Susanna Koski

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uuden Suomen profiilikuva
Sandglass vermin .svg Päivitystä kaivataan!
Tämä artikkeli ei ole ehkä paskaa, mutta se kaipaisi kipeästi päivittämistä.
Lisätietoja: rajoitteet, aina vaan paranee
Ole siis reippaampi kuin se, joka lisäsi tämän laatikon tähän, ja tuo artikkeli tähän päivään.

Susanna Koski (s. 22. maaliskuuta 1985 Vähäkyrö) on suurin laissez-faire-ripuli, mitä Suomen kansa on koskaan miesmuistiin kohdannut,[1] sekä Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja ja vaasalainen kaupunginvaltuutettu, joka oli nolojen nuorukaisten lauman dominatrix vuodet 2013–2015. Tultuaan valituksi Koski ilmoitti tahtovansa jatkaa Kokoomusnuorten emopuolueetta radikaalimpaa, oikeistolaisempaa ja ärsyttävämpää linjaa.[2] Vuonna 2015 hän siirtyi eduskuntaan ja TV:n viihdeohjelmiin kokeilemaan cheerleadingia.

Koskella ei Kokoomusnuorten puheenjohtajakautensa alussa ollut kokemusta julkisesta esiintymisestä, minkä hän myönsi avoimesti. Tämä ilmeni selvimmin siten, että ensimmäisessä yksilöhaastattelussa Koskella ei ollut mitään käsitystä, mitä vastata johtamansa järjestön tavoiteohjelmaa koskeviin kysymyksiin. Toimittajan kuiva ja rehellinen toteamus valottaa millaista on aikuisten välinen haastattelu, jossa toinen on töissä ja toinen puhuu alastaan: "Lähetin Kosken useampaan kertaan pienelle kävelylle kokoamaan ajatuksia."[3]

Mainittu tavoiteohjelma, jonka perusteita Koskinen joutui tiedustelemaan puhelimitse haastattelussaan tuntemattomalta mysteeritaholta, oli tuolloin jo kohuttu, koska se sisälsi kansanryhmää vastaan kiihottamisen poistamisen rikoslaista. Vaikka Kosken torspoilu asian tiimoilta on hauskaa,[3] eittämättä ideatasolla huomattavampi seikka lienee, että Kosken mielestä perintövero pitäisi poistaa.[4] (Hän ei osannut olla tästäkään tätä mieltä vielä siinä haastattelussa.) Se on typerää. Periminen pitäisi poistaa.

Päin vastoin kuin monet muut epäuskottavat poliitikot, Koski pääsi ensin kansanedustajaksi ja tyrkkäsi itseään sen jälkeen telkkarirealityyn. Oitis vaalivuonna 2015 Koski osallistui MTV3:n Voitolla yöhön -ohjelmaan harjoittellen cheerleadausta ensimmäisen kauden vakiojäsenenä.[5] Itsevarmuuttaan ja kannanottojensa rohkeutta korostanut Koski ehti eduskunnassa vuonna 2015 käyttämään peräti yhden (1) puheenvuoron.[6]

Kosken blogin ylhäällä killuva motto kuuluu Yksilön puolella kontrolliyhteiskuntaa vastaan. Kontrolliyhteiskunta tarkoittaa Koskelle lähinnä syyhypunkkimaista progeverotusta hänen kaltaistensa varakkaiden kiusana.[7] Vaikka Koski tyrmää väitteet hyvinvointivaltion kuolemasta höpönlöpönä, voivottelee hän Euroopan unionin olevan olematta nykyisin sama kuin silloin kun liityttiin. Nimittäin vapaakauppaliitto.[8] (Ja sitten tulee tekstiä, joka on kelle tahansa ulkopuoliselle ikävystyttävän hupaisaa:)

"

Kokoomusnuoret oli ensimmäinen organisaatio, joka Suomessa otti kantaa EU-jäsenyyden puolesta. Se olikin rohkea teko YYA-Suomessa; etenkin, kun Neuvostoliitto ei ollut vielä lopullisesti romahtanut. Ylpeys tästä edelläkävijän asemasta on kantanut kokoomusnuorten Eurooppa-poliittista linjaa tähän päivään asti.

"

Selevä.

Susanna Koskea epäillään piilevästä pohjalaisesta luonteenpiirteestä. Hänen epäillään myös kärsivän häpeäkeskuksen puuttumisesta.

Katso myös[muokkaa ]

Viitteet[muokkaa ]

(Iron Sky.)
  1. Susanna Koski syyttää kiivaasta keskustelusta vasemmistoa: "Pahin henkilökohtainen hyökkäys miesmuistiin". Yle 18.5.2018. Internet Archive
  2. http://www.hs.fi/politiikka/a1377308395495
  3. 3,0 3,1 Mari Haavisto: Kommentti: Kuka johtaa kokoomusnuoria – Kohu-Susanna ei ainakaan. MTV Uutiset 16.9.2013. Internet Archive
  4. http://valtteriaaltonen.fi/perintovero-ja-vaatimukset-sen-poistamisesta/
  5. Kansanedustaja Susanna Koski cheerleaderina tänään Voitolla yöhön -sarjassa: "Viihdeohjelma ei vie uskottavuutta poliitikkona", Ilta-Sanomat 27.9.15
  6. http://yle.fi/uutiset/tolppanen_puheliain_koski_vahapuheisin_ja_strand_eniten_poissa_eduskunnasta/8550858
  7. http://susannamkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146355-hyvinvointivaltioko-ajettu-alas
  8. http://susannamkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143464-vapaakauppaliitosta-tulonsiirtounioniksi


Tails-nazi.PNG Tämä natseihin liittyvä tynkäartikkeli kaipaa rodunpuhdistusta.
Voit auttaa Hikipediaa siivoamalla tämän artikkelin juutalaisten propagandasta ja viemällä sen kesäleirille kasvamaan.
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Susanna_Koski&oldid=607249"