Veijo Meri

Akateemikko Veijo Meri (1928–2015) ei ole sotakirjailija. Ihan oikeasti ei ole. Wikipedia ja kustannusosakeyhtiö Otavan kotisivut ovat toista mieltä, mutta sattuneesta syystä molemmat ovat yksi ja sama teksti, joskin parin kappaleen paikkaa on vaihdettu.^[1] Meillä on syytä olettaa niiden olevan väärässä, sillä onhan Meri itsekin todennut esseessään En ole sotakirjailija, että:

"En ole sotakirjailija."

Taistelu totuudesta on tilanteessa Hikipedia 1, Wikipedia 1.

Meri putkahti maailmaan vuoden 1928 viimeisenä mahdollisena hetkenä. Hänen isänsä Väinö Meri sattui olemaan sotilas, mutta se ei varmaan näkynyt kasvatuksessa. Meri opiskeli historiaa Helsingin yliopistossa, mutta ei varmastikaan sotahistoriaa. Tai ehkä vähän, sillä hän laati loppututkielman Japanin ja Iso-Britannian vuoden 1902 liitosta. Konfliktittomia periaatteitaan vaalien hän poltti sankarillisesti koko työn. Tämän jälkeen hän toimi hiukan kustannustoimittajana ja Yleisradiossa dramaturgina, jotka ovat ihan pasifistisia aloja. Ei siis mitään sotakirjailijaan viittaavaa. Tilanne Hikipedialle 2–1. Lälläs lää!

Kirjailijana

Meren tuotanto on monipuolinen ja ajassaan kiinni, sillä hän kirjoitti kirjoiksi ainoastaan tuttaviensa sattumuksia ja isälleen Itä-Karjalassa tapahtuneita työjuttuja. Häntä voidaan pitää sekä modernistina, absurdikkona että humoristina. Ei siis sotakirjailijana (Hikipedia johdossa 3–1). Meri on saanut työstään useita tunnustuksia, muun muassa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1973 romaanista Kersantin poika. 3–2. Prkl. Lisäksi häntä on täysin käsittämättömästi verrattu erääseen Väinö Linnaan, joka tunnetaan... tuota... ylimalkaisesti sota-aikaan liittyvistä murrekirjoista. Vertailua harrastetaan enimmäkseen siksi, että Linnalla on samanlainen etunimi ja pälvikalju kuin Meren isällä. Mitään muuta yhteyttä miesten välille ei ole löytynyt, sillä Merihän ei tunnetusti ole sotakirjailija.

Modernistina

Modernismi on koululaisia varten keksitty kattotermi useille vaikeille sanoille kuten symbolismille, dekadenssille, futurismille, eksistentialismille, absurdismille ja piljoonalle muulle. Ne luotiin takaamaan oikeutus taiteilijoiden olemassaololle, kun uusi keksintö, kamera, oli tehnyt 1800-luvun realistisesta taiteesta ihan epäuskottavaa. Modernismi tuli Suomeen 1950-luvulla, kun muu maailma^[2] oli jo siirtynyt postmodernismiin. Tärkeintä modernistiselle ilmaisulle on, että...

...se raivostuttaa realisteja aivan joka asiassa

...siinä ei ole mitään, mitä 50-luvun tavis olisi saattanut pitää hyvänä kaunokirjallisuutena^[3]

...siinä ei missään nimessä ole loppusointuja

Meri uudisti proosailmaisua kirjoittamalla modernisti kuten Ernest Hemingway. Eli yksinkertaisesti. Lyhyillä lauseilla. Asioista, jotka eivät liittyneet mitenkään toisiinsa. Isovilistäjä (xenicus lyalli) on sukupuuttoon kuollut maailman pienin lentokyvytön lintu. Ilmaisutapa oli niin tehokas, että Hemingwayn oli ammuttava itseään päähän. Meri pidättäytyi oppi-isänsä esimerkistä, sillä eihän hän koskisi aseisiin saati kirjoittaisi niistä. Vahvistamme johtoasemaa: 4–2.

Ei-sotaisia teoksia

1950-luvun Eurooppa oli parhaillaan toipumassa erään modernismia tukevamman ismin aiheuttamista taiteellisista ristiriidoista, kun Veijo Meri aloitti kirjailijanuransa. Tekstiviestipalstojen kuumin puheenaihe oli, kuka oikein päästi sen itävaltalaisen taiteilijakyvyn lipsahtamaan poliitikoksi. Sodastapaluukirjallisuus nosti päätään, mutta Meri ei tietenkään lähtenyt moiseen hölmöilyyn mukaan. Niinpä hänen koko laajassa tuotannossaan on lukuisia teoksia, joissa ei puhuta sodasta mitään: Suku (1968) ja Peiliin piirretty nainen (1963). Osassa teoksista sota saatetaan ehkä jossain mainita, mutta tämä taso on täysin mahdollista ohittaa sotkematta teoksen kokonaistulkintaa. 5–2.

Manillaköysi (1957)

Mitä tehdä, kun vaimon pyykit pitäisi kuivata, mutta pyykkinaru on rikki, teline hajosi pommituksessa ja lähikaupan pitäjäkin lähti ylimääräisiin kertausharjoituksiin? Manillaköysi on hellyttävä perhedraama Joosesta ja tämän emännäksi väitetystä pirttihirmusta, joka pilkkoo Joosen (削除) sodasta (削除ここまで) ojasta löytämän uuden pyykkinarun. Teoksessa annetaan myös vihjeitä, miten karannut (削除) sotilas (削除ここまで)juna pysäytetään ja navetta puretaan nopeasti ilmasta käsin. Saattaa sisältää sotilaita.[1]

Vuoden 1918 tapahtumat (1960)

Mitä tapahtui vuonna 1918? Kokoomus perustettiin. Ingmar Bergman syntyi. Moskovasta tuli Venäjän pääkaupunki. Eli tuskin kirjakaan sisältää mitään väkivaltaista.

Irralliset (1959)

Kuunnelkaapa wikipedistit tätä: teoksessa ei ole ainuttakaan sotilasta paitsi kaikki muut paitsi kaksi päähenkilöä (päähenkilöitä on neljä, joista kaksi on sotilaita, tosin yksi on ainoastaan sotilaspalvelija). Saatavana TV-sarjana nimellä Anna ja Vasili, mutta sekin sisältää sotilaita, joita Meri ei taatusti olisi tuotokseen halunnut. Uskokaa nyt... Jooko? 5–3.

Tukikohta (1964)

Romaanissa on tasan sama tarina kuin novellissa Leivonmäen tukikohta, näytelmässä Syksy 1939 ja TV-näytelmässä Kersantin kunnia. Kuten pasifistisista nimistäkin voi päätellä, vaikka tarina sattumoisin käsittelee linnoitustöitä jossain Karjalankannaksella vuonna 1939, se ei välttämättä tarkoita, etteikö teoksen pääosassa voisi olla vaikkapa kauniin metsäluonnon kuvaaminen. Ei tosin ole, mutta tämä on varmaan Mereltä vain vahinko. Ja sitä paitsi onhan teoksissa sotilaiden lisäksi myös yksi naishahmo. 5–4.

Sotamies Jokisen vihkiloma (1965)

Näytelmän päähenkilönä on pelkkä vaivainen sotamies, joista voi vallan hyvin kirjoittaa saamatta sotakirjailijan leimaa. Sehän on ihan eri tason juttu kuin vaikkapa kersanteista kirjoittaminen. 5–5

Kersantin poika (1971)

...hmmm, Meri ei tee tätä helpoksi. Hän sai joka tapauksessa teoksen ansiosta Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Päähenkilönä on pelkkä vaivainen kersantti ja tämän poika, joista voisi vallan hyvin kirjoittaa saamatta sotakirjailijan leimaa. Sehän on ihan eri tason juttu kuin vaikkapa eversteistä kirjoittaminen. Meri ei ole sotakirjailija. Ite oot! Wikipedia siirtyi johtoon 6–5.

Everstin autonkuljettaja (1966)

Öh, väitämme kaikesta huolimatta, että Meri ei ole sotakirjailija. Sitä paitsi oikeissa sotakirjoissa olisi parillinen määrä sivuja. Eikä niitä julkaistaisi vuonna 1966. Meri ei ole sotakirjailija. MOT. Täh, 7–5!?! Hikipedian ylläpito valmistelee protestia.

Viitteet

Katso myös

• meri
• rauha

• Esimerkit siitä, miltä hyvän sivun pitäisi näyttää
• Suomalaiset kirjailijat