Isto Hiltunen

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Isto Hiltunen .

Isto Hiltunen (s. 1967) on mustatukkainen suomalainen mies, jonka kuuluisuuteen (hetkellisesti, onneksi, kirj. huom) nosti kuuluisa 1990-luvun alkupuolen lama. Laman näännyttämät ja varsinkin turruttamat suomalaiset naiset kaipasivat Kake Randelin-tyyppistä Tilipäivä koittaa-tyyppiä esiintymään itselleen. Tilaisuuteen tarttui Isto Hiltunen. Alkuun palkkiot olivat vaatimattomia; Posti toimitti ensimmäisen puolen vuoden ajan pelkkiä kostuneita naisten pikkupöksyjä Isto Hiltusen kotiosoitteeseen. Palkkiot suhteessa esiintymisten tasoon olivat näin ehdottomasti sopusoinnussa. Isto Hiltusen ura julkisuudessa oli lyhyt mutta kiivas. Taiteellisena luonteena hän koki tietyn väkivaltaisuuden olevan itselleen sopivan luonteenominaisuuden, mutta se lopulta oli merkittävä syy hänen naisväen keskuudessa kokemansa kansansuosion hiipumiseen. Viimeiset julkiset esiintymiset Isto Hiltunen suoritti toimimalla jossakin television humppatanssiohjelmassa juottajana, kunnes hänet sieltäkin naurettiin pihalle. Pettymystään hän lievensi haistelemalla litran purkillisen Jyväskylän K-raudasta hankkimaansa kontaktiliimaa. Isto Hiltusen tiedetään yleisesti omaavan myös absoluuttisen viinapään.

Esiintyjänä[muokkaa ]

Isto Hiltusen esiintymistyyli on lievästi humpahtava. Myyntikikkana myös Antti Tuiskun käyttämä naisiin vetoava laulutekniikka. Tämä sama melkein "poptähden elkeet" -tyyli toteutuu sekä Hiltusen äännellessä lauluntapaisiaan että hänen juottaessaan mikrofonilla televisionkatsojia. Yli-ilmelä liehtarointi ja makeilu kuuluvat kuvioon, mikä aiheuttaa 1950-luvulla syntyneillä naisilla sekä kosteita yöunia - ja mikäli mahdollista - myös kosteita alushousuja(huomaa ensimmäiset esiintymispalkkiot). Viime aikoina Isto Hiltunen on kunniakkaasti noudattanut yleisön pyyntöä ja pidättäytynyt myös julkisista esiintymisistä aina kuin se vain on ollut mahdollista. Vapaa-aikana hän edistää nuorten naistaiteilijoiden uraa, ja harrastaa vanhoja viinejä.

Julkaisut:

  • 1. Levy: Isto Hiltunen, syyskuu1994

1.single 21.3.1994 Mä vielä luokses juutun / Koita mun silmiin kyyneleet Single Pinta rottingista / Lammen ykät huhtikuu 1994 Single Vie terveiset mun naiseltani / Lakaisin katkaisimen( duetto Laura Voutilaisen kanssa )

  • 2. Levy: Rakkauden halut, lokakuu1995

Single Kotoa poispäin / Illasta aamuun perät 1995 Single Joikuja / Naistani hiuksista revin 1995

  • 3. Levy: Kolmas levy, maaliskuu1997

Single Lähti / Lotinaa alkuvuosi 1997

  • 4. Levy: Ponneton oikotie, huhtikuu1998

Single Ponneton oikotie tammikuu 1998 Single Jää hyvämies sateeseen / Villinlännen sonnat Single Meillä on loisemme kesä 1998

  • Joululevy: Joulupukin mustelmat, marraskuu1998

Single Ensimmäinen koulu marraskuu 1998

  • 5. Levy: Täältä ikuisuuteen - lupaan vaan, huhtikuu 2000

Single Kastuneet alushoususi tammikuu 2000 Single Täältä ikuisuuteen - lupaan vaan helmikuu 2000 Single Naljaile Nikolaille kesä 2000 Single Sytytä se nyt syksy 2000

  • 6. Levy: Alla Puumalan Auringon, toukokuu 2001

Single Alla Puumalan auringon maaliskuu 2001 Single Alle hinnan heinäkuu 2001

  • Kokoelmatupla-CD: Paskimmat toukokuu 2002
  • Single Mikset mua huomaa - no älä ihmettele! huhtikuu 2002
  • Duettosingle Rita Pärnu-Voisepin kanssa elokuu 2002 - Keskisuomalaisen lukijapalkinto Lähde?
  • Mukana Ukkomiespoika Jyrppä-elokuvassa 2004
  • 7. Levy Kopioitu Kuu, toukokuu 2006
  • Single Vain Yhdessä me oomme kahjoja huhtikuu 2006
  • Single Pieni palo Peurungassa toukokuu 2007
  • Single Vieläkö luistat syyskuu 2007
  • Single Naura Tyttö Naura - kohta itket! joulukuu 2007
  • Single Vihdoinkin Lähden huhtikuu 2008

Lisäksi teemakokoelmia kuten 20 ruodittua, Suomi-rojut ym. Kappaleita mukana myös kymmenillä kokoelmaäänitteillä.

t  k  m
Hankalahkot musiikintekijät

Se vanha vainooja: Barbra Streisand

Lähinnä sex appealilla myyvät laulajat, jotka eivät ole kertaakaan säveltäneet yhtään kappaletta, ja jotka eivät muista omassa bändissään palkalla soittavien muusikoiden nimiä: Paris HiltonBritney SpearsAshlee Simpson

Ihan varmasti laadukkaampaa kuin yllä: Madonna

Club 27 : Jimi HendrixJim MorrisonJanis JoplinAmy WinehouseKurt CobainBrian Jones

Snobiperheen tekopirteän rasittavat kasvatit ja omalla egollaan loistavat pissisbailaus"muusikot": Tea HiillosteKanaAmy DiamondMaroon 5

Tähdenlennot: NirvanaAnssi KelaTeräsbetoniAri PeltonenArnold Schönberg

Runollista paskaa: CMXPink Floyd

Lyriikan Nobeleitaan kiillottelevat möri- ja känisijät: Leonard CohenTom WaitsNick CaveBob Dylan

Oikeesti, uskokaa nyt!: Madonna

Teiniangstiaan valittavat goottiyhtyeet: Within TemptationNightwishAntti Tuisku

Rauhanaktivistinynnyt: Bob DylanJohn LennonOzzy Osbourne

Rasittavuus on se meidän juttu!: YUPAbsoluuttinen NollapisteTiisuUrsus Factory

Äijäilybändit ja muka-asenteellinen suomihevi: PopedaKotiteollisuusMaj KarmaTimo Rautiainen & Trio NiskalaukausMokomaMetallica

Puistattavat pastissimaakarit: HectorOlavi UusivirtaAnssi KelaMaustetytöt

Hauska muzak: Iron MaidenAntonio Vivaldi • "Yesterday"

Suomirok, jota kukaan ei enää kuuntele lukuunottamatta nuoruudessaan hurjina punkkareina toimineita, nyt keski-iän kriiseissä riutuvia fossiileja:
Eppu NormaaliHurriganesJuice Leskinen (vaikka kuolema lisääkin levymyyntiä!) • Kirka
(kokeili samaa kikkaa kuin edellinen, mutta valitettavasti pääsi vain hänen kappaleitaan laulelleen Ari Koivusen hölmöjen fanien suosioon) •

Uuvuttavat boheemiposeeraajat: Tuomari NurmioKauko RöyhkäHerra Ylppö

Huono maku ja huono musiikki kohtaavat: Kari PeitsamoPelle MiljoonaSleepy SleepersSex PistolsHurriganesArttu Wiskari

Ette sitten vain voineet lopettaa ajoissa: GenesisElectric Light OrchestraEppu NormaaliJethro TullPaul McCartneyPMMPR.E.M.

Rock 'n' roll -möhistelijöiden suosiossa: AC/DCDeep PurpleElvis PresleyHurriganesThe Rolling Stones

Paljon sointuja, vähän älyä: progetyypitjatsaajat

Vähän sointuja, vähän älyä: punkkarittötterötukatKari Peitsamo

Ei horjuville mielenterveyksille: David BowieLady GaGaKing CrimsonThe Mars VoltaKate BushPJ HarveySystem of a DownBjörk

Danny: Danny
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Isto_Hiltunen&oldid=518022"