Vjerka Serdjutška

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Usko tai älä.

Vjerka Serdjutška on ukrainalainen avaruusolio. Erityisen tunnettu hän on esiintymisestään Eurovision laulukilpailussa Helsingissä, kun hän hyppelehti lavalla kahden taustatanssijan, kahden taustalaulajan ja yhden hanurijätkän kanssa. Hän esitti kappaleen Kermavaahtotanssi. Monista viisutapauksista poiketen mämmin osuus esityksessä oli erittäin pieni. Kappaleessa laulettiin neljällä eri kielellä, ja englanninkielisessä kohdassa Serdjutška lauloi Venäjän hyvästelemisestä. Tämä aiheutti suurta kohua erityisesti venäläisten keskuudessa, mutta esitys sijoittui toiseksi eurooppalaisten puhelinäänestäjien sekopäisyyden takia. Ensimmäiselle sijalle teos ei kuitenkaan yltänyt, sillä ihmiset pitivät enemmän serbialaisen rekka lesbon rukoilusta. Vjerka Serdjutška muuntautuu toisinaan avaruusoliosta normaaliksi ihmiseksi. Avaruusoliona hän ei näytä erityisen imartelevalta, mutta ihmisversio hänestä on varsinainen komistus.

Jamalin esittämän Venäjä on perseestä -virren voiton myötä ihmiset ovat alkaneet toivoa Vjerkaa juontopuuhiin. He ovat kuitenkin tyystin unohtaneet, että hänen englannin sanavarastonsa rajoittuu lähinnä lausahduksiin Let's speak dance, I love you ja I want to see.

Ennen vanhaan[muokkaa ]

Serdjutška on esittänyt useita muitakin rooleja avaruusolion lisäksi, mutta ne eivät ole saaneet yhtä suurta suosiota tätimäisyytensä vuoksi. Vanhat musiikkivideot ennen Dancing lasha tumbaita olivat erityisen 90-lukulaisia ja värikkäitä, ja edustivat ukrainalaista kulttuuria erittäin selkeästi. Niissä laulettiin muun muassa ruoasta ja tasajalkaa hyppimisestä.

Turhuuksia[muokkaa ]

Vjerka Serdjutškalla oli lyhyt rooli Spy - Vakoojan pöksyissä -elokuvassa. Kohtauksessa hän taustajoukkoineen joutui nöyryytetyksi suuren yleisön edessä, kun pörröpäinen sota norsu hyökkäsi lavalle vaatimaan mikrofonia.

Serdjutška nähdään usein nunnaa muistuttavan äitinsä seurassa.

Vjerka kuuluu tähtipäiden heimoon.
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja .
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Vjerka_Serdjutška&oldid=577381"