Hapankaali

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

"Jees, hapankaalia, señor!"

~vääpeli Ryhmy

Hapankaali (saks. Sauerkraut) on kaalista, suolahaposta ja sahdista mädättämällä valmistettava terveellinen ja ihoa vasten pehmeältä tuntuva voide, jota voidaan käyttää mm. palovammojen hoitoon, intiimialueen desinfiointiin sekä ilmanraikastimien täytteenä.

Historia[muokkaa ]

Hapankaali on alkujaan peräisin muinaisesta Persiasta, jossa se kehitettiin pilailutarkoituksessa tai muuten vain vahingossa. Alkujaan hapankaalia käytettiin pääosin keripukin ja riivauksen hoitoon, mutta jo varsin varhaisessa vaiheessa aineen käyttö erilaisena yleissalvana alkoi yleistyä.

Euroopassa keskiajalla yleistynyt hapankaali rantautui Suomeen kommunistien mukana vuonna 1802 ja siitä tuli nopeasti suosittu aine etenkin aknesta kärsivien teinien keskuudessa. Hapankaaliteollisuuden pioneerina maassamme pidetään 1800-luvun lopulla ensimmäisen hapankaalitislaamon Jämsään perustanutta piparinrakentaja Alois Markkusta jonka perustama yritys on tänä päivänä maailman johtavia hapankaalin, saranoiden, rännien ja lusikoiden valmistajia.

Vaikutukset[muokkaa ]

Hapankaalin vaikutus perustuu siinä jatkuvasti meneillään olevaan kaaliatomien puolittumisreaktioon jonka ansiosta hapankaali saa kauniin värinsä ja mieleenpainuvan tuoksunsa. Joutuessaan kosketuksiin ihon kanssa hapankaalimolekyylejä imeytyy verenkierron mukana ihmisen pernaan, jossa ne saavat aikaan reaktion joka johdattaa henkilön välittömästi nirvanaan. Hapankaalia ei missään tapauksessa tule nauttia sisäisesti, sillä sen jatkuva laajeneminen saattaa aikaansaada suoliston räjähtämisen, sappikiviä tai pahimmassa tapauksessa sukupuolenvaihdoksen. Joissakin Siperian metsäläisheimoissa shamaanit puristavat hapankaalista erityistä mehua, jota nauttimalla he alkavat näkemään kosmisia näkyjä ja käyttäytymään lemmekkäästi. Suomessa hapankaalin sisäinen nauttiminen on kielletty perustuslaissa.

Hapankaali uutisotsikoissa[muokkaa ]

Kesällä 2008 kuuluisa rautavaaralainen evankelista ja liivateaktivisti Harri Holkeri nousi otsikoihin jäätyään Maarianhaminan satamassa kiinni hapankaalin vaikutuksen alaisena olemisesta. Itse asiasta kuultuna Holkeri myönsi ottaneensa grogilasillisen hapankaalimehua edeltävänä yönä "pitääkseen pirut poissa ja vaientaakseen Äänet". Holkeri tuomittiin teosta viideksi viikoksi kuritushuoneeseen. Hän suoritti tuomionsa Leipzigin kuvataidekoulussa.

Protip[muokkaa ]

Hapankaalia ja sammuttamatonta kalkkia ei tule varastoida samassa laivassa subtrooppisessa ilmastossa, kuten Nicaraguassa.

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Hapankaali&oldid=577610"