Kuningas Arthur

Kuningas Arthur, eli Arthur-myytti on länsimaisen mytologian suosituimpia puolitotuuksia, jotka ovat sinnitelleet tiensä ajan halki historiallisista kirjoituksista Hollywoodin viihdepläjäyksiksi. Arthur oli myyttinen kuningas, joka yhdisti Britteinsaarten sotaisat heimot – kaikki, paitsi juoppohullut irlantilaiset – yhdeksi teetä lipittäväksi ja jalkapallosta suivaantuvaksi kansakunnaksi.

Arthur-myytti sai alkunsa ensimmäisen vuosituhannen alkupuoliskolla, 400-luvulla. Roomalaiset olivat vastikään vetäytyneet huonon ruoan ja surkeiden sääolosuhteiden vuoksi, joten britit tarvitsivat nopeasti kansallissankarin, jolla perustella tätä itselleen edullisimmalla tavalla, ja jolla pelotella myöhemmin riidanhaluisiksi käyneitä Pohjolan miehiä – mikä ei, kuten historiasta voimme todeta, oikein toiminut.

Arthurin historiallista esikuvaa on arveltu niin Rooman armeijan karkulaiseksi, kuin kapisen kelttikylän karvaiseksi päälliköksikin. Nimen on arveltu polveutuneen kelttien karhua tarkoittavasta sanasta artos, joka oli kansan kunnioituksen kohteena. Suuri kuningas olisikin siis ollut Suomenkin metsien hallitsijaksi kutsuttu mesikämmen, josta olisi ihmisten puheissa hiljalleen kehittynyt ihmishahmoksi.

Romantiikan Arthur[muokkaa ]

Keskiajan mittaan Arthur sai paljon satumaisempia piirteitä. Tuon ajan historioitsijat eivät turhia erotelleet totta ja tarua toisistaan, vaan niitä sekoiteltiin iloisesti keskenään. Menneisyyttä rakenneltiin yhä uudelleen vastaamaan kunkin ajan tarpeisiin. Trubaduurien balladeissa ja hämyisten oluttupien pöydissä vallankumouksellisesta soturikuninkaasta kehittyi kohtalon asettama hallitsija, tarunomaisen Camelotin kaupungin perustaja ja pyöreän pöydän päämies – vaikka kaikki pöydän ympärillä olivatkin näennäisesti tasa-arvoisia.

Ennen kaikkea Arthur-myytistä tuli kansan viihdettä, jolla eläteltiin kuvitelmia oikeasti pätevästä valtiomiehestä. Tarinat ritareista ja kuningashuoneessa vallitsevasta saippuaoopperasta pysyi kiinnostavana, kun Robin Hood ja hänen hilpeät veikkonsa eivät jaksaneet viihdyttää.

Juonikuviot[muokkaa ]

Pääpirteiltään tarina lähtee käyntiin, kun Arthur syntyy isänsä, kuningas Uther Pendragonin, lemmenseikkailujen ja vanhempiensa omituisten sopimusten seurauksena. Kuningas on pidemmän aikaa kuolannut muuan herttuatar Igrainen perään ja pyytää ongelmissaan apua Merlin-velholta. Merlin pyytää maksuksi palveluksistaan vain lapsen, joka kohtaamisesta syntyisi. Niin kuin näistä jutuista aina syntyy.

Kun yhdeksän kuukauden päästä syntyy Arthur, Merlinkin tajuaa, kuinka huonoon kauppaan oli lähtenyt, ja laittaa vahingon kiertoon luovuttamalla pojan Sir Ectorille, vähäaateliselle, joka kilpailuttaa omaa poikaansa turnajaisissa ja elelee muiden urheilijoiden isien lailla tämän siipiveikkona.

Kohta ukko Uther kuolee, ja maasta viriää kivi miekkoineen, jonka lapeen on kirjoitettu, että vain tosi kruununperijällä on munaa kiskoa kalpaa kivestä. Merlin ymmärtää, että on hyvä pitää välit kunnossa vanhan kuninkaan vahinkoon, joka saattaa pötkiä vielä pitkälle. Ja niin hän tekeekin. Kun Arthur poikasena vetää taikakapineen esiin, joutaa demokraattisin vaalihömpötyksin valittu sijaishallitsija mäelle.

Hahmoja ja kapineita[muokkaa ]

Arthur-myytin viihteellisyyden mahdollistaa sen monenkirjava henkilögalleria ja aihepiirit, joiden ympärille tarinat rakentuvat.

• Excalibur – taikamiekka, jonka Arthur vetää koltiaisena kivestä tai alasimesta tai jossakin tapauksessa järvestä. Joka tapauksessa nousee urotekonsa johdosta kuninkaan pallille.
• Graalin malja – jumalainen juoma-astia. Arthur metsästää tätä ritareineen, milloin ei ole torjumassa ulkomaista vihollisuhkaa jossakin muualla.
• Guinevere – kuningatar ja Arthurin vaimo. Pettää miestään minkä kerkiää tämän luottoritarin kanssa. Mutta kuningas on pitkämielisempi, kuin muuan toinen kuningas sukupolvia myöhemmin.
• Merlin – Arthurin oppi-isä. Seniili velhovanhus, joka muuttelee itseään erilaisiksi metsäneläimiksi ja ottaa yhteen Matami Mimmin kanssa – näin Disneyn mukaan. Rakensi Stonehengen ja iski ehkä alkujaan Excaliburin kiveen. Toisaalta BBC:n versio, jossa Merlin ja Arthur ovat samanikäisiä ja aloittavat suhteet on paljon mielenkiintoisempi.
• Sir Lancelot – ritarikunnan ykkönen, hovineitojen märkä päiväuni ja pelimies, joka iskee silmänsä kuninkaan akkaan, siihen kaikkein varatuimpaan naiseen.
• Sir Galahd – Lancelotin äpärälapsi, jonka synnyttää yksi Lancen nimettömistä hoidoista.
• Sir Ector – Arthurin kasvattaja, joka tuli pahasti katumaan jokaista kertaa, joina oli käyttänyt koivuvitsaa opetusvälineenä.
• Sir Kay – Ectorin poika ja Arthurin päähän potkiva kasvinveli. Tuli myös katumaan, vaikkakin pääsi sittemmin isänsä kanssa liittymään pöytäritareihin.
• Morgan le Fay – noita-akka ja Arthurin siskopuoli. Arthur kuitenkin menee ja sortuu insestiin siskokultansa kanssa, josta heille syntyy poika, Mordred. Kunkulle luettakoon puolustukseksi, ettei hän ole tietoinen sukulaisuudesta, ja että hän on ihan hirvittävässä kännissä.
• Sir Mordred – Arthurin äpärä, jolla on syytä häpeään. Käy säännöllisesti terapiassa koulukiusaamisen ja isänsä epäsäännöllisten murhayritysten johdosta. Ansaitsee kuitenkin paikan pöytäritareista peitottuaan Lancelotin, mutta tuottaa sitten pettymyksen, niin kuin jokainen poika tekee.
• Sir Paul, koppakuoriainen jonka nuori Sir Galahad löysi eräällä matkallaan. Tuli tunnetuksi luutunsoittajana.
• Sir Uwaine – toinen Morgan le Fayn lapsista. Kohoaa ritariksi sukulaissuhteillaan.
• Sir Tristan – Porukan romantikko. Kärsii myöhemmissä sarjakuvasovituksissa sukupuolenvaihdosongelmista.
• Sir Percival – aatelinen, joka keplottelee hänkin itsensä pyöreään pöytään.
• Sir Bors – yksi kolmesta ritarista, joka loppujen lopuksi löytää Graalin maljan, mutta palaa reissulta yllättäen yksin.

• Keskeneräiset sivut
• Kuninkaat
• Historia
• Mytologia