Hannibal Lecter

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

" Matkailu avartaa - Niin minäkin. "

~Hannibal Lecter

"Söin hänen maksansa härkäpapujen ja mukavan chiantin kera."

~Hannibal Lecter
Noin sekunnin kuluttua kuvan ottamisesta Lecter söi kuvaajan pään ja maksan.
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Hannibal Lecter .

Tohtori Hannibal "Cannibal" Lecter (s. 19. lokakuuta 1933, Liettua) on yksi maailman vihatuimmista sarjamurhaajista amerikkalaisten keskuudessa. Hannibal Lecter tappoi yhdeksän ihmistä syömällä heidät, eikä edes kiittänyt kokkia. Hän on myös vankila pakonsa yhteydessä tappanut lukuisia ihmisiä. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, Lecter on sentään auttanut poliisia nappaamaan muun muassa sellaisia sarjamurhaajia kuin Jame "Buffalo Bill" Gumbin ja Hammaskeijun.

Elämä[muokkaa ]

Lecter on elellyt varsin leppoisaa ja pitkää elämää toisin kuin uhrinsa.

Lapsuus[muokkaa ]

Hannibal Lecter syntyi aatelisperheeseen Liettuassa vuonna 1933. Hän oppi lukemaan jo kaksivuotiaana ja oli muutenkin älykäs. Vuonna 1941 saksalaisia sotilaskarkureita tunkeutui heidän kartanoonsa. Hannibalin isä teki itsemurhan tunkemalla pään perseeseensä, kun taas natsit ampuivat hänen äitinsä. Lisäksi he pistelivät poskeensa Hannibalin siskon, koska sellainen käsitys jenkki kirjailijoilla tuppaa olemaan saksalaisesta ruokakulttuurista, mutta Hannibalin onnistui paeta.

Hannibal juoksi talvella jalkansa kipeiksi, kunnes joutui orpokotiin. Hannibalin setä Robert Lecter oli tulossa hakemaan Hannibalia, mutta päivää ennen kuin tämä ehti tapahtua, Hannibal iski puuhaarukan erään opettajan käden läpi, joka oli vittuillut hänelle.

Juostuaan orpokodista Ranskaan Hannibal meni lääkikseen, aloitti murhasarjansa ja valmistui tohtoriksi.

Murhat[muokkaa ]

Yhdessä vaiheessa uraansa Lecter piiloutui poliisilta eräältä uhriltaan leikkaamiensa naamanpalojen alle ja leikki kuollutta. Lienee turhaa sanoa, ettei temppu hämännyt ketään.

Ennen kuin Lecteristä tuli ammattilaiskannibaali, hän oli varsin siivoton syömätavoissaan. Ensimmäiseltä ruokauhriltaan, joka kuoli metsässä jossain päin Itä-Eurooppaa, Lecter leikkasi rosoiset poskipalat, joita hän paisteli nuotiolla sienien kera. Seuraavaalta hän raastoi hampaillaan raakoja lihariekaleita ympäri kehoa. Sittemmin Lecter oppi käyttämään veistä lääketieteellisessä, ja hänen kokkaustaitonsakin kohenivat.

Nuori Hannibal oli innokas matkustelija. Hän sai ruoanlaittoonsa vaikutteita niin ranskalaisesta kuin italialaisestakin keittiöstä. Hyvän ihmis anatomia tuntemuksensa vuoksi hänestä kehkeytyi ajan myötä varsinainen veitsenkäytön mestari. Eräänkin kerran ollessaan makumatkalla Firenzessä hän puukotti keskellä katua miestä reisivaltimoon niin nopeasti ja huomaamattomasti, että väkijoukko ympärillä ymmärsi taputtaa vasta, kun uhri ymmärsi kuolevansa muutaman sekunnin kuluttua ja kaatui maahan korisemaan.

Perseiltyään mielestään tarpeeksi kauan Euroopassa siirtyi Lecter Baltimoreen Yhdysvaltoihin. Siellä hänestä tuli nopeasti suihkulauluseurapiirien arvostettu ykkösmies. Eräässä saippuointitilaisuudessa Lecter kuitenkin innostui laulamaan väärän kappaleen, itse tekemänsä "Avasin kurkun yhdeksältä, söin niiden haimat, enkä hävittänyt ruumiita", jonka seurauksena hänet vangittiin ja tuomittiin.

Lecter ei syö vihanneksia, jollei kyseessä ole vegetatiivisessa tilassa oleva eli ns. "vihannes".

Vankeuden jälkeen[muokkaa ]

Hannibal päästettiin vapaalle jalalle lokakuussa 2005 Sörkan vankilasta, koska hänen luultiin oppineen tavoille. Kaiken lisäksi siellä oltiin huolissaan siitä, että Clarice Starling (Hannibalin vaimo) joutui kaitsemaan yksin heidän pellavapäisiä penikoitaan. Hannibal piti kuukauden matalaa profiilia kunnes 24.11.2006 hän iski jälleen. Uhrin otsassa oli lappu johon oli kirjoitettu kauniilla käsialalla "Ette voi jäljittää minua. Ette tiedä kuka olen. Terveisiä Firenzestä – Teidän Hannibal Lecter" Seuraavan kerran Hannibal iski 31.1.2007. Tohtori Lecter on vieläkin kateissa.

Kirjailijana[muokkaa ]

Lecter teki myös uraa kirjailijana. Hänen ensimmäinen kirjansa oli hänen vankilassa kirjoittamansa puhtaasti autobiografinen romaani Maneater. Lecterin mukaan otsikon merkitys on metaforinen. Vuonna 1994 julkaistu kirja kuvaa Lecterin elämän tärkeimpiä vaiheita, kuten sitä, miten hän sai tietää, että Zorro oli hänen äpäränsä, siitä, miten hän sai tietää, miten hyvin erilaiset pavut ja maksa sopivat keskenään, urastaan psykiatrina sekä siitä, miten hän tapasi FBI-agentti Clarice Starlingin. Lapsuudestaan Lecter ei suostunut kirjoittamaan, mutta myöhemmin haastattelijat ovat jotenkin saaneet Lecterin kertomaan.[1] Kyseiset haastattelijat ovat nyttemmin kadonneet ja heistä on löytynyt vain varpaankynsiä.

Populaarikulttuurissa[muokkaa ]

Hannibal Lecteristä on tehty viisi[2] elokuvaa ja kirjoitettu neljä kirjaa sekä yksi televisiosarja. Hannibal on lomaillut mm. Muumilaaksossa eri nimellä. Hänen huonolla tuurillaan Muumilaaksoa kohti oli juuri tippumassa pyrstötähti ja kuolema oli lähellä. Hannibal esiintyi Muumilaaksossa nimellä Piisamirotta. Hannibal on vapaana mutta laskelmien mukaan hän on 84-vuotta vanha pappa joka syö possunlihaa tekohampaillaan.

Hannibalilla ja entisellä FBI-agentti Starlingilla on jo yhdeksän lasta. Heillä oli yhteen vaiheeseen niitä 13, mutta eräänä pyhäaamuna kaupat olivat suljettuna ja jääkaappi tyhjää täynnä. Tiedätte varmaan mitä sitten tapahtui.

Televisiosarja[muokkaa ]

Hannibal antoi suostumuksensa että hänen elämästään tehdään myös televisioon ruoanlaitto-ohjelmasarja. Sarjassa häntä esittää tanskanmaalta kotoisin oleva Mads Mikkelsen. Sarjassa Hannibal esittelee muunmuassa kuinka valmistetaan keuhkoista hyvää ruokaa, kuinka naista pitää riiputtaa ennen lihanleikkuuta (poronsarvia on kätevä käyttää siihen tarkoitukseen) sekä "Kuinka tehdään maistuvaa psilosybiinisieniteetä" "joka vie sinut matkalle jota et ole ennen kokenut". Ettei sarja olisi aivan tyhjänpäiväinen siinä myös grillataan tyyppien päitä, suolistetaan hemmoja, ammutaan lapsia (se jakso kiellettiin Yhdysvalloissa, mitä pikkumaisuutta!) sekä annetaan sisustusvinkkejä (tyynyntäytteet saa näppärästi tyttöjen hiuksista).

Triviaa[muokkaa ]

  • Lecter näyttää ihan Anthony Hopkinsilta tai Mads Mikkelseniltä.
  • Hänen etunimensä alkaa H-kirjaimella.
  • Hänen etunimensä 2. kirjain on a
  • Hänen etunimensä 3. kirjain on n
  • Hänen etunimensä 4. kirjain on n
  • Hänen etunimensä 5. kirjain on i
  • Hänen etunimensä 6. kirjain on b
  • Hänen etunimensä 7. kirjain on a
  • Hänen etunimensä 8. kirjain on l
  • Hänen sukunimensä 1. kirjain on L
  • On mietitty, että jos kyseiset kirjaimet poistetaan hänen nimestään, jäljelle jää Hecter, joka saattaa olla viittaus suomalaiseen artistiin nimeltä Hector.
  • Lecter ei kärsi psykopatiasta, vaikka se hänelle onkin diagnosoitu.
  • Lecter rakastaa maksaa, haimaa ja aivoja keitettynä ja paistettuna.
  • Hannibal on komea ja aivan ihana mies.

Viitteet[muokkaa ]

  1. Hannibal Lecterin haastattelu Sörkan vankilassa, 2004
  2. Tosin siinä ekassa leffassa ei ollutkaan Anthony Hopkins vaan tyyppi, jonka suoritusta kukaan ei enään muista.
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.org/index.php?title=Hannibal_Lecter&oldid=593637"