Vuokatti
Vuokatti on reservaatti kaikille himourheilijoille. Vuokatti sijaitsee Sotkamossa, muutaman kilometrin päästä Sotkamon Ibitzan kaiteelta. Kaikki vuokattilaiset asuvat hiihtoputkessa. Hiihtoputki valmistui vuonna 1997, jonka suojiin kaikki vuokattilaiset menivät asumaan. Nykyään hiihtoputki, samoin kuin vuokattilainen, on saanut päällensä luonnonmukaisen karvapeitteen risuineen ja oksineen, jotta se ei erottuisi ympäristöstään. Vanhan legendan mukaan kaikki vastasyntyneet vuokattilaiset heitetään rotkoon, jos heillä ei ole syntyessään hiihtosukset kädessä.
Vuokattilaiset[muokkaa ]
Vuokatin asukasmäärää ei tiedä kukaan. He lisääntyvät aina loma-aikaan moninkertaiseksi. Heidän joukossaan loma-aikaan kuulet eniten venäjää. Paikalliset ihmiset kutsuvat sitä "Ryssän molotukseksi".
Vuokatin asukkaat voi tunnistaa siitä että heistä leviää kohtalainen tai voimakas haju. Kyseessä on kuitenkin vaaraton Venäläisistä paikallisiin asukkaisiin tarttunut kaalin ja mahorkan haju. Jos vierailet Vuokatissa, on suositeltavaa eristäytyä sen jälkeen noin kolmeksi viikoksi ettei ko. haju indusoidu ympäristösi ihmisiin.
Muuta hullua[muokkaa ]
Muita suuruudenhulluja projekteja Vuokatissa, jo mainitun hiihtoputken lisäksi ovat mm. lumilautatunneli, magneettijuna Sotkamosta Vuokattiin ja Pipefest-selviytysmisleiri kaikille 13-19-vuotiaille lökäpöksyteineille, jotka raahataan joka syksy kaupunkien ghetoista Kainuun korpeen.
Suunnitteilla on aluepolittinen hanke, jossa muutetaan Vuokatti Suomen ainoaksi alueeksi, jossa saa pajauttaa kerran vuodessa, sattumoisin juuri Pipefestin aikaan. Hankkeen uskotaan menevän läpi, koska ne ketkä eivät ymmärrä em. sanan merkitystä, kuvittelevat sen tarkoittavan rajantakaisten runonlaulajain pajatusta. Maatalouspoliittisestikin asia on merkittävä, sillä eräs perinteinen viljelykasvi, jota juurikin itärajan takana viljellään edelleen ahkerasti koetaan varsinkin Pipefestin asiakaskunnan kannalta tärkeäksi.