Sanna Ukkola

Suositeltu1.png

Tämä artikkeli käsittelee journalistia. Eri Keeperistä on oma artikkelinsa.

Sanna "Eri Keeper Weeper" Ukkola (s. 1975) on Suomen rohkeimpia ja ennalta-arvattavimpia älykköjournalisteja, jonka niin julkisen palvelun media Yle kuin kaupallinen media Iltalehti kuin hihhulimedia AlfaTV ovat vuorotellen nostaneet rohkeimman ja ennalta-arvattavimman politiikkajournalisminsa ja valmiiksi ajateltujen ajatuskolumniensa keulakuvaksi.^[1]

Ukkola on rohkea ja älykäs tabujen murtaja, joka on rohkeasti esittämässä kaikki anglosaksisten konservatiivien tuoreimmat kliseet suomalaisen yhteiskunnan huutavimpiin tarpeisiin. Hänen suurin avunsa toimittajana on autenttisen ja tuoreen ummikkonäkökulman välittäminen, mikä johtuu hänen kyvyttömyydestään tajuta mitään hämmentävän suuresta asiajoukosta. Tähän mennessä Ukkola on lähestynyt mm. kasvatustiedettä, kulttuurijournalismia, opetussuunnitelmaa, politiikkaa, historiaa ja sosiologiaa ymmärtämättä ko. aiheista ensimmäistäkään seikkaa. Ukkolan harvinaislaatuinen kyky toimia johdonmukaisesti huonossa uskossa 24/7 edesauttaa häntä mahdollisimman puhtaan journalistisen bulkkityhjyyden sarjatuotannossa. Ukkola on kansallinen voimavara, ja hänen ansioluettelossaan ehkä korkeimmalle sijalle sijoittuu Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toimittajan aseman väärinkäytöstä^[2] – maininta on imarteleva, koska siinä JSN tunnustaa pitävänsä Ukkolaa toimittajana.

Ukkola tähditti jokaviikkoista Sannikka & Ukkola -SM^[3] -shitshowta Ylen ykköskanavan paraatipaikalla perjantaisin. Hänen luova kontrollinsa ohjelman tekemisessä näyttäytyi mm. siten, että koko sotku vaikutti enemmän halvalta ääridystooppisen rinnakkaisuniversumin vaudevilleltä kuin journalismilta ja kuopattiin sangen nopeasti.^[4] Ohjelma, samoin kuin Ukkolan koko journalistinen ura, edusti ns. nollajournalismia, jolla ei ole muuta tavoitetta tai merkitystä kuin sen saavuttama julkisuus.

Ukkolan mielestä nykyaikana ollaan liian herkkiä kritiikille, vastaväitteille ja kovallekin arvostelulle, ja ihmiset ovat pumpulissa hemmoteltuja lumihiutaleita, jotka reagoivat asioihin liian tunteellisesti. Itse hän tosin kilahtaa erittäin vähästä, ja ottaa arvostelua ja pilantekoa kohdatessaan yhteyden kriitikon esimieheen kurinpidollisessa tarkoituksessa.^[5]

Ukkolan omissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että hänen kritisoijansa ovat jonkinlaisia puutteenalaisia ekstremistisiä seksipervertikkoja,^[6] sillä Ukkola on omien sanojensa mukaan "hyvä ymmärtämään ihmisten syviä motivaatioita".^{[7] [8]} Sanna Ukkolaa pidetäänkin lahjojensa ansiosta Suomen johtavana incel-diagnostikkona. Hän on parisuhteessa Hommafoorumin perustajan kanssa.

Tausta

Ukkolan perhetausta on karu: hänen äitinsä oli (klassisten) liberaalien viimeisin ja ehdottomasti vähäisin kansanedustaja Tuulikki Ukkola (1843–2019), jonka mukaan työttömät ovat "loisia" ja nuoriso "työtä vieroksuvaa" ja "elätettävää".^[9] Tuulikki Ukkolan randilaista ihmisvihaa Ukkolan huushollin perimässä liventää isän, takkuisen pakinoitsija Jukka Ukkolan, ähmyilevä höpinä.^[10]

Tätä kaameaa sukurasitetta vasten on helppo soveltaa Ukkolan suosimia internet-ÄO-testien tasoisia populaaripsykologisia stetson-projektioita, joiden avulla tähtijournalisti maailmaa hahmottaa. Äärivaativan ja tunnekylmän äidin tyttärestä kehkeytyy usein jämähtänyt kympin tyttö, joka käyttää koko aikuisuransa kehujen kerjäämiseen kuvitteelliselta äidinkielenopettajalta, jolle yhä kuvittelee kirjoittavansa tekstejä pitkään lukioaikojen jälkeenkin.

Valtamediaa vallakkaimmillaan edustavan Ylen tähtijournalisti Ukkolan puoliso on PS-valemedia Suomen Uutisten (ei sitoutunut journalistin eettisiin oheisiin, joita Ukkolakin noudattaa vain kun tunnekuohuiltaan kykenee) mistään vastaamaton päätoimittaja ja Hommafoorumin perustaja Matias Turkkila. Tästä kytköksestä on voitava vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa keskustella.

Ura ja toiminta

»Ei ENTP’t ole sellaisia ihmisiä, jotka marssisivat yhteismarsseilla. Me marssitaan enintään eri suuntaan kuin kaikki muut. 😂»
(Sanna Ukkola^[11] )

Ukkolan uran ja hänen ymmärtämisensä kannalta keskeistä on, että hän kuuluu siihen erittäin suureen joukkoon ihmisiä, jotka saavuttivat huippunsa abikeväänään eivätkä ole sen jälkeen kehittyneet mihinkään.

Nykyiseen asemaansa valtakunnan näkyvimpiin kuuluvana journalistina Ukkola on päässyt ansioillaan, kuten sillä, että hänen vanhempansa ovat olleet toimittajina isoissa suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä, ja että hänen äitinsä oli kansanedustaja. Lisäksi hän osaa tunnetusti kirjoittaa. Siis yleiskielen standardien mukaisesti, tarkoitamme; sisältöhän hänellä tapaa olla amatöörimäisen itsetyytyväistä huttua.

Ukkolasta olisi voinut kehkeytyä aivan kelpo haastattelija A-studioon, ellei hänellä olisi vahvoja henkilökohtaisia uskomuksia siitä, että hänellä on jotain kuulemisen arvoista sanottavaa ja että hänen näkemyksensä ovat niin omaperäisiä ja kiinnostavia, että kaikkien pitäisi päästä nauttimaan niiden ihailemisesta ja todeta, että Sanna on kyllä koko luokan fiksuin, kymppi plussa.^[12] Ukkolan journalismin lähtökohtana ei ole kutsumus tai halu jakaa informaatiota, sivistää ihmisiä, lisätä ymmärrystä tai taustoittaa ilmiöitä, vaan syvä tarve todistella olevansa muita terävämpi ja asettua kaikkien muiden yläpuolelle, ts. massiivinen tarve päteä, tässä tapauksessa ilman pätevyyttä. Tämän huomaa helposti, jos on hyvä ymmärtämään ihmisten syviä motivaatioita. Jos ja kun oma ylivertainen äly ei vielä ole laajan yleisön tiedossa eikä itsearvoisen julkaisukelpoista ajatusta tunnu syntyvän, on melko kätevä kikka ryhtyä jonkinlaiseksi punk-konservatiivi-poseuriksi, mutta rooli voi valitettavasti jäädä päälle. Tiede tuntee harvoja tapauksia, joissa ei olisi jäänyt.

Ukkola löysi edellä kuvatun prosessin tuloksena oman ekologisen lokeronsa Suomen mediakentältä. Se on äärisovinnaisten virhepäätelmien ja -käsitysten kaavamainen kirnuaminen sellaisella jakolinjalla, joka erottaa kaksi toisiaan pakkomielteisesti inhoavaa online-asukkaiden ryhmää, ja tämän esittäminen jonkinlaisena räväkkänä kapinahenkenä. Tuloksena on jämähtänyttä bulkkia, jolla kuitenkin saa Suomen oloissa ihan hyvin huomiota, jos siis se ja päteminen kiinnostavat noin itseisarvoisesti. Ukkola kiertääkin tätä nykyä melko säännöllisesti pari kertaa kuussa suomenkielisen somen läpi, yleensä kolumnina, joka on valmistettu tuhannen aiemman kolumnin kopiosta. Ukkolan aiempi pyrkimys omistaa koko Ylen ajankohtaistoimitus oman persoonansa ja some-kaveriensa puoli-ironiselle palvonnalle kuivui kokoon, ja tällä hetkellä hänen ammattietiikkaansa ja ylivertaista älyään voi ihailla jollain hihhulikanavalla.

Huonolla tuurilla Ukkolan voi kuuleman mukaan bongata myös etuilemassa Kampin Alkon jonossa normaalien journalististen lounastarpeiden hankintamatkalla.^[13] Muutoin varmin tapa törmätä Ukkolaan on kritisoida hänen huonoa journalismiaan tai surkeaa ammattietiikkaansa, jolloin hän karauttaa täyttä laukkaa yksityiselämääsi esimiehesi, vuokraisäntäsi, hammaskeijusi tms. auktoriteettihahmon sinuun kohdistamien vaientamispyrkimysten kautta.^[14]

Pressiklubi, Sannikka & Ukkola

Rohkeilla ja älykkäillä YouTube-yleissivistyskolumneillaan Yle-istä rasitusta aiheuttanut Ukkola rekrytoitiin luotsamaan Pressiklubi-ohjelmaa vuonna 2017, kun uutis- ja ajankohtaistoimitus onnistui viimeinkin aiheuttamaan Ruben Stillerille hermoromahduksen. Henkilövalinta tehtiin enimmäkseen osana Atte Jääskeläisen suurta journalisminvastaista ohjelmaa, mutta päätökseen vaikutti myös se, että Ukkola on lähes yhtä ärsyttävä kuin Stiller ilmentämättä kuitenkaan vastaavaa älyllisyyttä, charmia tai sosiaalisia lahjoja. Toivottu tulos, maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen journalistisen ohjelman haaksirikko, saavutettiin Ukkolan ohjauksessa ennätysajassa, ja Ylen metajournalismin lippulaivasta jäi pinnalle vain kolhittu jäävuori.

Pressiklubin rappioajan merkittävin anti oli Ukkolan irl-meltdown, jonka triggeröi perinteisen puutöissä ja askartelussa käytetyn liiman nimen mainitseminen viitattaessa vaudeville-performanssiin, jossa Ukkola veti jonkun intiaanipäähineeksi vapaamuotoisesti tulkittavan kalkkunanperseen päähänsä. Tämän Nimeämättömän Liiman mainitseminen johti Ukkolan fatwayhteydenottoon pyhäinhäpäisijänä toimineen yksityishenkilön esimiehelle samoin kuin kolumniin, jonka median itsesääntelyelin totesi huomattavan epäammattimaiseksi, epäasialliseksi, epäeettiseksi ja epähyväksi jopa Ukkolan väljäyttämillä standardeilla. Joku vähäisemmällä sukulaisten media- ja yhteiskuntakontaktiverkostolla lellitty pentu olisi voinut saada potkut vastaavasta asiattoman egomaanisesta örvellyksestä, mutta Ukkola sen sijaan sai tämän jälkeen oman nimikko-ohjelman.^[16] Tapauksesta lisää seuraavan alaotsikon alla.

Koska Suomi ei todellakaan ollut saanut Ukkolan pikkuvanhasta provojournalismista kyllikseen, räätälöi Yle hänelle perjantain prime timeen uuden mittatilaustunkion, jolla hän saattoi kekkuloida ja tarjota ruutuaikaa viikon tyhmimmille mulkeroille. Jo nimitasolla henkilöbrändien edistämiseen keskittyvä Sannikka & Ukkola herättikin ansiokkaasti itsetarkoituksellista keskustelua parin ensimmäisen lähetyksensä ajan ja auttoi Ukkolaa pitämään nimensä siellä, minne se kuuluu – julkisuudessa. Jostain syystä ohjelman konsepti – Sanna Ukkola hirnumassa omille nokkeluuksilleen, Sanna Ukkola murhaamassa laimeita vitsejä, Sanna Ukkola kehumassa typeryyksiä syytävää erikoiskommentaattoria joka on kutsuttu ohjelmaan palkintona Sanna Ukkolan kehumisesta Twitterissä, Sanna Ukkola piinamassa hydrauliseen hammaslääkärituoliin istutettua vierasta – ei houkutellut niin suuria katsojamassoja kuin esimerkiksi Pressiklubi oli saavuttanut. Ongelma oli todennäköisesti huonossa lähetyspaikassa kirjaimellisella ykköskanavalla perjantain parhaaseen katseluaikaan, tai mahdollisesti siinä, että ihmiset kokivat Marja Sannikan persoonan liian ärsyttäväksi.

Ohjelma ehti pyöriä runsaan vuoden ennen hyllyttämistään, josta Ukkola teki tapansa mukaan suuren kansallisen mediatempauksen, jossa implikoi itsensä marttyyriksi kaikista mahdollisista positioista.

Eri Keeper -välikohtaus

»Olen aina havainnut, että ihmisen luonne ei mistään paljastu niin selvänä kuin pilapuheesta, josta hän loukkaantuu.»
(Georg Christoph Lichtenberg, Bemerkungen)

Pressiklubi käsitteli 6. lokakuuta 2017 ns. kulttuurista omimista, joka on monitahoisena ja sensitiivisenä, väärinymmärryksiin ja ylireagointiin alttiina aiheena omiaan Ukkolan keulimistyyliin. Aihe oli peräisin juuri siitä somen katuojasta, josta Ukkola asiajournalisminsa aiheet onkii: jossain missikisassa oli käytetty intiaanityylisiä sulkapäähineitä, ja siitä oli tullut jotain sanomista. Alkuperäiskansojen näkökulmaa olivat edustamassa Kauppalehden fossiilihenkien voodoo-pappi Matti Virtanen ja espoolainen tuleva kuntapoliitikko Tere Sammallahti, ja arvokkaana opintomateriaalina esitettiin ote elokuvasta Pekka ja Pätkä neekereinä (Aarne Tarkas 1960). Erittäin tärkeää oli muistaa mainita Ne Ennen Neekerinpusuina Tunnetut Suklaamakeiset, ja varmaan siellä muistettiin Laku-Pekkaakin. Ihme kyllä ajatus 30 minuutin viettämisestä tässä ajatusten mustassa aukossa ei saanut aivan kaikkia yleisön jäseniä suorittamaan välitöntä itsemurhaa, vaan jotkut rohkenivat katsoa tämänkin paskakavalkadin, jonka Sanna Ukkola avasi rekvisiittavaraston sulkapäähine otsallaan, koska sananvapaus niin vaati. Tämä oli hauskaa ja oivaltavaa karnevalisaatiota ja viesti siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa ihan niin tiukkapipoisesti.

Sitten tapahtui kauheita. Joku rando Twitterissä julkaisi leikillisen kyselyn siitä, tulisiko Ukkolan seuraavassa Pressiklubin lähetyksessä vetää päähänsä aasinhattu, Perussuomalaiset rp -puolueen lippalakki, Ku Klux Klanin kaapu vai Eri Keeper -pullo. Ukkolaa itseään ei twiittiin ollut tägätty. Tämä oli törkeää vainoamista ja nettikiusaamista, sillä karnevalisaatio kohdistui muuhun kuin Sanna Ukkolan hyväksymään ja riidattomasti naurunalaiseksi designoituun kohteeseen. Ukkola veti tästä Eri Keeperin nenäänsä, kiskoi kalkkunakondorin peräpäästä punotun sotapäähineen päähän ja kävi välittömästi sananvapaustaistoon julman vitsailijan harjoittamaa huumorin ja ilmaisunvapauden väärinkäyttöä vastaan. Itseään huumorin- ja suhteellisuudentajuisena pitävä Ukkola jäljitti vitsailijan työpaikan esimiehen ja lähetti tälle sähköpostia, jossa vaati puuttumista em. Eri Keeper -vitsiin, mikä on todellakin normaalia, henkisesti tasapainoiselle ihmiselle ominaista toimintaa tilanteessa, jossa heidän omista pointittomista vitseistään lasketaan leikkiä.

Ukkola pyysi vitsailijan työnantajaa lopettamaan Sanna Ukkolan journalistiseen toimintaan liittyvät vitsit, joita kuvasi "hyökkäilyksi toistuvasti henkilöni kimppuun asiattomilla tavoilla", liittäen tueksi peräti kaksi (2) twiittiä, jotka molemmat ovat paljonpuhuvasti hauskempia kuin yksikään Ukkolan oma yritys tuottaa huumoria, mikä ehkä tarjoaa ihmisten syviä motivaatioita ymmärtäville ihmisille ajattelun aihetta.^[17]

Ukkolan mukaan vitsiniekan työnantaja vastasi hänen sähköpostiinsa, vaikka tällä oli varmaan oikeitakin töitä hoidettavana, ja totesi twiittien ylittäneen sopivuuden rajat. Ukkola vastasi tähän, että "Eihän tuo nyt ihan normaalilta twiittailulta vaikuta ja siksi sinua lähestyinkin."^[18] Ukkola tunnetusti pystyy olemaan yhtään hauska ainoastaan tahattomasti, ja edellinen lause on kontekstissaan yksi hänen hauskimmistaan. Tosin sittemmin vitsiniekan työpaikalla esimiehet olivat käyneet miehen Twitter-julkaisuja läpi löytämättä mitään huomautettavaa, ja heille tuotti myös vaikeuksia käsittää, miksi Ukkola ylipäänsä oli ottanut heihin yhteyttä. Saatiinpahan sentään tuhlattua opistohallinnon aikaa senkin Eri Keeperin edestä.

Ukkola perusteli täysin ulkopuolisen työntantajan häiriköintiä muutaman hajanaisen somevitsin perusteella sillä, että ihan oikea poliisi olisi sellaista hänelle taannoin suositellut. Mutta kun asiaa sitten ihan oikealta poliisilta kysyttiin, niin tämä sanoi, että poliisi ei tietenkään neuvo häiriköintitapauksissa ottamaan yhteyttä yksityishenkilön työnantajaan, vaan viranomaiseen^[19] – mikä siis tarkoittaa, että Ukkola on onnistunut jotenkin käsittämään väärin ohjeistuksen, jonka ilmaiseman käytännön luulisi olevan normaaliälyisille ihmisille selvä ilman ohjeitakin. Mutta kun kuvaan astuu Eri Keeper, paska tulee todelliseksi ja tunteet ottavat vallan.

Ukkolan harjoittaman äärijulkisen mustamaalaamisen ja muun täysjärkisyyden ansiosta hänen touhuistaan, lähinnä hänen tosiasioita vapaasti tulkitsevasta oudosta ja hermorauniomaisesta blogikirjoituksestaan, joka julkaistiin Ylen uutissisällön seassa, tehtiin kantelu Julkisen sanan neuvostoon, mistä tulikin oikein kunnon langettavat madonluvut Ukkolan ammattietiikalle. Otteita:

»Pelkän kärjekkään palautteen määritteleminen häiriköinniksi voi kuitenkin vaikeuttaa mahdollisuuksia puuttua vakavaan häirintään.

Neuvosto toteaa, että tässä tapauksessa toimittajan häiriköinniksi leimaamissa tviiteissä oli kyse ainoastaan yleisön edustajan esittämistä kärjekkäistä ja satiirisista kommenteista. Neuvosto pitää paheksuttavana sitä, että toimittaja oli työstään saamansa kritiikin vuoksi yhteydessä yleisön edustajan työnantajaan ja kehotti keskustelemaan asiasta työpaikalla.

Neuvoston mukaan toimittajalla oli vahingoittamistarkoitus, kun hän toivoi, että yleisön edustajaa puhuteltaisiin hänen työpaikallaan. Tällainen toimintatapa on omiaan rajoittamaan sananvapautta, jota journalistien tulisi kaikin keinoin puolustaa.

Yle toimi harkitsemattomasti, kun se julkaisi toimittajansa mielipidekirjoituksen, jossa hän oikeutti oman epäasiallisen käytöksensä kritisoimalla yksipuolisesti ja liioittelevasti tunnistettavissa olevaa yleisön edustajaa.

Tässä tapauksessa toimittaja pyrki puhdistamaan mainettaan leimaamalla ylimitoitetulla tavalla yleisön edustajan, jota hän oli kohdellut epäasiallisesti jo aiemmin ottaessaan yhteyttä hänen työnantajaansa.»

Vastauksessaan JSN:lle Ylen vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten yritti puolustella Ukkolan jokseenkin häiriintyneen oloista ja epäasiallisista julkisrahoitteista vendettaa yksittäistä yleisön jäsentä kohtaan erittäin kituliailla tekosyillä. Kertoo aika paljon siitä, millaisen työilmapiirin Ukkola ympärillään kilahduksillaan aiheuttaa, että hänen esimiehensäkin mieluummin romuttaa oman eettisen integriteettinsä julkisesti kuin suuntaisi yhtään poikkipuolista sanaa toimituksen primadonnan kohellusta vastaan.

Ukkola on sittemmin kommentoinut Eri Keeper -välikohtausta julkisuudessa hyvin vähän, mikä johtunee hienotunteisuudesta muita osapuolia kohtaan ja varsinkin siitä, että hänelle on fyysisesti mahdotonta myöntää olleensa väärässä.

Kansanterveyssankari

»On mahdollista, että kaikki meneekin hyvin, ja tämäkin kolumni jää historiaan lähinnä esimerkkinä turhasta hysteriasta ja paniikinlietsonnasta.»
(Sanna Ukkola 12.3.2020.^[20] Turvallinen oletus minkä tahansa Ukkolan kolumnin äärellä)

Oudoille kontrollifriikeille on luonnollisesti vaikeata sopeutua tilanteisiin, joita he eivät voi hallita, ja vuoden 2020 Covid-19-pandemia olikin Ukkolalle aivan erityisen hyvä tilaisuus ruokkia omaa ylemmyysharhaansa ja (huonolla menestyksellä) yleistä paniikkia samaan aikaan.

Koronaviruksen saavuttua Suomen porteille lähti Ukkola somessa melkoiselle laukalle. Hän mm. osoitti pääministeri Sanna Marinille twiittejä, joiden sisältö oli jotakuinkin ME KUOLLAAN KAIKKI ETKÖ TAJUA ETTÄ TAPAT MEIDÄT KAIKKI MILJOONAT TSILJOONAT????!?!?!!?!??!1!!! ja voivotteli sitä, että suomalaiset suhtautuvat pandemiaan liian rauhallisesti ja harkitsevasti, kun taas hänen mensalaiset tuttunsa (se oli tärkeä maininta, sillä Sannahan liikkuu todistettavasti rahvaan ylle kohoavan älyllisen huippudesiilin piireissä) "hyppivät tällä hetkellä seinille".^[21] Ehkä ne seinät tuli pehmustettua sillä paniikkihamstratulla WC-paperilla, sillä tämä keuliminen kävi pian vähän vaisummaksi. Älyllisesti alemmat, hetken lapsina ilman päättelykykyä elävät normi-ihmiset eivät yksinkertaisesti hahmota, että yleinen riehuminen, paniikkihamstraus ja housuun paskominen ovat korkeamman matemaattisen päättelykyvyn tuottamia rationaalisia toimintamalleja.^[22]

Ja kun tunteet nyt oli päästetty taas ehdottomaan valtaan, väsäsi nojatuoliepidemiologinakin äkkipätevöitynyt Ukkola oikein kunnon pelkopornokolumnin, jonka arvokkaasti ikääntynyt otsikko kuuluu "Tätä vauhtia kymmenettuhannet suomalaiset kuolevat koronaan – miksi Suomi ei yritä estää sitä?"^[20] Zombiapokalypsilla säikyttelyn ohella Ukkola, joka varmastikin oli nukkunut edeltävällä viikolla, laskeskeli, että ruumiita olisi Suomessa tulossa jopa 70 000, ja tuskaili, että hallinto mieluummin yritti valmistella asioita kunnolla (valmiuslaki astui voimaan viiden päivän sisällä) kuin riehua päättömänä kanana pitkin erikoismensalaisten somevääntöjä. "Viranomaiset näyttävät ainakin ulospäin torjuvan epidemian sijasta pelkoa ja paniikkia", Ukkola moittii, vaikka voisi sitä luulla, että paniikki jossain määrin haittaisi hallinnon toimintaa ja epidemian torjuntaa sekin. "Hysteriaan ei ole syytä, he [viranomaiset] toistelevat papukaijan tavoin", täysin ei-hysteerinen kolumnisti jatkaa. (Meillä ei ole tässä tilaa mennä tarkemmin siihen, miksi on viehättävää, että itsensä yhä epävireisempään papukaijointiin erikoistunut kolumnisti löytääkin näin sattuvat ja kuluneet sananparret kaikkien muiden kohdalla.) Spoilerivaroitus: kolmen kuukauden sisällä noin kolme ja puoli sataa ihmistä oli kuollut koronavirukseen Suomessa, mikä on melkein 70 000 vähemmän kuin se, mistä Ukkola varoitti. Kiitoksia tai tunnustusta viranomaisille ja poliitikoille siitä hyvästä, että nämä eivät tapattaneet kymmeniä tuhansia suomalaisia vaaralliseen tartuntatautiin, ei ole Ukkolalta virallisemmin kuulunut. Ei kuulu tyyliin.

Jos haluaa, voi verrata Ukkolan hysteeristä huutoa siitä, miten perustuslakia ei pantu jäihin juuri sillä punaisella minuutilla kun hän halusi, hänen aiempaan reaktioonsa siitä, kun Aamulehti teki toimituksellisen päätöksen kutsua valtiosäännössä eduskunnan puhemiehenä tunnettua tahoa sukupuolineutraaliuden nimissä puheenjohtajaksi, mikä oli tietysti Ukkolasta rikkomista perustuslakia vastaan "suuntautuneisuuden" verisillä aseilla.^[23]

On tietysti Ukkolan ja vähäisemmässä määrin Mikael Jungnerin ansiota (Ukkola lesoili epidemian aikana toisinaan suorilla backchannel-kontakteillaan,^[24] jotka ulottuivat fantasian asteesta riippuen yliopistosairaaloiden johdosta THL:n sisäpiiriin ja todennäköisesti aina tasavaltamme ja WHO:n korkeimmille tasoille), että hallitus päätti viimein ryhtyä mihinkään toimiin, ja näin ollen Ukkola on pelastanut kenties miljoonien suomalaisten hengen retorisella hyperventiloinnillaan.

On huomionarvoista, että Ukkola katsoi tarpeelliseksi lisätä koronapaniikkikolumniinsa caveatin, jossa tiettävästi ensimmäistä kertaa tunnusti voivansa olla väärässä muutoinkin kuin tyhjänä retorisena tehokeinona. Olisi helppo lukea tämä varmisteluksi ja petailuksi, jossa tärkeintä on osoittaa olleensa edes osittain oikeassa, mutta tämä selitys on ihmisten syviä motivaatioita ymmärtäville liian lattea. Tulkintamme asiasta onkin, että Ukkola kohtasi ensi kertaa todella pelottavalla tavalla elämän rajallisuuden ja kuoleman todellisen mahdollisuuden, ja tämä pelko olemassaolon päättymisestä julman ja arvaamattoman kulkutaudin oikkuun vertautuu suoraan pelkoon olla väärässä, joka on Ukkolalle kuoleman veroinen, ääneenlausumaton sietämättömyys, jonka kontemplaatio on lähes mahdotonta. Toisen tiedostaminen pakotti tiedostamaan myös toisen. Kaunista tavallaan.

Ukkola-metodi

Kaikki Sanna Olkiukkolan kirjoitukset seuraavat samaa kaavaa.

1. Kieltäydy tajuamasta mitä tahansa asiaa, josta on ollut tabloidilehdessä otsikko tai somessa mouhuamista
2. Paisuta asia naurettavaksi hyperbolaksi,^[25] jota kukaan ei voisi ottaa vakavasti^[26]
3. Ota se vakavasti
4. Pöyristy tästä ja kirjoita, miten [sananvapaus / ilmaisunvapaus / sananvapaus / kasvatus / sananvapaus / sananvapaus] on uhattuna
5. Kopsaa syyllisluettelo Breitbartin yleisimpien hakusanojen luettelosta
6. Profit

Hupaisa ajanviete, joka paljastaa Ukkola-metodin tehdasasetuksia, on laskea, kuinka monta kertaa Ukkola mainitsee lynkkaamisen asiassa, joka ei liity lynkkaamiseen mitenkään. Nykyisin Ukkola on omaksunut sanavarastoonsa myös teilaamisen^[27] , oletettavasti, koska em. maneerista mainittiin tässä artikkelissa. Ukkola googlettaa nimeään joka päivä.

Kolumnit

Sanna Ukkolan tähänastisen uran magnum opus on hänen kolumniensa liki loputtomalta tuntuva kokonaisuus. Ukkolan kolumniverkosto on alkanut muodostaa suomalaisessa mediakentässä aivan oman ja ilmeisen tarpeettoman ekosysteeminsä, joka on käynyt yhä omavaraisemmaksi. Nykyään Ukkolan kolumneissa viitataan yhä useammin muihin Ukkolan kolumneihin, ja tulevaisuudessa niistä on kenties kehittymässä täysin itsenäinen, omaa paskaansa loputtomiin kierrättävä rihmasto-golem, joka vähitellen laajenee suomalaisen journalismin Hankovandaalin orgaaniseksi temppelikompleksiksi, joka ei enää vaadi ulkoisen todellisuuden osallistamista julistaakseen hänen paremmuutensa glooriaa.

Ukkolan aiheet tapaavat olla, kuten englanniksi sanotaan, ripped from the headlines, paitsi että Ukkola hakee otsikkonsa mieluiten somevirrasta, koska ei kestä lukea muiden toimittajien juttuja. Hänen suosikkeihinsa kuuluu pöyristymisception, eli toisten pöyristymisestä pöyristyminen, samoin kuin kaikkien yhteiskunnallis-kulttuuristen rakenteiden olemassaolon kiistäminen ilman perusteita. Yleisesti voidaan somekohun kuolinaika määrittää siksi hetkeksi, jolloin Sanna Ukkola julkaisee siitä kolumnin.

Ukkolan kolumnit perustuvat tyypillisesti johonkin lausumattomaan ja akselilla vahingossa–puolivahingossa väärin-, pieleen- tai päin helvettiä ymmärrettyyn perusasiaan. Esimerkkinä alkeistason virheoletuksesta, jolla on tapana toistua Ukkolan teksteissä, mainittakoon esim. ajatus siitä, että feministit ovat jotenkin tekopyhiä siksi (ja juuri siksi), että kritisoivat jotain typeryyksiä tai antifeministisiä näkemyksiä syytävää henkilöä, joka on NAINEN.^[28] Tätä monimutkaisempaan prosessointiin Ukkola ei yleensä aivojaan kiihdytä.

Usein samassa kolumnissa, jossa Ukkola päivittelee, miksi ryhmän X edustajat eivät tue henkilön Y ryhmän X tavoitteiden/arvojen/muun lässynlään vastaisia toimia, vaikka henkilö Y jakaa joitakin merkityksellisiksi käsitettyjä identifikaattoreita ryhmän X jäsenten kanssa (esim. sukupuoli, etninen tausta, äidinkieli, seksuaalinen suutahtaminen), saattaa kolumnisti myös vaatia, että ihmisiä tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä, toisin kuin ryhmät X, Z, Å, Ä ja Ö sekä jotkut pop-psykologian määrittämistä mielivaltaisista persoonallisuustyypeistä kolumnistin mielestä mälsimmät tekevät. Tämä on ihan oikeasti se älyllinen taso, jolla Ukkola liikkuu ja menestyy.

Kun Ukkolan kunkin kolumnin perustavanlaatuisen virheen on yksilöinyt – se ei ole yleensä vaikeaa eikä vie pitkään – voi loput jättää huoletta lukematta, sillä kaikki jäljellä oleva koostuu erittäin suurella todennäköisyydellä siitä, että tämän perustavanlaatuisen alkeisvirheen ympärille laukataan uusia kierroksia jonkinlaisessa esitietoisessa sumussa tavoitteena ottaa ansaittu paikka aamu-TV:n filosofikuningattarena älyllisen pyramidin huipulla. Toisinaan mukaan tosin eksyy huvittavia tyylirikkeitä tai paljonpuhuvia syvämotivationaalisia vahinkopaljastuksia, jotka voivat tarjota huvitusta patologisimmille tapauksille. Edellä kuvattua edistyneempi tapa on katsoa kolumnin otsikon yhteydestä Sanna Ukkolan nimi ja siirtyä välittömästi siihen kohtaan, jossa loput jätetään lukematta. Tähän kykeneviä kutsutaan onnellisiksi.

Aina Eri Keeper -välikohtaukseen saakka lähes jokaisessa Ukkolan kolumnissa oli jotain tyhjää ulkoa opeteltua grammarijeesustelua sananvapaudesta, liiallisesta herkkähipiäisyydestä, vaientamisyrityksistä, tekopyhyydestä ja tarpeesta sietää kritiikkiä ja sarkasmia. Eri Keeper -välikohtauksen kuuluisassa meltdownissaan Ukkola osoitti, että se tosiaan oli vain tyhjää lätinää tavan ja henkilönkohtaisen ylemmyydentunnon pönkittämiseksi. Ukkolan taipumus retorisiin sananvapaus-invokaatioihin on hieman vähentynyt sen jälkeen, kun hän sai JSN:ltä langettavan päätöksen, jossa käytännössä selitettiin hänelle journalismin peruskurssin kielellä alkeita niistä asioista ja arvoista, joista hän oli siihen mennessä messunnut tuhansien ja taas tuhansien sanojen edestä.

Muita toistuvia teemoja ovat nojatuoli- tai kyökkipsykologiamestarointi, joka perustuu netin ilmaistesteihin ja vähintään 45 vuotta sitten humpuukiksi osoitettuihin hönöteorioihin. Ukkola tunnetusti uskoo olevansa liki mystisen hyvä ymmärtämään ihmisten syviä motivaatioita eli ts. projisoimaan egoaan eniten hivelevän selityksen hänen surkeita tekstejään ja naurettavaa käytöstään kritisoivien tahojen itsestäänselvästi katalista ja alhaisista vaikuttimista. Ukkolan psykologinen osaaminen, siis rudimentaariset antiikkiteorioiden kliseet, palvelee hänen käytössään samaa tarkoitusta kuin kaikki muukin inhimillinen kulttuuri: hänen oman älyllisen kymppiplussaisuutensa ja muun kaikenkattavan parhaimmuutensa suurempaa kunniaa. Keskinkertaisuutta Ukkola halveksii. Keskinkertaisuudet, siis väistämättä melko suuri osa ihmiskunnasta, näyttäytyy Ukkolan kolumneissa harmaana, yksilöimättömänä ja jokseenkin arvottomana massana, jonka yläpuolelle asettuminen on jonkun lööppilehden kirjoittelijan riemullinen velvollisuus. Ukkolan räikeä tapa tyypitellä ja dehumanisoida kaikki, joita pitää itseään alempina, on kiintoisassa jännitteessä sen kanssa, että hän usein korostaa, että ihmisiä tulisi kohdella yksilöinä ja että ainakaan ketään ei tulisi kohdella hyvin siksi, että hän kuuluu johonkin ryhmään.

Ukkolan kyökkypsykologisista taipumuksista valaiseva esimerkki on, että hän kirjoittaa kolumnin hallituspolitiikasta saatteella "tästä on kyse", ja tämän jälkeen valistaa lukijakuntaansa siitä, että koalitiohallitusten ongelmat redusoituvat jonkun alelaarin self help -niteen suureen totuuteen yhden käden sormilla laskettavista persoonallisuustyypeistä ja viittauksista omiin kolumneihin, jotka tuntuvatkin olevan kolumnistille yhä tärkeämpi lähde omille kolumneille.^[29]

Ukkola on katsonut psykologiguruna tarpeelliseksi valottaa myös seksuaalisia kiihotustilojaan. Ukkolalle kelvatakseen miehen täytyy näet olla alfa (viittaus muinaisen etologisen teorian nomenklatuuraan, jonka sen keksinyt tutkija itse on sittemmin todennut hyödyttömäksi), sillä "heteronaiset haluavat itselleen mieluummin maskuliinisen alfauroksen", jollaisesta Ukkolan go to -esimerkki on Indiana Jones. Monet varmaan haluavat Indiana Jonesin, mutta silti päätyvät jotenkin yhteen sen tyypin kanssa, jonka raamit ja ideologia muistuttavat enemmän sitä jätkää, joka on lopputeksteissä epiteetillä "Truck Nazi #4", ja joka ehkä tunnetaan jonkinlaisen nettifoorumin perustamisesta. "Onko mitään vähemmän kiihottavaa kuin feministiblogiin sukupuolihäpeäänsä purkava betamies?" Ukkola pohtii vaivaamatta päätään turhaan sillä mahdollisuudella, että miehillä voisi olla elämässään muitakin tavoitteita ja sisältöjä kuin kiihottaa tabloidien älykuningattaria. "Naiset haluavat hypätä sänkyyn voimakkaiden alfojen kanssa, jotka tihkuvat testosteronia ja saavat heidät tuntemaan itsensä naisiksi", päättää kolumnisti, jonka kotitalouden omakohtaisuudet tuntien alfa tarkoittanee tässä habituksen puolesta jotakuinkin samaa kuin Adenauerin kymmenen vuoden Uralin-leiriltä kotiin neuvottelema varhaiseläkeläinen.^[30]

Ukkola viljelee kirjoituksissaan usein hyvin kuluneita kliseitä ja sananparsia, jotka kulahtivat jo 60-luvulla. Hän suosii myös erittäin kaavamaisia epäonnistuneiden vitsien aihioita, usein lähes identtisiä malliltaan. Esimerkiksi edellä jo lainatussa alfamachojen ylistyksessä Ukkola läväyttää riemuksemme tämän ebin läpän:

 "Onko mitään vähemmän kiihottavaa kuin feministiblogiin sukupuolihäpeäänsä purkava betamies? En keksi. Ehkä Homer Simpson."

Toivuitko jo naurukohtauksesta? Muutamia kuukausia myöhemmin hän kirjoittaa niinikään edellä jo mainitussa hallituspolitiikan psykoselityksessä tällaisen hulvattomuuden:

 "Sillä onko mikään tylsempää kuin lammasmainen hahmo, joka nyökyttelee kalpeana kaikelle, mitä sanot ja on samaa mieltä kuin ihminen, jonka hän on viimeksi tavannut? Eipä juuri. Ehkä viidettä vuotta jatkuneet kuhameemit ("kaikilla on hauskaa, kuha ois hiljaa")."

Molemmat ovat tunnistettavissa vitsin yritelmäksi, mutta hyvin kaavamaiseksi ja ylityöstetyksi, ja tietysti Ukkola, joka ei ole koskaan hauska kuin tahattomasti, mukiloi huumorinpoikasenkin hengiltä viittaamalla varmuuden vuoksi johonkin meemiin (Homer Simpson, kuha), jonka "hauskuudesta" vallitsee riittävän suuri konsensus, jotta muotoilu olisi tunnistettavissa vitsiksi. Viestinä on ilmeisesti, että "oivallukseni on yhtä hauska kuin v. 2016 ruodoksi perattu vitsimeemi tai 30-vuotiaan sitcomin tyhmin hahmo". Huomionarvoista on kuitenkin myös se, miten kaavamaiselta ja toisteiselta koko muotoilu vaikuttaa. Tämä voi selittyä laiskuudella, huolimattomuudella ja kovalla julkaisutahdilla, mutta syviä psykologisia motivaatioita ymmärtävän kognitiivisen eliitin keskuudessa on esitetty sellaisiakin näkemyksiä, että tällaisten kaavamaisten vitsien onneton toistelu voi kertoa myös siitä, että kyky itsekriitiikkiin on sangen alhainen ja suhtautuminen oman tekstiin niin ihailevaa, etteivät edes ilmeisimmät kaavamaisuudet ja kankeimmat maneerit onnistu pistämään omaan silmään.

Mainittavia kolumneja

• Mimosien maa. Yle 27.8.2013. (Archive.is) Ur-Ukkolalänkytys, jossa tehdään selväksi, että mediatyyppejä ei saa kritisoida, kun he yrittävät olla hauskoja, sillä se on sananvapauden tuhoamista ja nää normaalit. Joku asia ei nyt vaan ole transfobinen, koska Sanna Ukkolan mielestä asia ei ole sillä tavalla, ettäs tiedätte, ja hän on sentään jutellut afrikkalaisen taksikuskin kanssa! Hyvä katsoa ihan siitä näkökulmasta, miten säälittävän vähän Ukkola on kirjoittajana ja ihmisenä kehittynyt.
• Poliittinen korrektius leviää, trumpit hierovat käsiään. Yle 3.11.2016. (Archive.is) Jenkkioikeistolta laiskasti kopioitu lumihiutalekela. Sitaatti: "Samaan aikaan jenkeissä mielipidemittauksissa kirii eräs herra Trump, joka on julkisuudessa ristittysosiopaatiksi (sic), homofobiksi, misogyyniksi hirviöksi ja vaikkapa Hitleriksi ilman ideologiaa." Vrt. Ukkola itse etädiagnosoi kriitikkonsa pienikikkeliksi puutteessa eläviksi ekstremistiterroristeiksi keväällä 2020. 5+, likipitäen plagiaatti Foxin skitsoilta, minimaalisesti omaa yritystä, ei omia ajatuksia.
• Ulla Appelsinista, Madonnasta ja keskustelukulttuurista. Yle 10.1.2017. (Archive.is) Meganolo fanikirjoitus toimittajalta isommalle toimittajalle, jossa hehkutetaan alaisilleen raivoavaa kyynistä ja kaunaista roskajournalistia^[34] Suomen Madonnaksi. Valaiseva Ukkolan kulahtaneiden idolien kartoittamisessa – idolien, joihin on epäsuotavaa suhtautua kriittisesti, koska se on jotain keskustelunvastaisuutta ja niin edes päin. Kaikki heihin kohdistuva kritiikki on atavistista vihaa, fundamentalismia, sovinismia jne. jne. jne. ja kyllähän se suomettuminenkin mainitaan. Kolumnisti on jäänyt sittemmin melko pysyvästi asumaan tähän epäjumalten hämärään. Sitaatti: "Luulisi, että naiset olisivat tyytyväisiä sisarensa menestyksestä. Mutta ei – Appelsin on nainen, jolla on vääriä mielipiteitä, joten hän on vapaata riistaa." Ja odotas, kun kuulet, mitä sanoivat Imelda Marcosista! Huonoja mielipiteitä ja paskoja perusteluja ei tule ruotia, ellei halua syyllistyä johonkin honeckerilaiseen mielipidevainoon. Sitaatti II: "Usein mietin, miten ihmiset voivat suuttua mielipiteistä. Miksi me emme kestä debattia? Miksi me haluamme vaientaa eri mieltä olevat? Itse en ainakaan haluaisi asua maassa, jossa kaikki olisivat samaa mieltä kanssani." Vrt. Ukkolan omat reaktiot ihan tasan kaikkeen häneen kohdistuvaan kritiikkiin ja pohdi tämän perusteella, missä maassa olisi sitten hyvä asua hänen. 8+ Hyvää kamaa, sananvapaus pelastettu, kunnon tekopyhää jeesustelua mutta liikaa automaattikirjoituksen meininkiä Hommafoorumin autoimmuunisairauksiin ja neukkutraumoihin menehtyneiden veteraanien hengiltä.
• Vastaus Imagen blogissa esitettyihin väitteisiin. Yle 10.10.2017. (Archive.is) Legendaarisen niljakas Eri Keeper -välikohtauksen väärä todistus. Jo ingressiin nostetaan tappouhkaukset, kun kyse tosiaan oli siitä askarteluliimavitsistä. Jouduttu oikaisemaan julkaisun jälkeen väärän tiedon levittämisen takia, ei silti korjattu saman kohdan päätöntä päätelmää. Saanut punaisen kortin median itsesääntelyelimeltä. Sitaatti: "Otan itse vahvasti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja nahkan pitää tässä ammatissa olla paksu. Toimittajan pitää myös sietää normaalia vahvempaa kritiikkiä, se on ihan selvä." 8- Tietty hajanaisuus (ol. heijastumana kirjoittajan henkisestä tilasta kirjoittamisajankohtana) kiusaa tekstiä, jonka marttyyrimainen tekopyhyys ja itsetiedottomuus sekä asema suomalaisen journalismin historiassa kuitenkin nostavat niukasti klassikkoluokkaan.
• Pitääkö naisen voittaa, vaikka hän ei olisi paras? Mitä tasa-arvoa se muka on? Iltalehti 23.1.2020. (Archive.is) Ukkolan välillisen pöyristyksen välikappaleena on tällä kertaa Oscar-gaala, ja kolumnisti paljastaa kuvittelevansa, että Oscarit on jaettu aina objektiivisten ansioiden mukaan ennen kuin feministit ja vääränväriset pilasivat senkin. Parasta kolumnissa on kuitenkin katsoa, miten itseltä kopioituja alkeisvirheitä liukuhihnalta jättimedioihin syytävä suomalaisen journalismin johtava laiskiainen messuaa siitä, että parhaat onnistuvat ja että kaikki nykyiset hierarkiat ovat luonnollisia ja että se on just niin. 10++ Puhtaasti ansioista ja objektiivisesta Übermensch-parhaudesta.
• Mitä yhteistä on ruskeilla tytöillä ja rasistisilla pojilla? Iltalehti 30.1.2020. (Archive.is) Mainio mallisuoritus Ukkolan bravuurista (jonka tekemisessä hän ei kuitenkaan ole sen taitavampi kuin muussakaan) eli kaikkien muiden yläpuolelle asettumisen akrobatiasta. Koska natsit ovat väärässä, myös jonkun muun on oltava väärässä, ja se joku on tällä kertaa kolumnistikollega Roope Lipasti, jonka juutalaisvihaa vastaan suunnatun kirjoituksen Ukkola ymmärtää väärin kuin sisälukutaidoton vieläpä itse sitä lainattuaan. "Ylen kolumnisti Roope Lipasti kirjoitti maanantaina sinällään hyväntahtoisessa, rasismia vastustavassa blogissaan, kuinka 'Suomessa ei edes ole juutalaisia juuri lainkaan, mistä syystä heihin ei törmää koskaan ja jos törmää, he ovat yleensä hyvin sivistyneitä ja älykkäitä, eivätkä halua pahaa kenellekään.' Mutta miten pelkkä juutalaisuus tekee sinusta sivistyneen ja älykkään? Se ei tee sinusta myöskään sivistymätöntä tai tyhmää." Huomatkaa herkullisen alentuva sävy teräväksi tarkoitetussa kommentaarissa, joka perustuu täysin naurettavaan itse keksittyyn aivopieruun, joka pannaan toisen syyksi, ikään kuin Lipasti olisi sanonut, että juutalaisuus tekee sivistyneeksi ja älykkääksi. Hyvä esitys siitä, miten vähäisellä ymmärryksellä Ukkola diivailee vakavista asioista. 6+
• Mies – ole mies, äläkä tahdoton lapatossu! Iltalehti 6.2.2020. (Archive.is) Boschin maalausten tyylinen psykoseksuaalinen kauhukabinetti, jota asuttavat Ukkolaa kiihottavien Hollywood-fantasioiden lisäksi pelkästään Timo Soinin mielikuvitusmaailmasta tutut soijalatte-epäsikiöt. Erittäin valaiseva, jos Ukkolan seksifantasiat kiinnostavat. Toivottavasti eivät kiinnosta. 91⁄2 Massiivisesta älyllisestä epärehellisyydestään huolimatta kiehtovan häiritsevä ikkunana kolumnistin oletettuun mieleen + opettavaista verrata Ukkolan miesfantasioita Matias Turkkilan todellisuuteen.

Suhtautuminen kritiikkiin

»Toimittajat ovat huonoja ottamaan kritiikkiä vastaan»
(Sanna Ukkola, jolle on joka käänteessä tärkeää tehdä pesäero sellaisiin toimittajiin, joita kiinnostaa kirjoittaa muitakin kuin epäjournalistisia juttutyyppejä^[35] )

Avoimen ja ennakkoluulottoman keskustelun rohkeana puolustajana Ukkola on kritiikkiä kohdatessaan ensimmäisenä ottamassa yhteyttä kriitikon esimieheen, mikä on keskustelukulttuurisesti erittäin arvostettava ja äärimmäisen normaali, henkisesti tasapainoisen ihmisen teko.^{[37] [19] [18]} Eettisenä eetikkona, älykkäänä älykkönä ja rationaalisen keskustelun ystävänä Ukkola ymmärtää, että kun naljailu menee tunteisiin, on etiketin mukaista ryhmitellä se samaan säkkiin tappouhkausten kanssa, ja ryhtyä häiritsemään jotain täysin ulkopuolista henkilöä, jotta tämä järjestäisi naljailijalle vaikeuksia tämän työpaikalla.^[38]

Nyttemmin on paljastunut, että Ukkolan kriitikot ovat pakkomielteisiä ihan tyhmiä ja rumia inceleitä, jotka ei saa naista ja joilla on pieni pippeli.^[32] Diagnooseja on jaettu, nettifoorumeita on stalkattu^[33] ja itseä on googletettu sangen (削除) obses (削除ここまで) omistautuneesti. Ukkolan oma itsekritiikki, henkinen tila ja älyllinen kyvykkyys ovat niin korkealla tasolla, että muualta vastaavia mittaustuloksia on saatu lähinnä Turkmenistanin presidentinpalatsin sisäosista. Koska Ukkola on itse itsensä, kuten kaiken muunkin, paras kriitikko, ei muiden kannata edes yrittää, elleivät halua potkuja töistä ja nimeään terroristilistalle.

Harrastukset

C:n ylioppilasaineiden säännöllinen kirjoittelu yhä keski-iässä tuo mukavasti sisältöä Ukkolan elämään ja auttaa pitämään mielen staattisena, mutta epäselvää on, miksi niitä julkaistaan valtakunnallisissa medioissa.

Ukkolan toinen pääharrastus on Tere Sammallahti -nimisen epämääräisen henkilön julkisuusprojektien edistäminen, toisinaan veronmaksajien rahoilla.

Katso myös

• Ukkola-syndrooma
• Ulla Appelsin
• Saska Saarikoski
• OHIF ^[39]
• Sannikka & Ukkola
• Sössötys
• Matias Turkkila

Viitteet

• Suositellut sivut
• Toimittajat
• Maanvaivat
• Älyköt
• Herkkähipiäiset
• Argumenttivirheet
• Sössöt
• Henkilöt, joille ei vittuilla
• Henkilöt, jotka luulevat itsestään liikoja
• Kyyniset ihmiset
• Masentavat ihmiset
• Itsekritiikkiin kykenemättömät henkilöt
• Mielipidevaikuttajat
• Twitter-heerokset
• Trollit
• Tekopyhät
• Huomiohuorat
• Henkilöt, jotka hermostuessaan ovat vaarallisia
• Kaverit, joiden naamalla on aina todella vituttava ilme
• Kirjoittajat, joille adjektiiviluettelot, yletön toisto, vaikka silkan tutuntuntuisuuden tähden "oikeilta tuntuvat" fraasit ja vapaasti valittavalla tavalla idealistinen yleiseetos muodostavat mielekkyyden välttämättömän ja riittävän ehdon
• Henkilöt, jotka menevät tolaltaan käytännössä jokaisesta kohtaamastaan asiasta
• Vänkääjät
• Psykologit
• Hyödylliset idiootit
• Kaappipersut
• Sivut, jotka tarvitsevat kuvitusta