Sairaanhoitaja
Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla.
Tarkempia tietoja saattaa löytyä keskustelusivulta.
Sairaanhoitaja on sairaalassa työskentelevä henkilö, joka sijoittuu ihmisarvoltaan lääkärien ja lähihoitajien välimaastoon. Sairaanhoitajat valmistuvat ammattikorkealeikkikoulusta, joka kestää siis puoli vuotta pidempään kuin lähihoitajakoulu. Tämän puolivuotisen aikana perehdytään erityisesti omaisten kanssa riitelemiseen, ylihoitajien mielistelyyn, sekä laitoshuoltajille tiuskimiseen.
Koulutuksen aikana opetellaan myös lukuisia vaikeita termejä, joita ei kuitenkaan kukaan muista enää parin vuoden kuluttua. Sairaanhoitajien anatomian tuntemus perustuu lähinnä Olipa kerran elämä- televisiosarjaan. Työ on käytännössä lähinnä perseiden pyyhkimistä, paskan vatkaamista, sekä dementikkojen jankutusten kuuntelemista. Tosin ammattikorkealeikkikoulussa harjoitellaan tieteellistä lähestymistapaa näihinkin asioihin. Useimmiten sairaanhoitajiksi hakeutuvat lähinnä ne, jotka ovat halunneet lääkäriksi, mutta eivät ole päässeet. Yksi sairaanhoitajien alalaji ovat ns. "huorahoitsut", jotka ovat yleisiä varsinkin elokuvissa.
Sairaanhoitajat myös esivalmistelevat potilaat lääkäreille, jotta näkevät muitakin ihmisiä kuin vanhuksia. Sairaanhoitajat luulevat olevansa todella tärkeitä, vaikka lääkäreiden sihteereitähän he ovat ja tarvittaessa antavat myös lääkäreille. Silloin tällöin alalle eksyy myös täysjärkinen ja kykenevä ihminen, jonka koko työaika menee lääkäreiden mokia korjaillessa ja lähihoitajien katkeraa tilitystä kuunnellessa. Tällaiset yksilöt viipyvät alalla keskimäärin vuoden, jonka jälkeen joko palavat loppuun tai vaihtavat alalle, jossa ei joudu kuuntelemaan alituista vittuilua.
Eri alojen sairaanhoitajien ja eri alojen lääkäreiden käyttäytymisiä, yhtymisiä ja synergioita
Sairaanhoitajat kirurgisella puolella ja kirurgi-suhde
Sairaanhoitajat ovat erityisesti kirurgien sylkykuppeja, joiden syyksi laitetaan leikkauksien jälkeen ilmenneet komplikaatiot. Lähes itsemurhan partaalla toimivat leikkaussalihoitajat ovat kirurgien oikeita käsiä, tai ennemminkin vasemman perskannikan reunakarvoja. Leikkaussalihoitajat osaavat mielestään paljon mutta tosiasiassa suurin osaaminen on kyky sietää vittuilevia ja kiukuttelevia kirurgeja. Suurin osa leikkaussalihoitajista kokee uransa lopun piikittäessä itseensä huumekaapillisen opiaatteja tai todennäköisesti epäonnistuvat laskiessaan piikitettävien huumeiden määrän, kuten yleensä ja päätyvät viiltämään kaulansa auki.
Sairaanhoitajat neurologien puolella ja neurologi suhde
Neurologialla eli aivopuolella sairaanhoitajat perinteisesti pitävät lääkäreitä, siis neurologeja ylijumalina. Naishoitajat keskittyvät lähinnä neurologien mielistelyyn ja perseennuolemiseen. Mieshoitajat on tajunneet häipyä vittuun jo aikaa sitten. Neurologiset hoitajat esiintyvät töissä lähes poikkeuksetta puhdistusaine kännissä, jonka he saavuttavat mieluiten tunkemalla nenäänsä A12 Dilutuksessa kostutettuja taitoksia.
Sairaanhoitajat sisätautipuolella
Sana pelko kuvaa hyvin hoitajia sisätautiosastoilla. Koska tauti on sisällä, niin sitä ei voi nähdä ja hoitajat siksi pelkäävät. Sisätautilääkäri, jolle ei edes ole mitään vitun hienoa nimeä kuten kirurgi ja neurologi on niitä jotka näkevät sinne sisälle. Joskus harvoin myös sisätautihoitaja saa nähdä sinne sisälle jos on ollut kiltti, silloin hoitaja saa esimerkiksi tiirata potilaan persreiästä sisälle jollain putkella. Edellä mainitut tapahtumat ovat niitä sisätautihoitajan uran kohokohtia, joita sitten muistellaan kahvipöydässä vuosikausia.
Sisätautiosastolla kun lääkäri tulee niin hoitajat katoavat, kahvihuone tyhjenee ja suuri näkijä kumppaneineen saa kahvitella rauhassa hoitajien pullilla.
Psykiatriset hoitajat ja psykiatrit
Kummatkin on vitun sekaisin ja suljetulla, se siitä.