Suomenlahti
Suomenlahti on kapea vesialue Helsingin kantakaupungin ja Etelä-Helsingin välissä. Se kuuluu nimensä mukaisesti Suomelle ja tästä omistusoikeudesta on aika ajoin otettu selvää ihan kättä pidemmän kanssa. Suomenlahden merkitys nousee erityiselle tasolle Suomen alkoholipolitiikan johdosta. Maan sosiaaliviranomaisten mielestä alkoholin myyminen lähikaupassa on haitallisempaa kuin saman alkoholin kuljettaminen rekalla Etelä-Helsinkiin (tunnetaan myös nimellä Viro tahi Tallinna) ja edelleen sen takaisin kuljettaminen Suomeen nautittavaksi. Tämän johdosta Suomenlahti päätettiin kaivaa nykyiselle paikalleen vuonna 1948. Laivaliikenne Suomenlahden ylitse on erittäin vilkasta, johtuen edellämainitusta alkoholin edestakaisin kuljettamisesta sekä etelähelsinkiläisten rakennustyömiesten viikonloppureissuista oman vaimon viereen. Laivaliikenteestä koituvat tulot muodostavat nykyisellään 95 prosenttia Viron bruttokansantuottesta, lopun viiden prosentin kertyessä lähinnä erilaisista suojelurahoista ja prostituutiosta.
Suomelahti on nykyisellään erittäin saastunut mereen kuseskelun seurauksena ja sinilevälautat muodostavat jokakesäisen vitsauksen. Tätä sinilevää on suunniteltu käytettäväksi terveysvaikutteisena luontaistuotteena Japanissa.
Pidä pienemmän puolta laajentamalla artikkelia .