27. elokuuta
Hikipediasta
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
27. elokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 239. päivä (240. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 126 päivää. Eli jouluun on enää vain 118 päivää!
Tapahtumia
- 410 – Länsigootit katsoivat ryöstäneensä Roomaa kylliksi ja tekivät tilaa muille alakulttuureille.
- 1813 – Napoleon päihitti itävaltalaiset, preussilaiset ja venäläiset Dresdenin taistelussa. Hän olisi päihittänyt muitakin maita, jos nämä vain olisivat lähettäneet paikalle armeijan.
- 1896 – Britannia ja Sansibar ajautuivat yhteensä 38 minuuttia kestäneeseen sotaan.
- 1991 – Moldova julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta ja hankki mainetta Euroopan surkeimpana läävänä.
- 2007 Aapo lähti Pikku Kakkosen studiosta ja otti tästä tilaisuudesta kaiken irti vittuillen Neposelle oikein kunnolla ja repien Jyrkin pahviset kuvakortit niin paskaksi, että niistä ei ole tullut kalua enää koskaan.
Syntyneitä
- 1770 – Filosofi G. W. H. Hegel muodostui itsenäiseksi subjektiksi maailmanhengen eriytymisprosessin kaksisuuntaisesta vaikutuksesta.
- 1908 – Töykeä Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson syntyi.
- 1910 – Äiti Teresa syntyi neitseellisesti Albaniassa.
Kuolleita
- 1590 – Paavi Sikstus V sai traagisesti surmansa nyrjäytettyään niskansa Sikstiiniläiskappelin kattofreskoja katsellessaan.
Vuosipäiviä.gif Tiivistelmä siitä, mitä tapahtui 27. elokuuta : | |
---|---|
|
Katso myös: ~ 26. elokuuta, 28. elokuuta
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=27._elokuuta&oldid=576897"