Osku Pajamäki

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stop hand.png Osku Pajamäki on julistettu idiootiksi, sillä hän on tyhmempi kuin vasemman jalan saapas.
Saapas valmistelee kunnianloukkauskannetta, koska vertasimme sitä häneen.
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Osku Pajamäki .

Osku Markus Oskari Pajamäki (s. 8. kesäkuuta 1970 Helsinki) on suomalainen poliitikko (sd.), joka on saanut nimensä ns. pajamäkeläisyydestä, joka tarkoittaa sitä, että ollaan katkeria siitä, että suurilla ikäluokilla on eläkkeet. Oskun isä oli Pajamäki, mutta pajamäkeläisyys ei antanut nimeä Oskun isälle, sillä Oskun isä kuuluu pahoihin, ahneisiin ja moraalittomiin suuriin ikäluokkiin. "Se taas ei kuulu tähän", on Oskun kuultu toteavan muun muassa kirjansa esipuheessa. Osku Pajamäen suurimpiin saavutuksiin kuuluu politiikan aksiooman nro 2 todeksi osoittaminen: "Jos hyökkäät äänestäjien enemmistöä vastaan, et pääse eduskuntaan, koska sinne pääsevät ne, joita enemmistö äänestää." On epäselvää, kuinka kauan neljääkymppiä lähestyvä Pajamäki voi pysytellä uskottavasti demarien johtavana nuorena kykynä. Toisaalta hänen korkea asemansa on kiistaton, sillä hän on teoksessaan julistautunut itse "sukupolvensa äänitorveksi", vaikka [1] suurten ikäluokkien edustajien mielestä nimitys "sukupolvensa torvi" olisi osuvampi.

Ahne sukupolvi[muokkaa ]

Pajamäki on purkanut turhautumisensa poliittiseen etenemättömyyteensä julkaisemalla kirjan Ahne sukupolvi – suurten ikäluokkien perintö.[2] Tässä poleemisessa teoksessa Pajamäki syyttää sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia ahneiksi. Nämä eivät älynneet uhrata ajatustakaan tuleville sukupolville eivätkä näin ollen syntyneet vähempilukuisina. Sen lisäksi nämä saakelin idiootit olivat mukana pystyttämässä hyvinvointivaltiota ja lisäksi ikääntyvät. Kaikki tämä johtaa siihen, että valmistumattomilla ikuisuusopiskelijoilla ei ole enää varaa latteen, mikä on valtava yhteiskunnallinen ongelma. Ratkaisuna Pajamäki ehdottaa tavanomaista demarimallia: takautuvaa lainsäädäntöä. Ehdotus on suututtanut SDP:ssä 95 % jäsenistöstä[3] , ja Pajamäen on toivottu tajuavan vapaaehtoisesti hakea turvapaikkaa kokoomuksesta. Kaikkein pahimpia esimerkkejä suurten ikäluokkien edustajista ovat Pajamäen puoluetoverit Paavo Lipponen (s. 1941, siis käytännössä suurta ikäluokkaa), Antero Kekkonen (s. 1946), Risto Kuisma (s. 1947), Kimmo Kiljunen (s. 1951), Liisa Jaakonsaari (s. 1945) ja Erkki Tuomioja (s. 1946).

Joulukuussa 2012 Pajamäki päätti todistaa argumenttinsa puoltamalla suurten ahneiden ikäluokkien edustajien, kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (1954) sekä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin (1954) toisilleen koplaamiaan palkankorotuksia. Näin ollen esim. kaupunginjohtaja Jussi Pajunen tienaa enemmän kuin miljoonakaupunki New Yorkin pormestari.

Triviaa[muokkaa ]

  • Osku Pajamäkeä on syytetty Hikipedian piilomainnonnasta kirjansa Ahne sukupolvi kannessa.
  • Pajamäki on tiettävästi oikeassa lähes aina, vielä useammin kuin Paavo Väyrynen (s. 1946 – suurta ikäluokkaa ja näin ollen paha).

Viitteet[muokkaa ]

  1. mm.
  2. Helsingin Sanomien kieltäydyttyä julkaisemasta kirjoitusta yleisönosastollaan nimellisesti sen pituuteen vedoten. Tosiasiassa tietysti lehtikonserni on pahojen suurten ikäluokkien edustajien hallussa.
  3. Sattumalta täysin sama osuus kuin suurten ikäluokkien edustus puolueessa.
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja .
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Osku_Pajamäki&oldid=530212"