Fredrik I (Preussi)
| Frederick I of Prussia.jpg Fredrik I kehitti Hitler - viiksien esiasteen. | |
| Kuningas Preussissa [1] | |
|---|---|
| vallassa | 18.1. 1701 – 10.5. 1713 |
| edeltäjä | ei kukaan (titteli keksitty tätä äijää varten) |
| seuraaja | Fredrik Vilhelm I |
| syntyi | 11. heinäkuuta 1657 Königsberg, Brandenburg-Preussi |
| kuoli | 25. helmikuuta 1713 Berliini, Preussin kuningaskunta |
| puolue | Hohenzollern |
_1709.jpg){kind=link}
Fredrik I (1657–1713) oli Brandenburgin vaaliruhtinas (järjestysluvulla III) ja Preussin herttua, joka keksi perustaa Preussin kuningaskunnan pääasiassa siksi, että häntä huvitti suunnitella kruunajaiset.[2]
Hinku kuninkaaksi[muokkaa ]
Fredrikillä oli Brandenburgin vaaliruhtinaan ominaisuudessa äänioikeus keisarinvaalissa,[3] ja vastineeksi toimimisesta Habsburgien [4] hyväksi seuraavassa keisarinvaalissa sekä liittymisestä Espanjan perimyssotaan Itävallan puolelle Ranskaa vastaan onnistui Fredrik neuvottelemaan itselleen kuninkaan aseman. Tämän jälkeen olikin asiassa enää yksi mutka: keisarikunnassa sai olla ainoastaan kaksi kuningasta, Böömissä ja Roomassa.[5] Enempi olisi ollut jo hölmöä. Kaikeksi onneksi mikään ei estänyt luomasta uutta monarkiaa Keisarikunnan alueen ulkopuolelle, ja Brandenburgin vaaliruhtinas oli kaukaa viisaasti järjestänyt tällaisen haltuunsa Preussista, Itämeren pohjukasta. Jotta varmistettaisiin, että Keisarikunnan sisällä kuninkaiden määrä pysyy vakiona, annettiin Fredrikin monarkkiseksi titteliksi kuningas Preussissa (König in Preußen, rex in Borussia). Nimike on erittäin typerä, ja Fredrikin pojanpoika lopetti sen käyttämisen vuonna 1772 pahastuttaen itävaltalaiset vielä entistäkin pahemmin.[6]
Kruunajaiset[muokkaa ]
Kun Fredrik oli varmistanut kruununsa Preussissa, järjesti hän hallituskautensa huomattavimman tapahtuman: omat kruunajaisensa. Königsbergissä tammikuussa 1701 pidetty seremonia oli barokkisellakin mittapuulla ylilyönti, joka kulutti kaksi kertaa Brandenburg-Preussin vuotuisten tulojen verran taalereita. Koska Preussin valtionkirkko oli luterilaisuus ja Fredrik itse taas oli kalvinisti, ei piispan kruunaamaksi tuleminen käynyt päinsä, koska näitä olisi pitänyt olla kaksi eriuskoista – tai näin ainakin Fredrik perusteli elvistelevän ratkaisunsa asettaa kruunu päähänsä omin pikku kätösin.
Valtakausi[muokkaa ]
Fredrik olisi ennen kaikkea halunnut olla Ludvig XIV, ja hän ihaili Aurinkokuninkaan hovia siinä määrin, että hankki itselleen jopa Versailles-standardin edellyttämän määrän rakastajattaria, vaikka pitikin paljon enemmän omasta vaimostaan. Kuninkuus velvoittaa. Lopun hallituskauttaan Fredrik I järjesteli kuninkaallisia hippoja, harrasti kulttuuria sekä vieraita kieliä ja yritti tehdä Preussin hovista mahdollisimman miellyttävän, elegantin ja viihtyisän. Kaikki pitivät tästä, paitsi Fredrikin poika Fredrik Vilhelm, joka inhosi mukavia ja viihtyisiä asioita.[7] Fredrik Vilhelm ei edes järjestänyt itselleen kruunajaisia, vaikka hänen isänsä oli isolla rahalla hommannut hienon regalian.
Neuvonantajikseen Fredrik I kokosi kolme W:tä:[8] pääministeri Johann Kasimir Kolbe von Wartenbergin, hovimarsalkka August von Wittgensteinin ja marsalkka Alexander Hermann von Wartenslebenin. Kolmikko tunnettiin räikeästä nepotismistaan, sikamaisesta käytöksestään ja kekseliäisyydestään kansan varojen puristamisessa verokassaan. Koska Fredrik oli jatkuvasti persaukinen tilatessaan kultakoristeisia pelikonsolipöytiä[9] Ranskasta, oli kolmen W:n tiristettävä kansasta vielä tavallistakin enemmän kattaakseen sekä kuninkaan menot että omat palkkiovirkansa. Tässä kolmikko osoitti kiitettävää kekseliäisyyttä: pääministeri Wartenberg esimerkiksi nimitti hovimarsalkka Wittgensteinin Preussin suolakaivosten johtoon ja sitten pani välittömästi tuontisuolan ankaralle verolle. Veroja keksittiin vähintään kolme joka päivä, ja niitä kertyi mm. peruukeille, kaljuudelle, tukanleikkuulle, ilmavaivoille, siilihavainnoille ja auringon luminositeetille. Kun kansa valitti, että veroja on liikaa, muutettiin kahvivero kahvilupamaksuksi, joka on aivan eri asia. Kuningasta tällainen hallinnointi ei olisi voinut vähempää kiinnostaa — eikä kiinnostanutkaan.
Fredrik teki kruunajaisten jälkeen loppuelämästään suuren Ludvig XIV -liveroolipelin, jonka lavasteisiin kulutti lähes kaikki valtion varat. Päiväohjelmakin oli hovissa kopsattu suoraan Versailles'ta, ja Preussi-Brandenburgin diplomaattinen tiedustelu keskittyi lähinnä selvittämään, minkä hovihankkijan pottia Aurinkokuningas käytti ja millaisella seremonialla. Jos Fredrikiin joskus iski tarve tehdä jotain rahvaanomaisen saksalaista, kuten käryttää piippua, ryystää olutta, piereskellä saksan kielellä tai tunkea bratwurstia kurkkuunsa, hän odotti virallisen päiväohjelman päättymistä ja suoritti siten saksalaisuutensa häpeillen ja saksalaiseksi harvinaisen vähin äänin palatsin perunakellarissa.
Liveroolipelaajien tapaan Fredrikistä tuli jo varhain impotentti, mutta protokollan ja dynastian vuoksi hän otti toistamiseen leskeksi jäätyään kolmannen vaimon (1708), Mecklenburg-Schwerinin prinsessan Sophia Louisan, tunnetun mielipuolen ja pietismiin hairahtuneen luterilaisen fanaatikon, joka menetti lopullisesti järkensä, kun ei saanut kuningasta omaksumaan luterilaista liturgiaa.[10] Eräänä helmikuisena yönä 1713 kuningatar sekoili alusvaatteisillaan palatsissa rymistellen kuninkaalliseen makuukamariin. Ikävä kyllä Hohenzollernien suvussa oli 1600-luvun alusta kulkenut kummitusjuttu Berliinin linnassa haahuilevasta Valkeasta naisesta (die Weiße Frau), ja Fredrik säikähti niin, että nieli käänteisesti sulkijalihaksensa ja kuoli muutamien päivien kuluttua saamiinsa vammoihin. Hänen poikansa Fredrik Vilhelm suostui olemaan isänsä tahdolle mieliksi ja hautasi tämän tyystin ylimittaisin, koomisen keisarillisin menoin tietäen, ettei kenenkään tarvitsisi koskaan muistaa mokomaa toheloa.
Fredrik I ei tehnyt kaikkiin kovin loistavaa vaikutusta. Eräs hallinnon ja kuninkuuden asiantuntija kuvaa häntä näin:
"Hän oli lyhyt ja epäsuhtainen, hänen ilmeensä kopea ja hänen ulkomuotonsa vulgaari. Hänen sielunsa oli kuin peili, joka vain heijastaa kaikki kappaleet [...] Hän erehtyi pitämään turhamaisuutta suuruutena. Hän oli kiinnostuneempi ulkomuodoista kuin hyödyllisistä ja kunnollisista asioista. [...] Hän himoitsi kuninkaallista kruunua niin kiihkeästi vain, koska tarvitsi pinnallisen verukkeen oikeuttaakseen heikkoutensa seremonioihin ja tuhlailevaan ylellisyyteen. [...] Kaiken kaikkiaan hän oli suuri pienissä asioissa ja pieni suurissa asioissa.[11]
Lainattu kriitikko on Fredrik Suuri, ja hän kirjoittaa tällä tavalla omasta isoisästään, jota ilman hänellä ei olisi ollut edes kruunua tai Sleesian sotia ajanvietteeksi.[12]
Viitteet[muokkaa ]
- ↑ Tyhmä titteli, jolle on asiaankuuluvan typerä selitys.
- ↑ Kruunajaiset olivat muodissa, eikä Saksassa ollut järjestetty kunnollisia pitkään aikaan.
- ↑ Tänä aikana Saksa ei ollut keisarikunta, mutta sillä oli keisari, joka tosin piti itseään roomalaisena ja oli itävaltalainen, ja vain tietyt tyypit saivat äänestää keisarista, joka kuitenkin itsestään selvästi tuli samasta suvusta. Tätä ei ole helppo ymmärtää, ellei ole saksalainen.
- ↑ Habsburgit olivat keisarillinen suku. He olivat alkujaan kotoisin Schwabenista samoin kuin Hohenzollernit, mutta kumpikaan suku ei pitänyt asiasta meteliä.
- ↑ Roomalaisten kuningas ei tietenkään asunut Roomassa, joka kuului paavin hallitsemaan Kirkkovaltioon eikä ollut osa Keisarikuntaa. Tietenkään.
- ↑ Fredrik II oli tähän mennessä pahastuttanut itävaltalaiset rikkomalla sopimukset, hyökkäämällä näiden kimppuun, olemalla uhka näiden olemassaololle ja jättämällä nuuskatahroja Maria Teresian ristipistotyöhön.
- ↑ Hän rakasti kaalia ja epänormaalin pitkiä miehiä.
- ↑ W on aina hyvä merkki.
- ↑ Fredrik oli innokas konsolipelaaja, mutta hänen kanssaan oli tylsää pelata, sillä protokolla ei sallinut kuninkaan voittamista, ja tekoälyvastustajat taas olivat vielä 1700-luvun alussa todella onnettomia.
- ↑ Jos valmiiksi käyttää aikaansa tällaisiin hankkeisiin, niin melko varmasti sekoaa niiden epäonnistuessa. Tai onnistuessa.
- ↑ Fédéric II, Roi de Prusse: Mémoires pour servir à l’histoire de la maison de Brandebourg.
- ↑ Fredrik Suuri tosin inhosi omaa isäänsä vielä enemmän, ja tämän kummitusta ärsyttääkseen kirjoitti tässä lainatun herjansakin ranskaksi. Hohenzollernit eivät ole tunnettuja lämpimistä perhesuhteistaan.