Ylilyönti

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ns. vihaiset kansanjoukot ovat usein provosoituneet ylilyömään väkivaltaisesti. Mutta tämän amatööriylilyönnin lisäksi moni on tehnyt asista hienostuneemman ja järjestelmällisemmän kamppailutaidon.

Ylilyönniksi kutsutaan käden heilautusta, jossa kohteen yli lyödään. Ylilyöntejä on monia erilaisia, mutta niiden kaikkien taustalla on perinteinen ns. roomalainen torjunta, joka on ollut kunnioittava, mahdollisesti alunperin tikariniskuja torjuva ele, jossa oikea käsi nostetaan vilkutusasentoon ilman vilkutukseen kuuluvaa toistuvaa sivuttaisliikettä. Monet sotaisat puolueet ja ideologiat ovat ottaneet tähän tekniikkaan keskittyvät itsepuolustuslajit repertuaariinsa niin, että vaikka ylilyönneillä on arkipäiväinen taso, ne eivät ole täysin politiikasta vapaita.

Saksalainen ylilyöntitekniikka[muokkaa ]

"Heil, sensei", Aku Ankka ylilyö.

Saksalaistyylisessä ylilyönnissä oikea käsi kohotetaan suorana noin 45 asteen kulmaan kohti tervehdittävää ja lausutaan kiai. Suosittu kiai on Heil Hitler tai Sieg Heil. Ylilyöntiä harjoitellaan usein ryhmässä, jolloin kiai lausutaan voimakkaalla äänellä samanaikaisesti.

Italialainen ylilyöntitekniikka[muokkaa ]

Italialainen vitsakimppuylilyöntitekniikka perustuu oikealla kädellä tehtyyn ylilyöntiin, jossa muista ylilyönneistä poiketen käytetään nyrkissä olevaa kättä. Tämä nähdään askeleena ylilyöntitekniikoiden kehittymisestä kohti sofistikoitunempaa kivi-paperi-sakset -tasoa. Jos vitsakimppuylilyöntitekniikka tehdään vasemmalla kädellä, sitä pidetään tekniikaltaan epäpuhtaana suorituksena, joka tulkitaan italialaiseen tekniikkaan keskittyneiden itsepuolustusspesialistien keskuudessa jonkinlaiseksi taistelulajin parodiaksi ja loukkaukseksi.

Amerikkalainen ylilyöntitekniikka (ns. Bellamy -tekniikka)[muokkaa ]

Amerikkalaisessa perinteessä ylilyönti toteutetaan nostamalla oikea käsi kämmenpuoli alaspäin otsalle, ja sitten nostamalla oikea käsi nostetaan suoraksi yläviistoon, kämmenpuoli ylöspäin. Tässä tekniikassa ei ole kiaita, ja sitä käytetään Amerikan patrioottisten symbolien edessä suojaksi niistä kumpuavilta pahoilta voimilta.

Suomalainen ylilyöntitekniikka[muokkaa ]

Tällaista ei olekaan, vaan kyseessä on ihan normaali tervehdys vasemmalla kädellä.

Katso myös[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Ylilyönti&oldid=614214"