Kaarle XI

Kaarle XI (1655 — 1697) oli Ruotsin kuningas viisivuotiaasta kuolemaansa saakka. Kuninkaana hän kaappasi vallan aatelistolta, joka oli kaapannut sen Kaarle X Kustaan ruumiilta. Kaarle XI perusti Ruotsiin byrokraattisen absolutismin (nykyinen Ruotsi on muiden Pohjoismaiden tapaan absoluuttinen byrokratia), jossa Jumala delegoi kuninkaalle ja kuningas lojaalille byrokraattiarmeijalleen, joka delegoi kansalle, jolla ei ole juuri valtaa delegoida muulle kuin riistalle. Kaarlen hallinnollisten ja sotilaallisten reformien ansiosta Ruotsi onnistui pysymään (削除) B-rapun (削除ここまで) B-luokan eurooppalaisvaltiona. On Kaarlen ansiota, että hänen poikansa pystyi tuhoamaan hänen saavutuksensa Venäjälle suuntautuneella eväsretkellään.

Holhoojahallitus[muokkaa ]

Kaarlen ollessa kuninkaana alaikäinen valtaa käytti holhoojahallitus. Kaarle X Kustaa velvoitti testamentissaan holhoojahallitusta jatkamaan hänen aloittamaansa reduktiota eli kuningatar Kristiinan aatelistolle holtittomasti jakaman kruunun maaomaisuuden 25-prosenttista palauttamista. Kakara-Kaarle XI:n setä, kreivi Magnus De la Gardie, kuitenkin sai valtiopäivillä läpi paskat siitä –päätöslauselman, jonka nojalla testamentti jätettiin huomiotta ja kaikki valta luovutettiin De la Gardien ja muun läskin ökyaatelin johtamalle holhoojahallitukselle. Aivan syystäkin, sillä Kaarle ei tahtonut millään oppia lukemaan, kävelemään, suoriutumaan tarpeistaan, puhumaan tai ajattelemaan – kaikki tyypillisiä eurooppalaisten kuningassukujen vaivoja. Ainakaan kuninkaalla ei ollut verenvuototautia, ajattelivat aikalaiset ja odottivat, että kyllä tuosta nulkista vielä kuningas tulisi; se vain kestäisi hieman tavallista pidempään.

Tehtyään rauhan Pohjan sodassa holhoojahallitus antoi Kaarle XI:lle värityskirjan ja kävi töihin. Ensiksi alettiin jakaa vielä kruunun omistukseen jääneitä maita omille kavereille lihavuusjärjestyksessä; sitten alettiin sössiä ulkopolitiikkaa. Kun valtion maiden jakaminen eniten painaville synnytti budjettivajetta, rahaa päätettiin lypsää ulkomailta. Ruotsi vuorotteli ulkopolitiikassa Ranskan Ludvig XIV:n ja tämän vihollisten välillä pysytellen kullakin puolella noin kuukauden ennen kuin sai vastapuolelta taas paremman tarjouksen. Rahat käytettiin suklaapirtelöihin.

Huhtikuussa 1668 holhoojahallitus vuokrasi Ruotsin Ranskaa vastaan suunnatun kolmiliiton käyttöön perien briteiltä ja hollantilaisilta vuokran ja tekemättä sitten muuta. Neljän vuoden kuluttua (1672) hallitus taas vuokrasi Ruotsin Ranskalle, joka aloitti sodan Alankomaita vastaan. Tällä kertaa Ludvig XIV uhkasi De la Gardieta pirtelölähetysten loppumisella, ja Ruotsi oli pakotettu tekemään oikeastikin jotain. Epätietoinen De la Gardie raahasi ihra-ahterinsa Brandenburgiin, missä vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm lopen kyllästyneenä siihen, että viimeisten viidenkymmenen vuoden ajan Ruotsi oli aina miespuolisen hallitsijan alaisuudessa saapunut riehumaan hänen mailleen, lasautti kreivin matalaksi Fehrbellinin taistelussa kesäkuussa 1675. Brandenburg aloitti hyökkäyksen Ruotsin Pommeriin, Tanska aloitti Skoonen sodan ja holhoojahallitukselta loppui pirtelö.

Kuningas isäntänä talossa[muokkaa ]

Skoonessa skoditaan[muokkaa ]

Kaarle XI saavutti täysi-ikäisyyden vuonna 1672 ja kruunattiin virallisesti kuninkaaksi vasta 1675. Hän pääsi haukkaamaan valtakunnanomenaa pahaan aikaan. Sotaa Tanskan kanssa pyrittiin välttämään kaikin keinoin. Kaarle jopa kihlautui Tanskan prinsessan Ulriika Eleonooran kanssa keväällä 1675 liennyttääkseen maiden alati kireitä välejä. Tanskan kuningas Kristian V kuitenkin tulistui vävykandidaattiin tämän ensivierailulla. "Tuommoiselle jumalattomalle pitkätukalle ei meidän Ulriikaa anneta", tuumi Kristian ja julisti syyskuussa 1675 Ruotsille sodan aloittaen hyökkäyksen Skooneen.

Skoonen sodassa Kaarlen oli pärjättävä yksin appeaan vastaan. Aateliston dominoimasta valtaneuvostosta ei ollut enää apua – suuri osa oli vuosikausien suklaapirtelöjuominkien jälkeen ankaran sokerikrapulan kourissa – ja valtiopäivien muiden säätyjen mielestä oli kiusallista puuttua perheriitaan. Toukokuussa 1676 tanskalaiset valtasivat Landskronan sekä Helsingbrogin. Ruotsalaiset saavuttivat tanskalaisista – jälleen kerran ilmiömäisellä tuurilla – ratkaisevan voiton Lundissa 4. joulukuuta 1676. Tämän jälkeen Kaarlelle heltisi jälleen luottoa, ja hän pakotti vähä vähältä appensa perääntymään samaan aikaan, kun Ludvig XIV säästi ruotsalaisten pakarat kunnon piiskaukselta Saksassa. Ranska käytti kaikki diplomaattiset reservinsä neuvotellessaan vuonna 1679 alueluovutuksia sisältämättömän rauhan Ruotsin sekä Tanskan ja Brandenburgin välille samaan aikaan, kun Kaarle XI veti Ruotsissa täysille näyttämöille encoreja kertoen loputtomia ja enimmäkseen fantastisia jaarituksia sotasaavutuksistaan, eritoten siitä, miten hän oli niittänyt hedelmäveitsellään maahan 2140 tanskalaista Lundissa.

Ruotsissa rauhoitutaan[muokkaa ]

Skoonen sodassa Kaarle XI havaitsi valtaneuvoston melko hyödyttömäksi: ainoa etu sen pitämisestä oli, että säännöllisissä kokouksissa oli lämpimämpää, kun paikalla oli useampi henkilö. Sota-aikana kuningas syrjäytti valtaneuvoston de facto, mutta kaikki olisi vieläkin siistimpää ja sievempää,^[1] jos valtaneuvosto voitaisiin syrjäyttää vielä de jure-kin.^[2] Vuosina 1680—1693 Kaarle XI kumosi perustuslain perustuslaillisesti valtiopäivillä, missä kaikki olivat yhä hänen päättymättömien Lundin-juttujensa lumoissa. Ruotsi siirtyi absolutismiin, mistä seurasikin sittemmin paljon hyvää.

Heti ensimmäisillä sodanjälkeisillä valtiopäivillä 1680 Kaarle kysyi säädyiltä, että KUKAS SE ON ISÄNTÄ TALOSSA, MJÖTÄÄÄH?! Kun säädyt antoivat kuningasta miellyttävän, joskin paljon kysymystä laimeammin muotoillun, vastauksen ("kuningasta ei voi ohjata kukaan muu kuin hän itse"), saattoi Kaarle tehdä aivan mitä halusi. Ensimmäistä kertaa elämässään hän sai valvoa myöhään, jättää kaalin syömättä pelkäämättä holhoojien tai valtaneuvoston moitteita – tai olisi voinut, ellei hänellä olisi ollut puolisoa. Ensi töikseen Kaarle päätti hankkia valtaistuinsaliin uuden pöydän, sillä vanha keikkui jatkuvasti. Tämän yhteydessä huomattiin, että yhtä pöydänjalkaa oli yritetty tasata ryttäämällä sen päähän Kaarle X Kustaan testamentti. Kaarle alkoi toteuttaa isänsä viimeistä tahtoa etenkin reduktiopolitiikassa.

Kaarle XI pani toimeen ison peruutuksen, jolla kuninkaallisten hevosvaunujen pakkiominaisuuksia parannettiin. Tämän rahoittamiseksi Kristiinan holtittomasti ympäriinsä arpomia kruunun maita lunastettiin takaisin jopa enemmän kuin oli ollut tarkoitus. Juuri sokerikrapulasta toipuneelle ylhäisaatelille tämä oli kova isku, ja De la Gardienkin oli luovuttava Läckön linnasta, jonka kaikki 248 huonetta hän oli tarvinnut vaimonsa jalkineiden säilytykseen.

Peruutusrahoja jäi vaunuremontin jälkeen yli, ja ne Kaarle XI käytti karoliinisen armeijan perustamiseen. Siinä missä muut ostivat pojilleen tinasotilaita leikkikaluiksi, sai pikkuinen Kaarle XII (s. 1682) oikeita. Kaarle XI:n Skoonen sotaa seuraava valtakausi oli Ruotsin (keski)suurvalta-ajan pisin yhtäjaksoinen rauhanjakso: sotimatta maltettiin olla ihan parisenkymmentä vuotta. Ei ihme, että seuraavalla Kaarlella olikin sitten jo tarvetta rymistellä vähän laajemmassa mittakaavassa.

Kaarle oli myös erinomaisen hurskas luterilainen. Vuoden 1686 kirkkolaissa kuninkaasta tehtiin myös kirkon diktaattori, ja hän syrjäytti piispainkokouksen päätöksellä Pyhän Hengen kolminaisuudessa. Ihmiset saatiin viimein käymään kirkossa tekemällä siitä pakollista.^[3]

Kuningas itse kulutti aikansa lähinnä karhujahdissa, kirkossa, vessassa ja sängyssä. Häntä on pidetty pitkään eräänä Ruotsin parhaimmista ja menestyksekkäimmistä hallitsijoista.^[4]

Kaarle XI kuoli 41 vuoden iässä vatsasyöpään. Häntä oli varoitettu. Hallitusmuotopakkauksissa mainittiin hyvin selkeästi, että absolutismi aiheuttaa syöpää sekä vahingoittaa vakavasti sinua ja kaikkia ympärilläsi olevia.

Katso myös[muokkaa ]

• Kaarle XII

Viitteet[muokkaa ]

• Ruotsin kuninkaat
• Kuolleet
• Numeroidut henkilöt