Taskuvaras

Hikipediasta
(Ohjattu sivulta Taskuvarkaus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toiset ansaitsevat tulla ryöstetyiksi.

"Kierros kaikille!"

~Potentiaalinen tulonlähde

Taskuvaras on ammattinimike taskuvarkautta harjoittaville ihmisille. Se on perinteikäs toimi itä eurooppalaisissa maissa ja kolmannen maailman valtioissa. Ammatti periytyy usein suvussa ja sille tyypillistä on, että molemmat sukupuolet voivat sitä harjoittaa. Erityisesti romanit ovat kunnostautuneet tradition ylläpitämisessä, ja heidän spesialiteettiaan ovat perheyritykset. Taskuvarkaus on hyvin kaupunkisidonnainen ammatti, ja siksi tehokkaimmat organisaatiot sijaitsevatkin kaikista suurimmissa asutuskeskuksissa.

Historia[muokkaa ]

Salskea romani poika treenaa omalla takataskullaan.

Taskuvarkautta on ollut olemassa arviolta yhtä kauan kuin taskuja. Sitä on aina pidetty alempien säätyjen ammattina ja siksi usein halveksittu. Vasta kuolemanrangaistuksen poistuminen muodista 1900-luvulla on avannut maailmanmarkkinat taskuvarkaillekin.

Keskiajalla Euroopassa toimi erillinen taskuvarkaiden kilta, jonka jäsenet toimivat Paavin alaisuudessa. Gregorius VII, joka itse oli taskuvaras ja äpärä, julkaisi niin sanotun rosvobullan vuonna 1075. Sen mukaan kirkolle varastaminen ei ollut synti, vaan siinä missä jokainen itselle käännetty kolikko pidensi kiirastuliaikaa tunnilla, lyhensi kirkolle rosmottu sitä kahdella. Eräitä Lähi-itään tehdyistä ristiretkistä ei olisi voitu toteuttaa ilman taskuvarkaiden katolilaisille tuomia tuloja, eikä Pietarin kirkkoakaan vanhurskaudella rahoitettu.

Toimenkuva[muokkaa ]

Taskuvarkaan työnkuva näyttää yksinkertaiselta, mutta vaatii tosiasiassa paljon harjoittelua ja sorminäppäryyttä. Myös hyvä peli silmä on tarpeen, sillä isolla joukkiolla toteutetuissa ryöstöoperaatioissa tilanteet vaihtuvat äkkiä. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin vain tavaran ottamisesta toisen taskusta ilman, että toinen huomaa mitään. Ja jos joku huomaisikin, ovat taskuvarkaat kanssarikollisina hyvin lojaaleja ihmisiä johtuen siitä, että jos yksi jää kiinni, ovat kaikki todennäköisesti samassa liemessä. Myös vahvat sukulaissuhteet edesauttavat toverien uskollisuutta toisilleen.


Under construction.png Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli tai osio on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Taskuvaras&oldid=411839"