti Tampereelle jatkaakseen pahviopintojaan. Tampereella Jyrki kohtasi Neposen, jonka hän sai mielisairaaksi pahvijutuillaan vuosikymmenten aikana.

1930-luvulla Jyrki yritti saada televisiota Suomeen, mutta hanke onnistui vasta noin 20 vuotta myöhemmin. Lohdutukseksi Jyrki ja Neponen rakensivat pahvisen television, jossa he tekivät monia esityksiä vuosikymmenten ajan Tampereen Tammelantorilla. Vuonna 1963 Jyrki onnistui pääsemään mukaan Suomen ensimmäiseen TV-joulukalenteriin ollen mukana monissa seuraavissakin joulukalentereissa. Pikku Kakkonen perustettiin vuonna 1977. Jo tuolloin Jyrki ja Neponen yrittivät päästä ohjelmaan esiintyjiksi sponsoroimalla Pikku Kakkosta ahkerasti ja etsimällä uusia esitettäviä ohjelmia. Jyrki vaikuttikin merkittävästi mm. Röllin pääsyyn julkisuuteen, toimi hänen managerinaan sekä myös toimi Röllin yhtyeessä basistina ja taustalaulajana aikavälillä 19851995. Äärimmäisen ymmärrettävästä syystä Jyrki ja Neponen kuitenkin pääsivät esiintymään vasta 1990-luvulla, josta lähtien he ovat aina olleet Pikku Kakkosessa ja asuneet Tampereen Ristimäessä.

Vuonna 1984, hieman ennen Röllin kokoonpanoon liittymistä Jyrki rakensi itselleen pahvisen bassokitaran sekä vahvistimen, jotka ovat vielä tänäkin päivänä ainoat laatuaan Suomessa ja ovat nähtävissä Yleisradion toimitiloissa Tampereen Ristimäessä. Pahvi-bassokamat ovat olleet käytössä jokaisella Röllin levyllä ja tietysti myös keikoilla. Kriitikot eivät ole ikinä lämmenneet Jyrkin bassosoundille ja pitävät sitä aivan liian pahvisena. Jyrki itse on kuitenkin aina rakastanut instrumenttinsa ääntä ja Jyrkin mukaan pahvinen bassosoundi esti sen, että hänellä olisi tullut Neposta ikävä pitkillä esiintymiskiertueilla.

Jyrkillä on diaknosoitu vakavaksi äitynyt pahvimania, eli hänen on saatava tehdä kaikki pahvista. Tuo sairaus ei välttämättä johda kuolemaan, mutta se tuottaa läheisille suurta ärsyyntymistä ja turhautumista. Hänellä ja Neposella oli myös oma ohjelma nimeltään Herää pahvi, jossa he yrittävät rakentaa elävää ihmistä pahvista. Yle ei enää tukenut ohjelmaa, sillä Ylen pahvivarastot alkoivat ehtyä ja Jyrkinn pahviset sähkökytkökset aiheuttivat useita oikosulkuja Ylen lähettämöön. Vapaa-ajallaan Jyrki etsii pahvia seuraavaan projektiinsa tai sitten suunnittelee uusia pahvilavasteita Tampereen näytelmäseuralle. Jyrki kärsi jonkin aikaa myös harvinaisesta Pelle Hermanni- oireyhtymästä. Tällöin hänelle ilmaantui omasta tahdosta riippumattomia häröilyoireita, kuten heikoilla jäillä kävelemistä, eduskuntatalon seinien töhrimistä ja Hikipedian vandalisoimista. Näihin oireisiin liittyi myös punainen pellen nenä. Yleensä hänen täyspäiväinen sairaanhoitajansa otti nenän pois ja kehotti Jyrkiä lopettamaan sanoen: "Jyrki! Älä ole pelle." Nyttemmin Jyrki on saanut oireisiinsa hyvät lääkkeet, sairaanhoitaja on vaihtunut takaisin Neposeen ja hän pystyy taas keskittymään pahvi-ideoidensa toteuttamiseen.

Kesän 2007 ajaksi juontajaparin seuraksi studioon saapui vauva nimeltä Aapo. Yleensä Aapo keskeytti juonnon esim. huutamalla kuin perkele ja/tai repimällä Neposta korvista. Neponen oli Aapolle hyvin mustasukkainen Jyrkistä. Aapo yritti pilata kaksikon suhteen mm. maalaamalla Neposta sormiväreillä ja kuristamalla tätä. Aapo oli studiossa viimeistä kertaa 27. elokuuta 2007 ja ottikin tästä tilaisuudesta kaiken irti, vittuili Neposelle oikein kunnolla ja repi Jyrkin pahviset kuvakortit niin paskaksi, että niistä ei tule kalua enää koskaan.

Pikku Kakkosen maanantaijakson kulku[muokkaa ]

  1. Jyrki selostaa, mitä tänään tehdään, ja Neponen kysyy häneltä jotain aivan aiheeseen liittymätöntä, kuten "Oho Jyrki, miten sinusta on tullut noin karvainen?" Jyrki vastaa jotenkin "Höhhöhhööö, tämä kaikki on vain partaa."
  2. Jyrki väsää pahvikyhäelmäänsä ja Neponen istuu ja katsoo.
  3. Neponen kuitenkin loppujen lopuksi maalaa pahvikyhäelmän LSD-huuruissa tehdyn näköiseksi.
  4. Jyrki ja Neponen esittelevät pahvikyhäelmänsä, jolla he sitten rupeavat leikkimään. Yleensä Neponen osaa ajaa sitä paremmin kuin Jyrki, varsinkin silloin, kun kyseessä on pahviporkkana.
  5. Jyrki ja Neponen repivät pahvikyhäelmänsä kappaleiksi nauraen hullunkiilto silmissään ja huutavat "Hei hei!"

Katso myös[muokkaa ]

Lastenohjelmia
Hyvät: Smurffit - Pikku Kakkonen - Pingu (suomen kielellä) - Myyrä - Hupsis-ukot
Huonot: Pokémon - Turtles - Harry Potter - Puuha-Pete - Staraoke
Arveluttavat: Tohtori Sykerö - Postikaija-Pete - Teletapit - Himpulat - Alfred J. Kwak
Pelottavat: "Muumit" - Postimies Pate - Pelle Hermanni - Varokaa heikkoa jäätä
Hahmoja: Muumit - Kaapo ja Late - Jyrki Laaksonen - Neponen - Eila-mummu - Rami Saarijärvi - Ransu Karvakuono - Luikuri Tattinen - Rölli



Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Jyrki_Laaksonen&oldid=612461"