Celestinus V

Pyhä Celestinus V eli Pietro Angelerio eli Pietro da Morrone eli Pietari Morronelainen eli Pyhä Pietari Celestinus (n. 1210 – 19. toukokuuta 1296) oli luolassa asuva monilahjaton italialainen vanhus, joka kirjoitti paavinvaalissa vitkastelevalle kardinaalikollegiolle kiukkuisen asiakaspalautteen sillä seurauksella, että hänet valittiin uudeksi paaviksi. Celestinus V osoitti, mihin inisevät kriitikot todella kykenevät: hänen naurettava valtakautensa kesti muutaman kuukauden, joka kului lähinnä siihen, että hän valmisteli paavillisen julistuksen, joka vahvisti paavin oikeuden erota virastaan – ja sitten hän käytti tätä itselleen myöntämäänsä oikeutta. Valtakautensa jälkeen Celestinus halusi palata erakoksi, ja uusi paavi Bonifatius VIII auttoi tässä pyrkimyksessä: Celestinus teljettiin vankilaan, missä hän sai viettää pyhässä yksinäisyydessä hukkaan heitetyn elämänsä viimeiset tyhjänpäiväiset kuukaudet.

Erakkomunkkina[muokkaa ]

Pietro Angelerio syntyi Abruzzin maaseudulla Napolin kuningaskunnassa ja ryhtyi 17-vuotiaana benediktiinimunkiksi. Nykyään opinto-ohjaajasi ei tule pitämään tätä hyvänä ajatuksena, mutta 1200-luvun Keski-Italiassa tämä edusti melko suotuisaa urakehitystä. Epäsosiaalisen ja sadomasokistisen luonteensa sekä jopa keskiajan mittakaavassa tymäkän ominaishajunsa vuoksi Veli Pietro soveltui paremmin erakko- kuin luostari elämään. Hän muutti 1230-luvulla luolakaksioon Morrone-vuorelle (2061m). Ihmisiin oli ilmeisesti aika helppoa tehdä vaikutus näihin aikoihin, sillä "Pietari Morronelaisesta" tuli muuttonsa jälkeen erittäin suosittu ja ihailtu. Viiden vuoden sisällä Morronen rinteillä alkoi pyöriä niin paljon faneja, että se alkoi vesittää koko erakoitumisen ideaa, joten Pietro pakkasi haisevat tavaransa ja muutti vielä vaikeammin saavutettavalle, epämukavammalle ja kaikin tavoin vähemmän yhdenkään järjissään olevan ihmisen asumukseksi sopivalle vuorelle (Maiella, korkein huippu 2795m) asuen entistäkin surkeammassa ja pienemmässä luolassa. Tämä oli niin ihmeellinen ja ihailtava saavutus, että Pietron suosio suorastaan räjähti. Jäljittelijät perustivat omia hajautettuja yhteisöjään ja lähettivät Pietrolle tiedusteluja siitä, miten hekin voisivat parhaiten tuhlata elämänsä itse aiheutettuihin banaaleihin hankaluuksiin. Pietro vastasi kopioimalla Benedictus Nursialaisen luostarisäännön lähes sellaisenaan, mitä nyt lisäsi muutamia epämukavuuksia.

Vaatimattomaksi erakkomunkiksi Pietrolla oli kuitenkin sen verran egoa, että hän matkusti 1270-luvulla vuoreltaan koko Italian läpi aina Lyoniin saakka kinuamaan kirkolliskokousta johtavalta paavi Gregorius X:ltä virallista tunnustusta uudelle sääntökunnalleen.^[1] Saatuaan haluamansa statuksen Pietro palasi Italiaan ja onnistui jotenkin löytämään vieläkin vaikeapääsyisemmän ja viheliäisemmän rotankolon kuin missä oli siihen saakka värjötellyt, ja muutti sinne.^[2]

Paavinvaali 1292–1294[muokkaa ]

Paavi Nikolaus IV kuoli huhtikuussa 1292 aivotyrään vähän huonoon aikaan. Kardinaaleilla oli tiedättekö kaikenlaista kesken siinä. Mökillä paljon laitettavaa ja näin. Valinta pääsi alkamaan hitaasti, ja sitten kesällä Roomaan iski normaali kausirutto, joka tappoi kardinaali Jean Cholet'n, ja muut livistivät maaseudulle. Sitten kardinaaleille tuli erimielisyyttä siitä, missä vaalia tulisi jatkaa. Roomalaiset kardinaalit (6) kokoontuivat Roomassa, mutta muut (4) pitivät omaa kokousta Rietissä Rooman pohjoispuolella lukuun ottamatta kardinaali Caetania (1), joka kokousti itsekseen kotikaupungissaan Anagnissa Rooman itäpuolella. Tästä aiheutui jonkin verran logistisia ongelmia paavinvaalin kannalta, ja lopulta kaikki kardinaalit päättivät palata Roomaan talven aikana.

Vaalin pitkittyminen tuotti Roomassa hieman hankaluuksia, esim. sen, että koko kaupunki oli kaaoksen partaalla. Tähän oli useampi syy, jotka kaikki tosin juontuvat näiden edellämainittujen punanuttuisten runkkarien kyvyttömyydestä suorittaa tuloksellista äänestystä.

1. Roomalaisia ei varsinaisesti huvittanut kestitä kardinaaleja kuukausikaupalla.
2. Rooman kaksi mahtisukua, Colonnat ja Orsinit, halusivat molemmat paavinviran itselleen, ja kaupunki oli tämän kampanjoinnin ansiosta täynnä lahjontaa, sabotaasia ja paavillisten jengien katutappeluita.
3. Paavillisen interregnumin aikana oli tapana vapauttaa lähes kaikki vangit, mikä johti rikollisuuden ja järjestyshäiriöiden massiiviseen lisääntymiseen. (Tämä tapa symboloi jotenkin sitä, miten Pilatus vapautti Barabbaan, ja se oli erittäin vertauskuvallista ja erittäin tyhmää.)

Pääsiäisenä 1293 Rooma oli jo täydessä sekasorrossa rosvojoukkojen ryöstäessä pyhiinvaeltajia ja kirkkoja. Kun kardinaalit huomasivat, miten tuhoisaa heidän päättämättömyytensä oli, päättivät he lujasti ottaa uuden aikalisän ja lähtivät hyvin ansaitulle kesälomalle. Lomilta palattiin vasta lokakuussa 1293, tällä kertaa Perugiaan. Jokainen äänestys tuotti tismalleen saman umpikujatuloksen Colonnan ja Orsinin leirien välillä, mutta mikäs siinä äänestellessä, kun palkka juoksi ja täysihoito pelasi. Tapettiin aikaa, kunnes aika tappaisi jonkun kardinaalin, ja saataisiin aikaan vaadittava ääntenenemmistö.

Paavinvaali jatkui vailla turhaa kiirettä jo kolmatta vuotta kesällä 1294, kun Pietro Angelerio sai tietää asiasta ostettuaan vuoristoluolansa lehtikioskilta La Stampan. Hän toimi juuri niin kuin kiukkuiset ja erakoituneet eläkeläiset ovat toimineet aikojen alusta asti kohdatessaan uutisia: hän kirjoitti äkäisen kirjeen, jossa vaahtosi tapainturmeluksesta ja Jumalan kostosta. Löydät sellaisen minkä tahansa maakuntelehden tekstaripalstalta, mutta kompaktimmassa, kansankielisessä ja viihdyttävämmässä muodossa.

Kardinaalit lukivat Angelerion kirjeen ja totesivat, että kun tämä luolassa asuva vanhus kerran uskoo tietävänsä asiat paremmin, niin annetaanpa vakanssi hänelle. Kollegio valitsi yksimielisesti Pietro Angelerion paaviksi, ja nimitysuutisen toimittaminen erittäin yllättyneen ja järkyttyneen tuoreen paavin kotiluolaan on väistämättä katolisen kirkon historian hauskimpien hetkien top 5:ssa, aivan Johannes Paavali II:n hallitsemattoman kuolaamisen ja vuoden 897 ruumissynodin tuntumassa.

Valtakausi[muokkaa ]

Vaikka Pietro ei erämaassa asuvana erakkona ollut sosiaalisten taitojen ja sääntöjen mestari, niin jopa hän käsitti, että paaviudesta kieltäytyminen olisi liian noloa kaikille, erityisesti hänelle itselleen. Olihan hänen myös muistettava asemansa lukuisien epäsosiaalisten luolamutanttien esikuvana.

Paavi Celestinus herätti suurta toiveikkuutta erityisesti kahden ryhmän keskuudessa:

1. Monet varsinkin italialaiset kristityt, jotka olivat turhautuneita mm. likimain joka ainoan Pyhälle maalle suunnanneen ristiretken täydelliseen möhlimiseen, kristittyjen hallitsijoiden keskinäisiin sotiin ja Kirkkovaltion politiikkaan, uskoivat profetiaan Enkelipaavista (Papa Angelicus), joka tulisi vaatimattomista oloista ja toisi muassaan Pyhän Hengen aikakauden, jolloin vallitsisivat Todellinen Evankeliumi ja Koko Liuta Muita Isolla Alkukirjaimella Kirjoitettavia Henkisesti Keskenkasvuisia Haavekuvia. Siihen loppuisivat sodat ja alkaisi rauhan, rakkauden, vitun ärsyttävien klerikaalisten hippien ja täydellisen oikeudenmukaisuuden aika. Nämä tyypit olivat toivottomia tolvanoita, mutta on muistettava, että keskiajalla melkein kaikki ihmiset olivat niin viheliäisen tyhmiä, että sitä on vaikea edes kuvitella meidän huippuälykkäässä maailmassamme.^[3]
2. Napolin kuningas Kaarle II, jonka mailla erakon vuoriluola oli, tajusi voivansa ohjailla sosiaalisesti ja poliittisesti umpilahjatonta pölvästiä ihan miten halusi – ja kerätä tästä isot voitot Italian poliittisella pelikentällä. Hän oli fiksu.

Celestinus V kruunattiin paaviksi elokuussa 1294 tukevasti Napolin kuningaskunnan rajojen sisällä sijaitsevassa L'Aquilan pikkukaupungissa, minne hän ratsasti aasilla.^[4] Valjaita pitelivät Napolin kuningas ja tämän failson, joka leikki Unkarin kuningasta.^[5]

Napolin paavi[muokkaa ]

Celestinus V ei onnistunut paavina edes käväisemään Roomassa, sillä Napolin Kaarle-kuningas tarjosi hänelle mukavan leikkimökin Napolin kuninkaallisen linnan (Castel Nuovo) sisäpihalla. Paavin tehtäviin kuului lähinnä kuninkaan omien suojattiensa hyväksi tekemien kirkollisten virkanimitysten vahvistaminen ja iltasatujen lukeminen Unkarin leikkikuninkaalle. Hän myös levitti aurinkovoidetta kuninkaan selän siihen kohtaan, mihin tämä itse ei kunnolla yltänyt.

Oli Celestinukselle opettavainen kokemus joutua ensimmäistä kertaa elämässään tekemään päätöksiä, joita ei voinut ratkaista piiloutumalla kivenkoloon: hän huomasi olevansa todella huono kaikessa, missä vaadittiin harkintaa, taitoa, ymmärrystä tai ylipäänsä mitään muuta kuin kykyä kykkiä yksin onkalossa kuin vähämielinen eläin.^[6] Kohtuuton velvoite tehdä asioita tuotti tälle töhölle laiskiaiselle niin paljon stressiä, että hän ehdotti vetäytyvänsä koko adventtiajaksi 1294 lomalle "mietiskelemään" ja esitti sijaisekseen kolmea kardinaalia. Kun kaikki tekivät selväksi, että kolme sijaispaavia oli yksi kristikunnan historian tyhmimmistä ideoista, syvästi masentunut (ja sen täysin ansaitseva) paavi konsultoi kanonisen lain eksperttiä aiheesta voiko paavi erota virastaan. Ekspertti, kardinaali Caetani, valisti Pyhää Isää, että paavi voi tosiaan jättää eroilmoituksen ja kertoi, että asiasta oli useita ennakkotapauksia. Tämä ei ollut alkuunkaan totta, mutta kardinaali Caetanilla oli mielessään varteenotettava ehdokas uudeksi paaviksi – eräs, joka oli hänelle tuttu peilin takaa.

Joulukuun 13. päivänä 1294, viiden kuukauden ja kahdeksan päivän mittaisen valtakauden päätteeksi paavi Celestinus V ilmoitti luopuvansa paavin tehtävästä ilmoittaen syyksi mm. korkean ikänsä, huonon terveydentilansa, asiantuntemattomuutensa, surkean osaamisensa, olemattomat esimiestaitonsa, tyhmyytensä, lyhyytensä, rumuutensa, yleisen huonoutensa ja sen, että hän oli "hölmö pikku tyhmäpää joka pissaa sänkyyn ja antoi kardinaali Caetanin kirjoittaa tämän kirjelmänkin puolestaan". Näin siis mies, joka puoli vuotta aiemmin oli kovasti neuvonut kardinaaleja, ilmoitti nyt julkisesti olevansa täysi luuseri ja yleinen pettymys näiden johtajana.

Eläkepäivät ja vankeus[muokkaa ]

Kardinaalit peruuttivat joululomansa ja kokoontuivat jouluaattona valitsemaan uudeksi paaviksi vanhan tuttumme, kirkkohistoriaa ja kanonista lakia valikoivasti lukevan kardinaali Caetanin. Hän otti hallitsijanimekseen Bonifatius VIII:n, ja koska hänellä oli suunnitelmissa olla ihan oikea paavi, suuntasi hän heti Roomaan ja suostutteli matkalle mukaan Celestinuksen, joka oli kumittanut käyntikorteistaan hallitsijanimensä ja esiintyi identiteetillä Pietro Angelerio, luolamies & paavi emeritus.

Ex-paavi olisi halunnut palata tekemään ainoata asiaa, missä oli ikinä onnistunut, eli homehtumaan vuoristo-onkalossa, mutta Bonifatius VIII tajusi, että kuka tahansa jonkinasteisella tahdonvoimalla siunattu yksilö pystyisi ylipuhumaan matomaisen mitättömän ex-Celestinuksen lähes mihin tahansa, ja koska Iso-B ei halunnut heti joutua tappeluun jonkun monarkin sukkanukkevastapaavin kanssa, tarjosi hän emerituspaaville kompromissia: kolkko eristysselli tukevasti Kirkkovaltion puolella sijaitsevassa linnassa, kosteus, kylmyys ja muu epämukavuus säädettävissä vastaamaan vaativiakin vuoristo-olosuhteita. Lyhyen ja jo vahvalla rutiinilla sössityn pakoyrityksen jälkeen ex-Celestinus päätyi viettämään loppuelämänsä kuukaudet Bonifatius VIII:n vankina linnassa. Emerituspaavi valitti useaan kertaan Bonifatiukselle, että tyrmässä oli aivan liian mukavat oltavat, vaikka luulisi hänen jo oppineen yhtä ja toista kirjeiden kirjoittelusta katolisen kirkon johtoportaalle.

Celestinus V kuoli toukokuussa 1296. Hänen kallonsa otsalohkossa on mojova reikä, mikä on synnyttänyt teorian, että Bonifatius VIII olisi murhannut hänet naulalla. Vaikka näkymä vankityrmästä, jossa paavi vasaroi naulaa toisen paavin kalloon, olisikin upea metallialbumin kansikuva, on ikävä kyllä oikeuslääkärien mukaan selvää, että reikä on syntynyt kauan Celestinuksen kuoleman jälkeen.

Myöhemmät vaiheet[muokkaa ]

Dante Alighieri kohtasi Celestinus V:n helvetin eteisessä vailla jonotusnumeroa ja totesi tämän selkärangattomaksi pelkuriksi.^[7]

Suomenkielinen Wikipedia on sitä mieltä, että Celestinus "kanonisoitiin pyhimykseksi (Pyhä Peter Celestine) vuonna 1313", vaikka on paljon todennäköisempää, että pyhimysnimi olisi Petrus tai Pietari, eikä germaanisille ja slaavilaisille kielialueille tyypillinen Peter. Lisäksi Celestine kuulostaa naisen nimeltä, ja on ylipäänsä epäselvää, miksi hallitsijanimi Celestinuksesta muuksi muuttuisi, vaikka se sisällytettäisiin pyhimysnimeen. Artikkelin kuvatekstit antavat ymmärtää, että pelkästään Celestinuksen vaakunakin olisi itsessään pyhä, mikä nyt ei sentään katolisessakaan pyhimysteologiassa pidä paikkaansa. Nämä virhekäsitykset johtuvat siitä, että suomenkieliseen Wikipediaan kirjoittavat enimmäkseen moukat.

On totta, että Celestinus V kanonisoitiin ansioista... hmm, omien vajavaisuuksiensa tunnustamisessa? Tiedä häntä, oikea syy on siinä, että Ranskan kuningas Filip Kaunis oli niin pahoissa riidoissa Celestinuksen seuraajan Bonifatius VIII:n kanssa, että lähetti Ranskan pääministerin sieppaamaan ja hakkaamaan paavin.^[8] Pääministeri oli tässä niin tehokas, että Bonifatius kuoli vammoihinsa, ja pehmentääkseen tämän hieman liian pitkälle menneen kurmottamisen PR-vaikutuksia Filip "suostutteli" uuden ranskalaisen paavin julistamaan Celestinuksen pyhäksi. Koska siis kävi (tupla)postuumisti ilmi, että Bonifatius olikin vanginnut pyhimyksen, olikin ihan oikein, että Ranskan hallitus oli vähän käynyt mokomaa höykyttämässä.

Celestinus on kirjansitojien, paavillisten eroilmoitusten, L'Aquilan kaupungin ja yleisönosastoihin kirjoittavien eläkeläisten suojeluspyhimys. Hän ei ole missään näistä erityisen tehokas. Ainoa hänen suojelustaan tarvinnut paavi oli Tähtien sodan pedofiiliversiossa cameoroolin tehnyt Benedictus XVI, ja L'Aquilan kaupunki on tuhoutunut maanjäristyksessä jokaisella vuosisadalla 1300-luvulta alkaen. Celestinus V:n maalliset jäännökset säilyivät vahingoittumattomina L'Aquilan tuhoisassa maanjäristyksessä vuonna 2009. Eräiden arvovaltaisten kommentaattorien mukaan tämä oli pyhimyspaavin suorittama ihmeteko,^[9] ja hän luojan kiitos käytti sen omien luidensa suojelemiseen luonnonmullistuksessa, joka surmasi yli 300 ihmistä ja tuhosi 65 000 ihmisen kodit.

Tarinan opetukset[muokkaa ]

1. Jos et kestä kuumaa, älä lähetä kiukkuisia kirjeitä keittiöön.
2. Jonkun satunnaisen nobodyn valitseminen pystymetsästä paaviksi on eeppinen pränkki.

Katso myös[muokkaa ]

• Bonifatius VIII
• Benedictus XVI, joka myös erosi paavin tehtävästä olematta kuitenkaan täysin avuton taulapää
• Luettelo paaveista

Viitteet[muokkaa ]

• Idiootit
• Paavit
• Pyhimykset
• Luolamiehet
• Nolot jätkät
• FAIL
• Masentavat ihmiset
• Poliittiset vangit