Kolminaisuusoppi

Saatoit myös olla kiinnostunut kolmen naisen yhtaikaisesta seurasta. Olet ikävä kyllä väärässä paikassa.

Kolminaisuusoppi on kristinuskon keskeisimpiä käsitteitä ja avomielinen teologis-dogmaattinen kädenojennus trinitaariselle polyteismille. Kolminaisuusoppi kuuluu kristillisen dogmatiikan ankarimmin väiteltyyn, tapeltuun ja kuolemaa kylväneeseen osaan. Kolminaisuusopin mukaan ääretön Jumala koostuu kolmesta (3) yhtä suuresta osasta tai aliojumalasta: Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Näin siis kristillisen matematiikan mukaan

1/3+1/3+1/3=∞

Toisaalta niin Isä, Poika kuin Pyhä Henkikin ovat tiettävästi jo itsessään äärettömiä, joten paranneltu laskutoimitus kuuluisi

∞/3+∞/3+∞/3=∞

Kolmaalta olemassa on yksi Jumala, jonka jokainen persoona on itsenäisesti kokonaan Jumala, joten

1+1+1=1

ja edelleen neljäältä, kuten muistatte,

1=∞

Lopputulos on, että Jumalan olemuksen looginen selittäminen on mahdotonta, mutta että kolmijako on silti meille tuntemattomista syistä kätevää. Jumalan itsensä kannalta kyse on oma-aloitteisesta itsedelegoinnista: Isä-persoona hoiti luomisen ja (hataranpuoleisen) suunnittelutyön, Poika otti lunastushommat ja Pyhä Henki pyörittää PR-toimia. Ei ole tiedossa, miksi kaikkivoipa Jumala jakaa itsensä äärettömiin alaosiin delegoidakseen asioita äärettömien sivupersoonien välillä. Asian laita on tiettävästi niin, että ihmisen järki ei voi tajuta jumalallista logiikkaa. Koska Jumala on kaikkivoipa, hän voisi tietysti järjestää niin, että ihmiset sisäistäisivät hänen olemuksensa täydellisesti. Hän ei kuitenkaan tee näin, koska ihmisten loputonta pähkäilyä on niin hauska seurata.

Opin synty[muokkaa ]

Kolminaisuusoppi on siitä tyypillinen kristinuskon opinkappale, että sitä ei löydy Raamatusta. Se perustuukin myöhäisantiikin hämäräperäisten ajattelijoiden huutoäänestyksiin erinäisissä kirkolliskokouskomiteoissa.

Kolminaisuusoppi sai alkusysäyksen siitä, että uskovien keskuudessa oli hyvin erilaisia käsityksiä siitä, millaiset ovat Raamatussa esiintyvien henkiolentojen keskinäiset suhteet. Liikkeellä oli useita tulkintoja. Eräiden, mm. areiolaisten, mukaan Isä oli suurempi kuin Poika ja näin ollen Isä oli luonut Pojan. Toisten mukaan maailmankaikkeus oli tennis pallo, jolla Isä ja Poika pelasivat Pyhän Hengen tuomaroidessa ottelua. Kolmannet olivat sillä kannalla, että Poika oli saanut tempauksillaan Isän luonteen muuttumaan kostonhimoisesta armeliaaksi. Jotkut olivat sitäkin mieltä, että koko juttu oli maailmanhistorian suurin kusetus, mutta heidät vaiennettiin pikaisesti.

Kirkon oli harhaoppisten vainoamisen helpottamiseksi keksittävä jokin selkeyttävä oppi. Tämä tehtiin komiteapohjaisena työnä, mikä johti luonnollisesti alkuperäistä hankalampaan ja epäkäytännöllisempään tilanteeseen. Vuonna 325 Nikaian kirkolliskokouksessa päädyttiin pitkällisten neuvottelujen, väännön, lakon- sekä poltonuhan ja teologien indeksikorotusten jälkeen julkaisemaan tulkintaohje, jonka avulla Raamattua saattoi tulkita oikein. Komiteamietinnön oleellinen sisältö oli, että Isä ja Poika ovat yhtä olemusta, mutta erillisiä persoonia. Tämä nollatulos ei (välttämättä) johda tulkintaan skitsofreenisesta kaikkivaltiaasta, sillä 300-luvulla Freudista tai paljon muustakaan ei tiedetty vielä mitään. Kirkkoisät ajattelivatkin määritelmässään teatteria, jonka itse kielsivät pakanallisena.^[1] Uskonto ja teatteri ovat muutenkin läheistä sukua toisilleen: teatteri sai alkunsa jumalille omistetuista menoista ja molemmat hyödyntävät lavastusta.

Kuten jokaiselle Nikaian tulkintaohjeen lukijalle heti selvisi, määrittely ei ratkaissut mitään. Niinpä Jumalan määrittelyn vaatimaton tehtävä tuli asialistalle uudelleen vuonna 381. Tuolloin oli Konstantinopolin vuoro isännöidä kirkkoisiä. Silloin tulkintaa selkeytettiin huomattavasti lisäämällä, että Pyhä Henki on sekin (hänkin?) samaa Isän ja Pojan kanssa. Tämän jälkeen kirkkoisät uskottelivat toisilleen, että ongelma oli ratkaistu.^[2] Nikaian uskontunnustus on yhä opillisesti pätevä kristillisissä tai itseään sellaisiksi luulevissa kirkoissa. Se on myös mainio esimerkki siitä, miten järjestäytynyt uskonto kykenee löytämään innovatiivisia ratkaisuja ongelmiin, joita ei olisi ilman sitä.

Merkitys[muokkaa ]

Jumalan kolmiyhteisyys on merkittävä kristikunnan historian ja nykyisyyden kannalta. Kolminaisuudesta teologit muodostivat kolmion, jonka käänsivät päälaelleen ja pystyttivät risteykseen uskotellen kaikille, että se oli merkki teologien etuajo-oikeudesta.

Viitteet[muokkaa ]

• Teologia
• Kristinusko
• Matematiikka
• Ajanhukka
• Houreiset sepitykset
• Käsittämättömät asiat