Suomalaisuus
Suomalaisuus on asia, jota suomalaiset kantavat, kiskovat ja raahaavat mukanaan. Toistaiseksi suomalaisuuden ydintä ei ole kyetty määrittelemään tyhjentävästi, vaikka on pystytty selvittämään joukko tekijöitä, jotka altistavat suomalaisuudelle. Mm. vanhempien suomalaisuus johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä suomalaisuuden ilmenemiseen lapsessa. Ruotsissa 1930-luvulla tehtyjen tutkimusten mukaan suomalaisuus voi ilmetä myös ruotsalaisvanhempien jälkeläisissä tilanteessa, jossa sikiö jää kohdussa pantteeseen. Lisäksi lapsuusajan vähäinen viriketaso näyttää korreloivan suomalaisuuden kanssa.
Suomalaisuus on ollut laillista vuodesta 1971, ja WHO:n ohjeistuksen mukaisesti se poistettiin tautiluokituksesta vuonna 1981. Tästä huolimatta suomalaisuuteen oleellisesti kuuluva poikkeava suhde urheiluun luokitellaan yhä parafiliaksi.
Suomalaisuuden laajempaa hyväksymistä yhteiskunnassa edistää Suomalaisuuden liitto.
Tunnusmerkit[muokkaa ]
Suomalaisuus on usein sitä, ettei ole mitään tekemistä, eikä tapahdu mitään, ja tästä seuraa epäterveen vahva kiinnostus kaikkeen vähänkin tavanomaisesta poikkeavaan. Esimerkkejä.
- Tokmanni jakaa ämpäreitä ilmaiseksi
- Suomalainen on päässyt ulkomaan televisioon
- Suomalainen on päässyt ulkomaan YouTubeen
- Suomalainen on päässyt ulkomaisen elokuvan repliikittömään sivuosaan
- Suomalainen on päässyt ulkomaisen Anttilan postimyyntikatalookiin esittelemään alusvaatteita
- Suomalainen olisi voinut päästä, muttei päässytkään
- Suomalainen voitti maailmanmestaruuden urheilulajissa, jota maailman 200 valtiosta harrastetaan vain 6:ssa
- Joidenkin pakettimatkalaisten tilauslento oli myöhässä
- Kadulla kävelevä tai kahvilassa istuva ihminen ei näytä aivan suomalaiselta, tai muuten normaalilta
- Jotkut teinit heittää karamelleja kuorma-autosta kuraiselle kadulle
- Jotkut ulkomaalaiset käyttäytyvät eri tavalla kuin suomalaiset
- Joku ei noudata taloyhtiön järjestyssääntöä, vaikkei asialla varsinaisesti väliä olekaan
Näin yksinkertaiset kiinnostuksen kohteet saavat suomalaiset ajoittain näyttämään vähän yksinkertaisilta tolloilta.
Oireet ja hoitomenetelmät[muokkaa ]
Suomalaisuudesta voi kuitenkin joissain tapauksissa parantua. Jos sinulla ilmenee vahintään kahta näistä oireista, hakeudu sairaalaan: kuume, päänsärky, ripuli, masennus, itsemurha-ajatukset/aikeet, sanan perkele! toisteleminen. Suomalaisuutta hoitavia sairaaloita ei ole Suomessa korkean suomalaispitoisuuden vuoksi ja lähin suomalaisuutta hoitava sairaala eli SHS on Tukholmassa, Ruotsissa. Hoitomenetelmiin kuuluu mm. siedätyshoito suomalaisiin ja vieroitushoito alkoholista. Taudin laadusta ja hoitajien ammattitaidosta riippuen pääset pyörätuoliin yleensä alle puolessa vuodessa.
Lista suomalaisuuden ilmentymistä[muokkaa ]
Keskeinen osa suomalaisuutta on kyky arvostaa asioita, joiden ensisijainen tai jopa ainoa erinomaisuus on yksinomaan siinä, että ne ovat suomalaisia, tai ilmentävät suomalaisuutta ja tuovat suomalaisuutta julki kansainvälisillä foorumeilla, joilla suomalaisuus on aliedustettuna (vaikka sitten ihan vain pikkuriikkisen). Suomalaisuus on hienoa, ja siis jo arvo sinänsä. Tätä ulkomaalaiset jostain syystä harvoin ymmärtävät.
- mämmi
- metsä
- Toroidion
- Uuno Turhapuro
- Jasper Pääkkönen
- Esa Saarinen
- hupparimies Peter Vesterbacka
- kansainvälinen edustus
- Renny Harlin
- Iron Sky
- Aki Kaurismäki
- Samuli Edelmann
- kielinainen
- Saara Aalto
- Pekka Himanen
- Tom of Finland