Þór

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thorilla on vasara ja Jeesus naulattiin ristille. Ironista?


Thor on vanha viikinkien jumala. Hänen elämänsä koostui peikkojen pieksennästä ja oluen juonnista. Hän oli ukkosen, akkasen sekä takomisen[1] jumala. Hänen palvomiseensa liittyi oluen juomista.[2]

Thor ei ollut erityisen viisas, mutta hän oli erityisen voimakas jumala. Hänen elämässään oli taisteluita. Lihaksikkaana ja karhuntaljaisena hän huitoi vasarallaan salamoita jättiläisiä. Tämän lisäksi hän pieksi jättiläiskäärmeitä ja jättiläisiä. Osansa sai myös jättiläismäinen härkä, Hymiri, ja jättiläiset. Lisäksi moni jättiläinen kohtasi naiseksi naamioituneen Thorin vasaran.[3]

Oli hieman erikoista, että Thor hävisi taistelussa rauhanomaiselle puusepälle, jonka palveluun olut kuului vähemmän.[4] Moni on tästä muutoksesta pettynyt, sillä thorinpalvonnalla oli alueella pitkät perinteet. Ihmiset pelkäsivät mitä jumalan vaihtaminen Jumalaan tekisi nuorison moraalille. Erityisen huolestuneita oltiin siitä, että kuka nyt sotisi ja veisi uskonnon sanomaa miekan avulla eteenpäin. Onneksi tilalle tullut korvaava uskonto hoiti asiat entiseen malliin pitkän aikaa.

Thor on myös Thorlauta-nimisen hyväntekeväisyysjärjestön perustaja.

t  k  m
Eritasoisia jumaluuksia
Viikinkijumalia: Odin - Thor - Frigga - Tyr - Baldr - Loki
Kreikkalaisjumalia: Zeus - Hera - Haades - Apollon - Artemis - Athene - Poseidon - Hermes - Hefaistos - Afrodite - Dionysos - Eris
Suomalaisjumalia: Ukko - Tapio - Ahti - Väinämöinen - Ilmarinen - Ilmatar - Mette Mannonen - Uusis - Lordi - Kekkonen - Jurppa
Eqyptiläisjumalia: Ra - Amon - Ma'at - Osiris - Thoth - Horus - Set - Bast
Abrahamilaiset variaatiot: Kristittyjen Jumala - Allah - Jahve - Jehova - Aukkojen Jumala
Internetjumalia: Lentävä spagettihirviö - Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen - Ylläpitäjä - Lautajumala
Muita jumalia: Epäjumala - Luontoäiti - Avaruuden jumalat - Manitou

Viitteet

  1. Tosin ei sepäntöiden vaan jättiläisiä päähän takomisen.
  2. Ilmeisesti siksi että jättiläiset olivat loppuneet.
  3. Valitettavasti Hikipedia ei tarjoa kuvaa Thorista naiseksi pukeutuneena, koska se järkyttävyytensä vuoksi ei soveltuisi kenenkään nähtäväksi.
  4. Osasyynä on luultavasti se, että moni viikingeistä oli ruotsalainen, eivätkä he täten osanneet puolustaa jumalaansa.
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Thor&oldid=581216"