Marilyn Manson

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on vanhahikipedialainen ja saatettu säästää vain antikvaarisista syistä.
Jatka omalla vastuulla.
Marilyn Manson
Koko nimi: Brian Hugh Warner
Syntymäaika: 1969
Syntymäpaikka: Yhdysvallat
Uskontokunta: satanismi
Kuolintapa: tulee pornotähden kuristamaksi
Hiusten väri: muunneltavissa
Saavutukset: päivä ilman meikkiä, Tarnsylvanian taitavin Barbara-nukkejen puhaltaja
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
Maailman tunnetuin Örkki
Pilkkanimet: Mänssöni, Hanson

Marilyn Manson (s. 5. tammikuuta 1969), eli köyhän miehen Alice Cooper, on kuuluisa pinkkiä rakastava hevi peelo, joka on erikoistunut kouluammuskelujen kiihoittamiseen. Hänen nimensä liittyy jotenkin Marilyn Monroeen ja Charles Mansoniin. Hänet tunnetaan myös pienistä elokuvarooleista ristiinpukeutujana ja viiksiveikkona.

Kiltistä piltistä neuroottiseksi teiniksi[muokkaa ]

Brian Warner eli himovanhoillisessa perheessä, jossa kaikki räpelsi Raamattua ja hipelöi rukousnauhoja hikisin sormin. Brian kyllästyi jeesusteluun ja rupesi salaa syömään suklaakeksejä kermavaahdolla ja kuuntelemaan Kirkaa. 12-vuotiaana Brian nyysi kirjaston sienikeittokirjoja ja viilteli taskulaskimella itselleen mahahaavan.

Pappi sai Brianin kerran kiinni kun tämä söi salaa linnunkakkaa ikkunalaudalta serkkunsa Chadin yllyttämänä. Brianin äiti oli hyvin järkyttynyt poikansa käytöksestä ja rangaistukseksi pakotti tämän pitämään vaaleanpunaista kukkamekkoa puoli vuotta, mutta siitähän Brian tykkäsi. Brian karkasi kotoa, kun hänen sienikeittokirjansa takavarikoitiin ja alkoi seurustella ison goottitransvestiitin kanssa.

Matkalla musiikin maailmaan[muokkaa ]

Mansonin sukupuolesta ei ola varmoja.

Brian löysi lisää gootteja sielunvaelluksensa varrella ja alkoi liikkua näiden possessa. Gootit tykkäsivät mustanpuhuvasta Brianista ja opettivat hänet juomaan viiniä ilman pilliä. Brian oli tästä niin innoissaan, että kirjoitti päiväkirjaansa uuden biisin Feed Me, Need Me. Jari Sillanpää teki samaisesta biisistä suomenkielisen karaokeversion Rintaruoki mut, röyhtäytä mut. Kappale pääsi jopa Euroviisuihin, mutta sijoittui huonosti.

Brianin biisi ihastutti gootteja, jotka palkaksi antoivat tälle persettä ja levytyssopimuksen. Goottien levy-yhtiö Nobody's Fucking Records (suomeksi Ruumiittomat Nussivat Videonauhurit) nousi maailman maineeseen, kun Brian vaihtoi nimensä Marilyn Mansoniksi ja perusti goottien kanssa bändin nimeltä Marilyn Manson and The Barfing Dicks (suomeksi Mari Manninen ja Puklaavat Lerssit.)

Yhtye esitti goottirockia, joka tosin kuulosti samalta kuin Kokemäen Mieshuutajien esittämä musiikki. Manson halusi kappaleillaan kertoa yleisölle kuinka häntä lyötiin lapsena märällä villalangalla ja kuinka pastori lykki häntä rippileirin WC-tiloissa. Nykyäänkin Mänssönillä on yli 400 arpea villalangan ansiosta. Tämä ajoi muutamat fanaattisimmat yleisön jäsenet tekemään itsemurhan naulapyssyllä pikkuvarpaaseen.

Ja taas yksi poikamies vähemmän[muokkaa ]

Manson oli aina ollut varma siitä, että hän on sataprosenttinen homo mies. Hän pukeutui usein naiseksi ja harrasti anaali seksiä bändinsä jäsenten kanssa. Myöhemmässä haastattelussa bändin rumpali Finger Kiss kertoi, että backstagella Manson vain puhdisti kynnenalusiaan kun muut ilakoivat eroottisissa merkeissä. People-lehden sensaatio-otsikko Manson pihtaa neitsyyttään sai Marilynin masentumaan syvästi.

Masentunut Manson antoi gooteille kenkää ja ryhtyi chillailemaan pornoklubeilla. Saatuaan miesstripparilta klamydian, hän tajusi vihdoin olevansa hetero isolla hoolla. Juotuaan itsensä humalaan ja esiteltyään sukukalleuksiaan koko kapakalle, hän löysi itselleen elämänsä ensimmäisen naisen, Chiquita von Greasen (suomeksi Rasvaisen Banaanin.)

Chiquita ja Manson menivät naimisiin. Häissä he joivat toistensa verta pikarista ja hakkasivat bestmanin tämän kerrottua veren olevankin vesiväriä. Chiquita kertoi kolmen päivän avioliiton jälkeen Mansonille olevansa raskaana. Manson miettii ilmeisesti vieläkin miten se oli mahdollista, kun heidän ensimmäinen eläimellinen yhdyntänsä tapahtui vasta Chiquitan ollessa kuudennella kuulla. Hän ihmettelee myös sitä, miksi lapsi on niin kovasti rumpali Finger Kissin näköinen.

Ja taas yksi poikamies lisää[muokkaa ]

Chiquita hankki abortin ollessaan kahdeksannella kuulla, lähinnä siitä syystä ettei jaksanut katsella isoa mahaansa. Esikoinen kuitenkin selvisi hengissä ja Manson antoi sille nimeksi Marilyn Charles Monroe von Grease Manson. Pienokainen myytiin viikon ikäisenä sirkukseen, koska Chiquita halusikin mieluummin koiran kuin kiljuvan kakaran.

Manson kyllästyi avioliittoon von Greasen kanssa, kun nainen halusi vaihtaa alaa pornotähdestä lehmänlypsäjäksi. Liitto ei kestänyt siis kuin noin vuoden, jonka aikana pari sai aikaiseksi omituisen lapsen, 268 kotipornovideota, yli 17 miljoonaa tyhjää kaljapulloa, yhden palaneen Hollywood-huvilan ja Kilimanjaron korkuisen läjän käytettyjä kortsuja.

Mansonin setä nykyään[muokkaa ]

Manson seurustelee nykyään Ewan McGregorin kanssa ja soittaa pirteää anime poppia. Hän meikkaa edelleenkin aika paljon, mutta käyttää rohkeasti kissankorvapantaa ja kantaa pehmoleluja mukanaan. Mansonin harrastuksiin kuuluu kalkkunatarhaus sekä nukketeatteri. Hän tykkää myös maalata epämuodostuneita ihmisiä ja alastomina poseeravia mäyräkoiria. Manson tykkää uida alaikäisten tyttöjen kanssa ja hän peuhaa mielellään lastenhuoneessa pupujen ja barbien kanssa. Hänen nykyelämästään on taltioitu myös musiikkivideo, Farted Love.

Manson keikkailee uuden kokoonpanonsa kanssa ympäri maailmaa, mutta pyrkii aina olemaan soolotaiteilija. Hänen yhtyeensä on tunnettu huimista lavaspektaakkeleistaan, joissa mm. heilutetaan peppua ja vilautellaan kirvestä. Aika usein myös toisinpäin.

Nippelitietoa[muokkaa ]

Henkilöstä[muokkaa ]

  • Marilyn Mansonin nimi viittaa Marilyn Monroeen ja Charles Mansoniin. Marilyn Manson on siis timantteja rakastava naisellinen murhaaja, joka kuuntelee Beatleseja ja tykkää hillua alasti.
  • Marilyn Mansonin äiti on nimeltään Barbara. Hänet joutuu pumppaamaan aina kerran viikossa, koska muuten hänestä ei ole mitään iloa.
  • Mansonin isä on nimeltään Hugh. Nykyään näyttelijän työtä tekevä Hugh on näytellyt mm. elokuvissa Notting Hill, Bridget Jones: Elämäni Sinkkuna ja Neljät Häät, Yhdet Hautajaiset.

Musiikista[muokkaa ]

Hittikappaleet[muokkaa ]
  1. I Don't Like The Fags, But The Fags Like Me
  2. Fuckable People
  3. Farted Love
  4. Wet Dreams (are made of this)
  5. The Pokemon Show
  6. The Yesbodies
  7. Bottom-Shaped Asses
  8. Karma-Karma-Karma-Geddon

Kirjallisuutta[muokkaa ]

  • Manson on kirjoittanut Britney Spearsin kanssa kirjan Polttomerkki. Se kertoo realistisen tarinan siitä, kuinka Manson käännytti Britneyn natsiksi ja pakotti tämän ajelemaan päänsä kaljuksi. Kirjalla Britney selittelee viimeaikaista toimintaansa ja Manson pyrkii keräämään rahaa, jotka lahjoitetaan eräälle Brian Warnerille.
  • Manson on kirjoittanut Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynysen kanssa kirjan Helvettiin ja takaisin ja sitten pikkuisen itään. Kirja kertoo Mansonin huumeiden käytöstä ja Hynysen liiallisesta Muumi-limun juomisesta.

Lainauksia[muokkaa ]

»Mä en diggaa hinttei, mut hintit diggaa mua.»
(Marilyn Manson kappaleessaan I Don't Like The Fags, But The Fags Like Me.)

»Sil on vaan perse levinny, siks tämmönen tilanne. Enkä oo nyt yhtään humalassa.»
(Marilyn Manson haastattelussa, kun häneltä kysytään syitä eroon Chiquita von Greasesta)

»Mä oon taiteilija. Ja taiteilijat tekee kauniita asioita.»
(Marilyn Manson haastattelussa, kun häneltä kysytään miksi hän virtsasi yleisön päälle.)

Katso myös[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Marilyn_Manson&oldid=602155"