Janne Tulkki
Janne Tulkki (s. 1975) on oikealta nimeltään Jan Kääntäjä, mutta Esa Nieminen kansanomaisen musiikkitermistön vuolaana puolestapuhujana keksi ehdottaa nimeä, joka mukautuisi äännettäväksi luontevasti kaikilla mahdollisilla tekohampailla.
Janne Tulkin äänilaji on falsettitenori ja se on monen mielestä hauskaa. Musiikillisia saavutuksia Tulkilla on sen sijaan varsin vähän, koska hän tukeutuu puhtaasti iskelmämusiikkiin. Tämän alan yrittäjiä on jo aikoja ollut Suomessa ihan liikaa, joten Tulkin saavutukset, vaikka ovat hetkellistä julkisuutta saavuttaneetkin, ovat silti olleet lajissaan varsin kestämättömiä sekä laadultaan että laadullisesti.
Janne Tulkin suurimpiin saavutuksiin on katsottava se tosiseikka, että hän oli kai viimeinen Syksyn Sävel-voittaja vuonna 2001. Kappaleen nimi oli enteellisesti "Yksinäinen pitkä tie". Ohjelma esitettiin synkkänä syksyisenä sunnuntai-iltana kyseisenä vuonna ja sen jälkeen Syksyn Sävel on ollut vaiti. Tulkki ei ole ymmärtänyt vihjettä täysin, vaan on vielä tämänkin ajankohdan jälkeen esiintynyt julkisuudessa, tosin enää harvalukuisemmin ja vähenevässä määrin.