Ilkka Kantola
Ilkka Kantola (s. 17. maaliskuuta 1957 Rymättylä) on suomalainen pettäjä piispa. Parhaiten tunnettu Kantola on siitä, että petti vaimoaan nuoren kilpailuhenkisen pappisämmän kanssa. Tämän lisäksi Kantola on tuttu iltapäivälehtien lööpeistä nimellä "pettäjäpiispa". Muuta kiinnostavaa Kantolassa ei Suomen median mukaan ole, ja median levittämään totuuteen vihkiytynyt yleisö on nähtävästi hyväksynyt tämän näkemyksen.
Valefilosofian kandidaatti tuli Kantolasta kaksikymmentä vuotta ennen pettämisskandaalia, lisensiaatiksi hän pääsi neljätoista vuotta pettämistapahtumaa ennen ja teologian tohtoriksi yksitoista vuotta ennen sitä. Kaksikymmentä vuotta ennen Kantolan elämänsä tärkeintä tapahtumaa hänet vihittiin papiksi ja vuonna 1994, siis yksitoista vuotta ennen pettämistä, Ilkka valittiin Turun arkkihiippakunnan pääsihteeriksi. Kun Turun arkkihiippakuntaan sitten päätettiin arkkipiispan viran ohelle perustaa toinen piispan virka, Kantola tuli valituksi piispaksi vuonna 1998, juuri seitsemän vuotta ennen Suurta jysäystä.
Kevätkesällä 2008 dosentti Urmas Ali-Peelola esitti huudellen, että Kantola olisi maksanut Ilkka Kanervalle Kanervan–Tukiaisen tekstiviesti kohun järjestämisestä. Dosentin mukaan motiivina olisi ollut se, että keltaisen lehdistön aktiivilukijat eivät ole kompetentteja hahmottamaan kahden Ilkka Kan- -alkuisen pettäjän olemassaoloa.
Kantolalaista teologiaa[muokkaa ]
Teologit ovat vuosisatain saatossa yrittäneet järkeilemällä tehdä jumalhypoteesista mielekkäämpää ja kun loogista päättelyä ja mielenkiintoista dialektiikkaa tai retoriikkaa ei ole saatu aikaiseksi, on ollut suuri helpotus vaihtaa aihetta ja asettaa suuret predestinaatio-, oikeudenmukaisuus- ja pahan ongelma -aihepiirien[1] kysymykset nykypäivään sopiviksi. Aviorikoskohu on herättänyt monta eettistä ongelmaa, joista on käyty kädenvääntöä nykypäivän pullamössö - Voltairejen keskuudessa.
Ensinnäkin petoskohu oli suuri kansallinen tapahtuma, joka yhdisti ihmisiä. Tämä saa jotkut ajattelemaan, että se oli lähtöisin Jumalasta. Toisaalta juuri tällainen toiminta on syntistä ja vastoin papin arvoa. Tässä on selkeä ristiriita eikä kukaan osaa päättää, joutaako Kantolan mennä Helvettiin. Ongelmalle/ongelmille on esitetty erilaisia ratkaisuja.
- Jumala on median (iltapäivälehtien) tuoma rakkaus (makeansuloinen vahingonilo) vain uuskonservatiiviselle kansalle, ateisteille hän on Vihollisentorjuntayksikkö (joka on oikeastaan hänen kansansa, joka saa tappaa ateistin). Papin harjoittama pettäminen on jotain ymmärryksemme ulottumattomissa olevaa siltä väliltä. Tämä selitys on suosittu idiotismissa, mutta se on joidenkin kiihkoilijoiden mukaan ristiriidassa erinäisten itsessään ristiriitaisten opinkappaleiden kanssa.
- Jumala on jopa niin reilu jätkä, että antaa ihmisten itse hylätä pelastuksen, jos he niin haluavat. Jumala antaa ihmisten esimerkiksi vakuuttaa lapsilleen, että heidän on palvottava kiviä ja keppiä, ja Jumala jopa antaa lasten luulla, että he tekevät oikein. Tämän opin muotoili noitavainojen ja antisemitismin pioneeri Martti Luther, joka ei ollut oikein missään asiassa järkevä, ja tuhannet ihmisvastaiset korppikotkat kannattavat sitä lopullisena armon ja oikeudenmukaisuuden sanomana. Ja tähän mennessä kaikki oli vasta fakta tietoa ihmisten kykenemättömyydestä ajatteluun. Näitä Lutherin ihmisen–synnikäs–syntisyys–perisyntinen–ihminen–pelastuu–vain–uskomalla-filosofioita voi soveltaa myös tähän tilanteeseen: Ihminen voi joko rakastaa tai vihata tapausta, mutta pohjimmiltaan hän rakastaa sitä ja saa armahduksen Jumalalta vain vastustamalla ateistisia vastaväittelijöitä aviorikoksen aiheuttamissa keskusteluohjelmissa.
- Jumala on suuri hirmuvaltias eikä rakastava isukki. Jeesus Kristus pelastaa ihmiset häneltä, ja Kantolan tapauksella ei ole juuri väliä. Tämä ajatus on mystisen jännä.
- Jumala ohjailee ihmisiä tekemään syntiä, että voisi sitten tuomita heidät syystäkin sinne Helvettiin. Tätä selitystapaa kannattavat sen nihilismin vuoksi lähes kaikki kristityt. Kaiken on siis vain tapahduttava juuri näin, joten älä valita.
- Jumala on inhimillisen oikeudenmukaisuuden ja reiluuden käsityksen ulkopuolella. Tämä selitysmalli on jostain kumman syystä kaikkien kristillisten kirkkokuntien torjuma lähinnä koska kukaan ei osaa lukea Raamattua oikein.[2]
- Jumala on inhimillisen päättelyn yläpuolella. Tämä väite on ongittu Lutherin tajunnanvirran juoksusta, ja se hyväksytään edellisen korvikkeena. Kyseessä on argumentointivirhe, ja siksi se sopii osaksi kristinoppia.
- Jumala on miellyttävänä olentona antanut syntiinlankeemuksen tapahtua ja rankaisee kaikkia ihmisiä sen takia ikuisella kadotuksella, paitsi poikansa miellyttäviä kavereita. Kantolan skandaalilla tai sillä, miten siihen suhtautuu, ei ole taaskaan mitään väliä.
- Jumala ehdottoman oikeudenmukaisesti[3] (lue: pikkumaisen pitkävihaisesti) rankaisee koko ihmiskuntaa sen kapinasta Jumalaa vastaan. Jumalan kaikkivaltiusdogmista seuraa, että sellainen yritys kapinaan olisi tuhoon tuomittu alusta asti. Mutta jos kaikkivaltias olento rankaisee kuolevaisia hyödyttömästä yrityksestä, se ilmaisee että Jumala on paha olento.[4] Kaikki kristilliset kirkkokunnat nykyään torjuvat tämän näkemyksen, taaskin aivan vääristä syistä, mutta Kantolan tapauksessa sitä on hyödynnetty; Jumala on erittäin viisaalla pahuudellaan ja pyhällä vihallaan antanut toisten osaksi pettää vaimojaan ja toisten osaksi nauttia heidän nöyryytyksestään. Kaikkien pitää vain tyytyä tähän, eikä ainakaan kyseenalaistaa maailman järjestystä niin kauan kuin se pysyy suotuisana papeille.
- Synnintekeminen on seurausta siitä, ettei jumala alun alkaenkaan hoksaa synnintekijän olemassaoloa, eikä siis pane pahakseen, jos hänet esimerkiksi hirtetään. Tämän käsityksen muotoili Hyvin Pyhä Augustinus 400-luvulla. On mitä kivointa nauttia täysin siemauksin omasta teeskennellystä moraalisesta närkästyksestään silloin, kun pappi on sortunut pettämiseen; eihän se partasuinen ukko edes tunnusta koko papin olemassaoloa.
Viiteet[muokkaa ]
- ↑ Maallikot pohtivat yleensä lähinnä sitä, minkälaista pikaruokaa Jeesus söisi.
- ↑ Jos osaisi, maailma voisi olla nykyistä huonompi paikka (paitsi Leibnizin mielestä), koska kukaan ei silloinkaan tajuaisi perimmäistä totuutta siitä, että Raamattu on mielivaltaisesti valittuja ihmisten kirjoittamia tekstejä.
- ↑ Teologit ajattelevat omalla ainutlaatuisella tavallaan niin, että pahuudella, hyvyydellä tai armolla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden, kaikkivaltiuden tai mahtavuuden kanssa. Jumala voi siis olla sekä oikein toimiva ja viisas että paha. Dualismi, huoh.
- ↑ Tästä hyötyvätkin vain kaikki papit ja teologit, jotka ovat sentään Jumalan ilmentymiä – se ei tarkoita, että he olisivat sen enemmän jumalallisia kuin muutkaan ihmiset (sellainen ajatushan on jumalanpilkkaa!), vaan että he saavat nauttia elämästään.
Viitteet[muokkaa ]