Sikainfluenssa
Sikainfluenssa on pääosin porsaskantaa ja nk. sikamaista väestöä (esim. ihmisiä) parhaillaankin vaivaava, ilmateitse liikkuva viruspohjainen tauti. Kuten viineissä, myös influenssasta on olemassa eri laatuisia versioita, jotka soveltuvat paremmin joko edellämainitulla tavalla sikojen, tai vaihtoehtoisesti siipikarjan kanssa nautittaviksi. Sikainfluenssa on espanjantaudin toinen tuleminen.
Sikainfluenssan oireita ovat kuume, lima ja köhä kurkussa, ryynääminen, saparo ja kärsä. Sikainfluenssan tiedetään vievän myös ruokahalun, joten tauti lienee tulevaisuudessa olemaan varteenotettava vaihtoehto ruoka-avun rinnalle, ja tätä myöten ratkaisu nälänhätään!
Sikainfluenssaa aiheuttava virus ei tartu syödessä sikaa (tai ihmistä), joka kantaa tautia. Sen sijaan tartunnan saa hengittäessä tautisen kanssa samaa ilmaa, minkä vuoksi tulisi suojautua jonkinlaisella ilmansuodattimella, kuten hengityssuojalla, henkilökohtaisella happisäiliöllä, kaasunaamarilla tai kasvoille ase tetulla meduusalla. Mikäli possulla on havaittavissa yskää, ponnettomuutta ja kuumetta, sen seuraa tulisi välttää. Myös sian kanssa tupakoiminen ja suuteleminen on suositeltavaa jättää väliin.
Keväällä 2009 Meksikossa jyrähti, kun influenssan havaittiin kylvävän kuolema a. Tilanne ei ole välttämättä yksiselitteisen huono asia, kuten toimittaja Gabriela Gutiérres totesi kiitellessään pääkaupunki Mexicon tavallista avarampia katuja [1] . Turistien harjoittaman kulttuurivaihdon myötä sikainfluenssaa on onnistuneesti tuotu myös vanhan mantereen puolelle, Espan jaan ja Saksaan pieniä määriä alkuperäismuodossa sekä Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan tavallista huomattavasti salakavalampana ns. luulotautivariaationa. Myös Uusi-Seelanti on ottanut uutiset vastaan huolestuneina, sillä maassa on yhtä ihmistä kohden kymmenen lammas - nimisen sikarodun yksilöä.
Influenssan syy ei ole vielä selvillä. Oletettavasti kaiken takana on juutalaisten kansainvälinen salaliitto, jolla maailma pyritään tyhjentämään salaliittolaisten epäpuhtaiksi kokemista sioista. Esimerkiksi Egyptissä tämä tapahtui jo, kun sen koko sikakanta teurastettiin epidemian välttämiseksi. Toisaalta itse sikainfluenssarokotteen on arveltu olevan keino aloittaa kolmas maailmansota väestöön väkipakolla pumpatuilla biologisilla aseilla.[2] [3]
Suomen terveysministeriön lyhyen matematiikan osasto on ilmoittanut omaavansa riittävästi tamiflu-rohtoa (1,2 miljoonaa pakkausta) koko kansan (5,3 miljoonaa pakkausta) lääkintään. Ulkoministeri Alexander Stubb on Finnairin toiveesta ilmoittanut, ettei Meksikoon suunniteltuja matkoja kannata vajaan puolentuhannen kuolonuhrin vuoksi peruuttaa. Nokia on taasen kieltänyt työntekijöitään lentämästä sinne, ennen kuin yhtiön juristit ovat arvioineet, voisiko laman porteilla erorahat halutessaan vaihtaa nk. yllätysmääränpää-matkalippuihin.
Tautia voidaan ehkäistä sikainfulenssarokotteella, jonka koostumus on lähes sataprosenttisesti iltapäivälehtien toimittajien niskahikeä ja muita kyseenalaisempia eritteitä. Hoito onnistuu myöskin sikainfulenssatableteilla, jotka koostuvat pääosin iltapäivälehtien toimittajien jalkaraspeihin jääneestä ihosta.