Avaruuden jumalat
Avaruuden jumalat eli avaruusjumalat ovat väitettyjä tyhjiössä tai avaruudessa asuvia jumalia. Tiedetään, että maapallolla ja sitä ympäröivässä ilmakehässä asuu useita jumalolentoja, joita kutsutaan maanpiirin jumaliksi. Nämä jumalat hallitsevat materiaa ja elävät materian alkeishiukkasten välisellä heikolla vuorovaikutuksella. Tutkijoita on kuitenkin jo satoja vuosia kiehtonut kysymys siitä, voisiko myös avaruuden tyhjiössä asua jumalia, ja millaisia nämä voisivat olla. Sopivan asuinsijan jumalille katsottiin ennen tarjoavan eetterin, mutta sittemmin on osoitettu, ettei eetteriä ole. Kvanttiteoria ja kokonaiskenttäteoria ovat kuitenkin tarjonneet uutta toivoa avaruuden jumalille. Kvanttimekaniikan mukaan tyhjiökään ei ole täysin tyhjä, vaan ikään kuin poreilee aineen säiemäisten alkuosasten kvarkkien syntyessä ja tuhoutuessa jatkuvasti. Ehkäpä tämä rakenne voisi ylläpitää jumalolentoja?
On myös arveltu, että aurinkotuuli voisi synnyttää suunnattomia tietoisuuksia, eräänlaisia "auringonjumalia" muuten tyhjään avaruuteen. Tämä voisi selittää aurinkotuulten argessiivisen käytöksen. On myös arveltu, että tähtisumun kaltainen ainekasautuma, jolla ei kuitenkaan ole voimakasta painovoimakeskipistettä, voisi tiivistyä mustaksi jumalaksi , joka voisi jopa liikkua omaehtoisesti. Tällaisen saapuminen maapallon lähelle voisi olla tuhoisaa, sillä tällainen jumala ei välttämättä arvostaisi maapallon elämää lainkaan, ja voisi siksi suhtautua vihamielisesti. Maapallon magneettikenttä ja ilmakehä toimisivat kuitenkin eräänlaisina suojavyöhykkeinä, jotka suodattaisivat tällaisen olennon hyökkäyksiä. Monet uskontokunnat myös uskovat jumaliensa tarpeen tullen puolustavan maata.
Avaruuden jumalia ei pidä sekoittaa taivaan tai sään jumaliin kuten Ukko ylijumalaan tai Zeukseen. Nämä ovat lähinnä ilmakehän jumalia.
Väitettyjä avaruuden jumalia[muokkaa ]
Monet uskonnot ovat väittäneet palvomiensa jumalten hallitsevan taivaakannen (ilmakehän) lisäksi sen ulkopuolista aluetta. Virheelliseksi useat näistä näkemyksistä kuitenkin todistaa se, että tällaista väittävät ovat usein olleet täysin tietämättömiä maailmankaikkeuden rakenteesta. Usein on erehdytty siinä, mitä taivaankannen ulkopuolella on. Esimerkiksi kristinuskon jumalan seuraajille tarkoitetun kirkkaan taivaan on väitetty olevan taivaankannen ulkopuolella, ja ympäröivän sitä kaikista suunnista. Tämä väite ei kuitenkaan sovi nykytietämykseen, koska maapalloa ympäröi pimeä ja kylmä avaruus. Kristityt eivät siis tienneet, mitä taivaankannen ulkopuolella oli. Näin he eivät myöskään voineet tietää, hallitsiko heidän jumalansa tätä aluetta vai ei. Onkin arveltu, että ainakin joidenkin uskontojen jumalat ovat suosion toivossa kehuskelleet perusteettomasti kannattajilleen hallitsevansa myös taivaankannen ulkopuolista aluetta.
Suomalaisessa mytologiassa kapeet ja rahko vaikuttavat kuun vaiheiden vaihtumiseen, ja heitä on sen vuoksi väitetty avaruuden jumaliksi. Näitä olentoja ei kuitenkaan ole juurikaan palvottu.
Viikinkijumalia: | Odin - Thor - Frigga - Tyr - Baldr - Loki |
---|---|
Kreikkalaisjumalia: | Zeus - Hera - Haades - Apollon - Artemis - Athene - Poseidon - Hermes - Hefaistos - Afrodite - Dionysos - Eris |
Suomalaisjumalia: | Ukko - Tapio - Ahti - Väinämöinen - Ilmarinen - Ilmatar - Mette Mannonen - Uusis - Lordi - Kekkonen - Jurppa |
Eqyptiläisjumalia: | Ra - Amon - Ma'at - Osiris - Thoth - Horus - Set - Bast |
Abrahamilaiset variaatiot: | Kristittyjen Jumala - Allah - Jahve - Jehova - Aukkojen Jumala |
Internetjumalia: | Lentävä spagettihirviö - Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen - Ylläpitäjä - Lautajumala |
Muita jumalia: | Epäjumala - Luontoäiti - Avaruuden jumalat - Manitou |