Samuli Koivulahti
Samuli Koivulahti on turkulainen lauluntekijä, laululyyrikko, ydinfyysikko, metafyysikko, fyysikko ja poliitikko, musiikkimanageri ja sanataiteilija, joka on kirjoittanut kaikki Vexi Salmen ja Juha Vainion tekemät sanoitukset. Myös ne jotka on kirjoitettu ennen hänen syntymäänsä, sekä ne joita ei vielä ole tehty. Koivulahti tunnetaan musiikkipiireissä mm. siitä että nuotit ovat hänelle täyttä hepreaa, sekä siitä että hän on aina oikeassa, minkä ansiosta hänen lauluistaan tehdyt käännökset ovat menestyneet erinomaisesti sellaisissa valtioissa joissa vallitsee demokratian sijasta diktatuuri tai anarkia. Mm. Andorrassa, Marssissa ja Azerbaizenissa hänen laulunsa ovat suuria hittejä.[1]
Koivulahden tunnetuimpia teoksia ovat: alkuaan Suomen valtion käyttötarkoituksiin laadittu yltiösosialistinen Pingwiinimarssi, sekä vuonna 1993 tehty lamanlannistuslaulu Käyrä nousemaan, jonka tekijänoikeudet hän myi nöösipoikana karkin himoissaan Juha Vainion ensimmäiselle äpärälapselle, Ilkka Vainiolle. Myöhemmin hän on kunnostautunut mm. esiintymällä tunnetun manageri Tommi Liimataisen ilmiasussa, aiheuttaen yleistä kaaosta mm. iskelmäpiireissä. Tommi Liimataisen sitä vastoin väitetään turvautuneen Carla Ahonius-viittaan. On myös täysin mahdollista että roolit ovat sekoittuneet tai puuttuvat kokonaan tai kyseessä on jokin hämmentävä ja pervessi roolileikki, jota kukaan muu kuin Cheek ei haluakaan ymmärtää. Kuka muu muka?
Koivulahti on listattuna myös tekijänoikeusaktivistisen separatistijärjestön Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry:n, eli nykyisen Musiikintekijät ry:n jäsenluettelossa[2] .
Lähteet[muokkaa ]
- ↑ Sanoittaja Samuli Koivulahti Wikipediassa 18.10.2008. Wikipedia foundation. Viitattu 15.9.2017.
- ↑ Sanoittaja Samuli Koivulahti tekijänoikeusseparatistijärjestön jäsenluettelossa 18.10.2008. Suomen musiikintekijät ry. Viitattu 15.9.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa ]
Pienellä vaivalla saat kuoro-osuudet kuulostamaan enemmän Pink Floydilta.