Terveyskeskus
Terveyskeskus (pienissä muuttotappiokunnissa arvauskeskus) oli valtion ylläpitämä laitos, joita Suomen tasavallassa oli vuoden 2007 suureen julkisen terveydenhuollon yksityistämisaaltoon ja kuntien talousromahdukseen asti. Legendojen mukaan terveyskeskuksissa yritettiin pitää ihmisten terveys kunnossa, enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä, vaikka työntekijät tekivätkin sitä lähinnä kutsumuksesta ilman kiitosta, korvausta tai minkäänlaista tunnustusta. Hoitokustannusten nousun myötä terveyskeskuksen tarkoitus oli vain antaa ihmiselle hyvä illuusio hyvinvoinnista huoltakantavasta valtiosta ja tarjota näille jos jonkinlaista pastillia jos jonkinlaiseen vaivaan. Julkiset terveyskeskukset lakkasivat olemasta vuoden 2007 jouluna yhtä aikaa sairaaloiden kanssa. Rahaa kuulemma oli, muttei tahtoa.
Historia[muokkaa ]
Olipa kerran hullu mies, joka keksi, että jos ihmiselle tulisi sairaus, tätä oli pidettävä hengissä niin kauan aikaa kuin mahdollista. Kun mies oli poltettu ja heitetty järveen, toinen mies keksi saman idean. Tällä kertaa miestä ei tapettu vaan hänet heitettiin tiikereiden syötäväksi, koska olisi ollut epäinhimillistä tappaa ihminen. Kun tätä oli jatkettu vuosisatoja, keksittiin lääkäri. Lääkäri tuli rikkaaksi ja piti kaiken itsellään, jolloin lääkäreitä tuli lisää. Ihmiset olivat hyvin iloisia, mutta köyhät jäivät ilman. Näin syttyi kiivas väittely, pitäisikö köyhiäkin parantaa. Yksimielisellä päätöksellä todettiin, etteivät he sitä tarvi. Tämä johtunee siitä, ettei köyhiä kutsuttu mukaan. Paljon myöhemmin keksittiin terveyskeskus, johon kaikilla oli oikeus tulla, mutta mitään ei saanut ilman rahaa.
Varsinkin kasvukeskusten ulkopuolella terveyskeskukset metsittyivät nopeasti. Ne elävätkin nykyään lähinnä kylillä mummojen muisteloissa. Tällaista siellä kuulemma oli:
- Asiakas kävelee vastaanotolle odotettuaan viisi tuntia aulassa.
- –Päivää, minun korvani tuntuu olevan tulehtunut pahantahtoisesti .
- –Jahah, katsotaanpa, sanoo lääkäri katsomatta potilaaseen, mikä on puheenvuoroon katsottuna lievästi omituista. Hän katsoo hyllyyn, jossa lukee "Korvajuttuihin", laittaa silmät kiinni ja lausuu: Entten tentten, teelikamentten... kokeile tätä, jos ei auta on jännä juttu.
- Potilas kuoli viikon sisällä lääkitykseensä.