Vallankumous

Hikipediasta
(Ohjattu sivulta Kapina)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Taiteilijan näkemys bastiljin valtauksesta. Kuvassa näkyy asiaankuluvasti useita ranskalaisuudelle ominaisia piirteitä: Ensimmäiseksi alaston naikkonen, toiseksi lapsisotilas ja kolmanneksi... No, bastilji näkyy takana oikealla.

"Ajatella, että meillä Ranskassa tähän tarvitaan ulkomaalaisia sotilaita."

~Nicolas Sarkozy

"Ei tuo vielä mitään! Meillä Venäjällä tämän aloittamiseen tarvittiin omia sotilaita!"

~Nikolai II

"No, meillä tähän tarvittiin meidän sotilaita, koska me olimme ne vallankumoukselliset!"

~Fidel Castro kertoo (kehnon) punchlinen

Vallankumous on ikävä tai mukava asia, riippuen asianomaisen suhteesta entiseen hallintoon. Vallankumouksen piiriin kuuluva tilanne tulee esille aina valtion siirtyessä hallintotavasta toiseen. Vallankumouksen syntymaana pidetään Ranskaa, koska siellä hallitsijan joukot olivat yleensä kansan armeijaa kokeneempia ja pystyivät täten antautumaan nopeammin kuin valkoisen lipun heilutuksessa kokemattomat kapinalliset. Vallankumouksen taito pääsi siis kehittymään näissä ihanteellisissa olosuhteissa hämmästyttävän korkealle.

Vallankumouksen tuntomerkit[muokkaa ]

Tosi Fanaatikko vai fruittari? Mahdotonta sanoa. Kuvassa ovat housut joten François Chabot hän ei sentään ole.

Mikäli havaitset merkkejä seuraavista kohdista, tulee sinun seurata välittömästi "Mitä tehdä vallankumouksen aikana" -kohdan ohjeita. Muista ottaa mahdollisuuksien mukaan perhe ja ystävätkin mukaan! Vallankumouksellinenkin tarvitsee rakkautta! Ei muuta kun kadulle ammuskelemaan diktatuurisen sortovallan ilkeitä kätyreitä! Vapaus, Veljeys, Väkivalta! Viva La Revolution!

Aseistautuneet ihmiset[muokkaa ]

Mikäli näet julkisella paikalla aseistautuneita ihmisiä, voit katsoa vallankumouksen olevan jo ovella. Mikäli aseistautuneilla henkilöillä on lisäksi jonkinlaiset uniformut, niin he ovat vuorenvarmasti diktaattorin kätyreitä ja heidät kannattaa ampua ennen kun he ehtivät tekemään köyhien ja viattomien ihmisten elämää entistäkin kurjemmaksi. Sotilasparaatit ovat poikkeus, sillä niissä voimasuhteet ovat sinulle liian epäreilut.

Mikäli aseistautuneilla henkilöillä ei ole minkäänlaista univormua, he ovat ovat tovereitasi. Heistä saa hyviä avustajia vallankumouksellisiin attentaatteihin. Tietenkin he saattavat olla myös hulluja, mutta mikäli olet lukenut jo näin pitkälle, se ei varmaankaan haittaa sinua.

Naamioituneet ihmiset[muokkaa ]

Huppu, tekoviikset, silmälasit ja huivi kuuluvat naamioitumisvarusteisiin. Mikäli näet ison joukon naamiotuneita ihmisiä poliisijoukon lähellä, sinun velvollisuutesi on laittaa naamio kasvoille ja hyökätä poliisien kimppuun vallankumouksen sinulle oikeuttamalla raivolla. Pumppuhaulikkoa, rautakettinkiä tai putkenpätkää suositellaan käytettäväksi.

Isot huutavat, aseistautuneet ja banderolleja heiluttelevat joukot kaduilla[muokkaa ]

Tämä onkin sitten visaisempi juttu. Tietenkin kyseessä saattaa olla vallankumouksellisten marssi, mutta aivan yhtä hyvin kyseessä voi olla NRA:n marssi asevapauslain puolesta. Käytä harkintakykyäsi.

Pommi-iskut[muokkaa ]

Kyseessä on luultavasti joku elämäänsä kyllästynyt anarkisti, mutta ainahan on se mahdollisuus, että kauan odotettu vallanvaihdos on alkamassa! Jihad! Jihad! Mikäli pommien rakentaminen kiehtoo juuri Sinua, kehottaisin teitä lukemaan Pommimiehen oppaan. Mutta ensin kannattaa kuitenkin lukea vastuuvapauslauseke, jotta tiedät olla itkemättä meille, kun sinulta lähtee näkö.

Alakoulun paraatikulkue[muokkaa ]

Näyttäähän se toki aluksi söpöltä, mutta rumba päättyy aina siihen, että kolmasluokkalaiset käyttävät "Posti-Pate"-vaunua Alkoon murtautumiseen sillä aikaa kun kutoset pöllivät paikalle kiirehtivät konstaapelin virka-aseen. Hyveellisenä ihmisenä sinun täytyy pelastaa lapsukaisten tulevaisuus ja tyhjentää puoti ja takavarikoida ase ennen heitä.

Mitä tehdä vallankumouksen aikana sekä sen jälkeen[muokkaa ]

"Olen edelleen sitä mieltä että tulen tekemään vallankumouksen Suomessa. Ne ketkä eivät ole samaa mieltä niin lukekoon akuankkoja."

~Ilja Janitskin
Näin se menee teoriassa...
  1. Hanki fanaattinen päähänpinttymä
  2. Hanki kapinalliselle sopivat vaatteet (tärkeä). Mitä makeampi takki, sitä uskottavammalta näytät suuren yleisön silmissä.
  3. Liity vallankumousjärjestöön tai perusta oma
  4. Hanki aseistusta:
    1. Hanki kertatulta ampuvia aseita tai kevyitä konetuliaseita normaaliin vallankumouselämään.
    2. Hanki iso ase suuria yhteenottoja varten (Sinko tai vastaava)
    3. Hanki pommeja attentaatteja varten
  5. Älä sekoita itseäsi anarkistiin
  6. Hanki musta nahka-asu ja musta huppu salaisia tehtäviä varten
  7. Värvää vallankumouksellisia tovereita, jotka taistelevat kanssasi sortovaltaa vastaan
  8. Tee tovereidesi kanssa joku seuraavista
    1. "Nouskaa barrikadeille". Jos barrikadeja ei löydy valmiina, tehkää omat.
    2. "Ottakaa kadut kansan haltuun" Tämä onnistuu helpoiten suurella määrällä rahaa ja vierailulla kaupunginvirastoon.
    3. "levittäkää kauhua ja kurjuutta nykyisen hallitusmuodon kannattajia vastaan": Ryöstäkää, raiskatkaa ja murhatkaa kaikki eteen tulevat. Ennemmin tai myöhemmin osutte kyllä oikeaan.
  9. Huomatkaa, että tässä vaiheessa aseistautuneet rosvojoukot nimeltä "poliisi" ja "armeija" saattavat kiinnostua toimistanne. He ovat diktatuurin toimeenpanijoita, joten heidän mielipiteistään ei pidä välittää. Tappakaa.
  10. Älkää sekoittako itseänne uusnatseihin
  11. Propaganda on hyödyllinen verbaliikan tehokeino oikeamielisten mielipiteittesi levittämineen. Sitä siis paljon.
  12. Valmistautukaa viimeiseen ja kaiken ratkaisevaan taisteluun
    1. Voittakaa se (Hyvin, hyvin, hyvin tärkeä. Tätä ei voi milloinkaan painottaa liialti.)
  13. Kaatakaa hallitus/diktatuuri
  14. Hoitakaa perinteiset toimet:
    1. Kaatakaa kaikki entisiä valtiopäämiehiä esittävät patsaat (Hyvästi Marskin patsas!)
    2. Teloittakaa kaikki entiset valtiopäämiehet
    3. Muodostakaa väliaikaishallitus, joka riitelee itsensä kanssa vapausjulistuksen kohdan C6 pykälän §3 alussa olevasta isosta kirjaimesta
  15. Älkää sekoittako itseänne kommunisteihin
  16. Ruvetkaa itse diktaattoreiksi
  17. Tappakaa kaikki vanhan hallintojärjestelmän kannattajat
  18. Tapa kaikki entiset "toverisi", jotka ovat oikeasti vastavallankumouksellisia
  19. Vallankumous on ohi ja sinä olet hallitsija! Kauan eläköön [aseta nimesi tähän]!!!

Mitä tehdä, kun vallankumous menee pieleen[muokkaa ]

...mutta näin käytännössä

1. Vallankumous ei ikinä mene pieleen, se ainoastaan viivästyy hetkellä. Voittonne on väistämätön!

2. Haasta poliisit oikeuteen ja hauku vallanpitäjiä jos he puolustavat poliisia; samalla he puolustavat viattomiin kohdistunutta väkivaltaa.

3. Jos te naamioituneena liikutte pesäpallomailan kanssa rikkomista ja särkemistä tarkoittavan nimen alle, ei se tarkoita että olisit anarkisti. Totta kai anarkisteja tulee rangaista, mutta poliisi on natsi jos luokittelee mielenosoittajan anarkistiksi vain vaatteiden, aatteiden ja aseistuksen mukaan.

4. Siirry lukuun "Mitä tehdä vallankumouksen aikana ja sen jälkeen".

Vallankumoksen seuraukset[muokkaa ]

Tämä esine liittyy olennaisesti seurauksiin.

Onnistunut vallankumous[muokkaa ]

Onnistunutta vallankumousta seuraa hirmuhallitsijan kätyreiden oikeutettu teloittaminen, vallanvaihdos (sivuseikka) ja yleinen hillitön teurastus. Tämän jälkeen syntyy automaattisesti uusi, entistäkin julmempi hirmuhallinto. Et siis voi voittaa Järjestelmää. Voit ainoastaan tulla osaksi sitä tai kuolla!

Epäonnistunut vallankumous[muokkaa ]

Epäonnistunutta vallankumousta seuraa valtion vihollisten oikeutettu teloittaminen ja yleinen hillitön teurastus. Tämän jälkeen vanha hirmuhallinto muuttuu entistäkin julmemmaksi. Et siis voi voittaa Järjestelmää. Voit ainoastaan tulla osaksi sitä tai kuolla!

Kuuluisia vallankumouksia[muokkaa ]

Venäjän vallankumouksen aikainen mainos propagandaelokuvasta Tsar Wars.

Hyviä yrityksiä[muokkaa ]

Huonoja yrityksiä[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Vallankumous&oldid=604222"