Gustav Mahler
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Gustav Mahler on pseudonyymi 1800-luvulla eläneelle säveltäjälle, oikealta nimeltään Moustach Gühler. Moustach oli nuoruudessaan erityisen tunnettu valtavista mursunviiksistään ja nahkahousuistaan. Böömin tšekkiläinen Gühler kuitenkin loukkaantui kansanmiestensä alituisesta vihjailuista hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, joten Gühler ajoi viiksensä, myi housunsa ja muutti Saksaan, missä tuli tunnetuksi sävellyksistä, jotka tunnetaan nykyisin Gustav Mahler -sarjana.
Mahler oli kova jätkä. Hän osasi tehdä mitä tahansa - paitsi musiikkia.
Varhainen ura[muokkaa ]
Gühler innoittui suunnattomasti saksalaisesta kulttuurista. Hän tunsi olevansa kuin kotonaan noiden sirojen, herkkien ja harvinaisen älykkäiden ja kauniitten ihmisten seurassa. Niinpä hän ensi töikseen sävelsi 80-minuuttisen piisin nimeltä Mahlerin toinen sinfonia. Teos sai Saksassa suuren suosion, koska teoksen esittämiseen tarvitaan satoja esiintyjiä, joiden kaikkien pitää esiintyä alasti. Tämä vetosi herkkien saksalaisten taiteentajuun. Etenkin orkesterin basistien tarve etsiytyä kesken soiton alttolaulajattarien jalkoväleihin aiheutti Saksan taiteenystävissä suuria värähtelyjä.
Gühler vauhkoontui menestyksestään ja sävelsi välittömästi uuden sävelmän, Mahlerin kolmannen sinfonian. Hän kasvatti teoksen pituuden 100 minuuttiin, poisti myös kapelimestarilta vaatteet ja lisäsi esittäjien joukkoon (vielä) yhden kuoron sekä lihavan, parrakkaan sooloalttolaulajattaren. Teos sai tyrmäävän huikean menestyksen Saksanmaalla, vaikkakin nais- ja lapsikuorojen yhdyttäminen livenä herätti osin negatiivisia reaktioita kaikkein konservatiivisimmissa katolisissa saksalaisluostareissa. Saksalaisnunnatkin kiittelivät kuitenkin tyytyväisinä paksun ja karvaisen alttosolistittaren esiintuloa.
Ura vakiintuu[muokkaa ]
Toivuttuaan ensimmäisten teostensa suosion aiheuttamasta krapulasta Gühler seestyi ja sävelsi lukuisan määrän pienimuotoisia teoksia sotilasorkestereille sekä kolme sonaattia fagottisekstetille. Etenkin toisen fagottisekstettisonaatin hidas osa im kühlen strüphelheitsschnürpherzing tempomerkinnällä sehr schleppend aber doch nicht zu! sai lukuisia kiittäviä palautteita jopa kylmiltä ranskattarilta. "Oh si grand, si profondément, et comment est possible qu'elle dure si longtemps?!" kerrotaan eräänkin ranskalaisimmen huokaisseen ennen pyörtymistään juuri fagottiseksteton haikeimman nahkafagottisoolon jälkeen.
Ennen uransa loistokkaimpia hetkiä Gühler kuitenkin alentui johonkin, mikä tahrasi hänen maineensa vuosikymmeniksi. Ah, kuika loistokasta hänen musiikkinsa oli ollutkaan; voih, kuinka korkealle kiirivät hänen säkeittensä ylevät veisut; mmh, kuinka helposti riisuivatkaan Saksan neitsyet pikkuhousunsa Gühlerin silmäkulman pilkkeestä; siltikin hän työntyi urallaan ihmisen alimpaan tuonelaan: hän ryhtyi kriitikoksi. Nasan ja KGB:n pitkällisistä tutkimuksista huolimatta ei olla päästy täyteen ymmärrykseen siitä, mikä Gühlerin tähän elämänsä pohjamutaan ajoi. Nykyisen vallitsevan tieteellisen tutkimuksen sekä etenkin dr. Phililtä vahingossa lipsahtaneen sivulauseen vuoksi uskotaan Gühlerin olleen kainaloitaan myöten veloissa impattuaan vuosikaudet parasta italialaista liimaa, colla da oppio grandea, minkä vuoksi Gühlerin oli ilmeisesti täytynyt myydä ihmisarvonsa rahoittaakseen paheensa.
Kuin merkkinä Gühlerin huimasta elämänvimmasta hän nousi rappiostaan, hylkäsi kriitikon työn, osti uudet nahkahousut ja sävelsi Mahlerin neljännen ja viidennen sinfonian. Esiintyjien lisääntyneestä vaatetuksesta johtuen teosten suosio sai vain hyväksyvän kiittävät arvostelut, jonka johdosta Gühler sävelsi Mahlerin ensimmäisen sinfonian, eli yleisimmin Titaaniepoksisinfonian nimeltä tunnetun teoksen. Kappaleen rajun metalliset alastonkohtaukset saivat suosiota jopa Saksan rajojen ulkopuolella, ja kappaleen tuottamilla teosto- ja gramexmaksuilla Gühler vihdoin pystyi kustantamaan itselleen leppoisan "irstaan tyhjäntoimittajan" viran, ja vetäytyi takaisin synnyinsijoilleen Böömiin kasvattamaan harvinaisia karvaisia sikoja.
Hiipuva mestari[muokkaa ]
Karvasioista aiheutunut sikainfluenssa aiheutti Gühlerille vakavia sivuoireita. Gühlerin kyky nauttia saksalaista immistä katosi iäksi, ja samalla alkoi Gühlerin viriili elämänhalu hiipua. Saatuaan pakit galliansaksalaiselta paronitar Helga von Duhastkeinpenix:eltä Gühler murtui lopullisesti, ja vaipui ikuiseen uneen rakkaimman pitkäkarvasikansa Güntherin kyljelle 18. toukokuuta Tarmon vuonna 1911. Kerrotaan, että Günther-sika murtui täysin rakkaan isäntänsä kuolemasta, eikä se suostunut syömään isäntänsä poisnukkumisen jälkeen enää mitään. Heidät haudattiin vierekkäin Wienin Immelstraßen snagariin keittiön sargofagiin, koska Günther-sian rasvalla voitiin paistaa wienereitä useiden vuosien ajan.
Post mortem[muokkaa ]
Nykyisin Gühler muistetaan parhaiten juuri wieniläisistä wienereistä. Onkin suotavaa, että ennen wienerin syömistä ruokailija nousee hetkeksi seisaalleen, laskee housunsa pöydän ääressä ja lausahtaa: "Wir sind in Bezug auf Gühler, dem größten verkehren in der Welt!" ja luo eteerisen katsen kohti Böömin aavoja vainioita ja Gühlerin siellä edelleen laukkaavia haaveita.
Mikäli olet perverssi friikki, jatka lukemista. Mikäli et ole, koeta jotain muuta.
Katso myös[muokkaa ]