Russell Crowe
Russell Ira Crowe (s. 7. huhtikuuta 1964 Wellington, Uusi-Seelanti) on uusiseelantilais-australialainen Oscar-palkittu näyttelijä ja muusikko. Russell on niin "kova jätkä" ettei hän käy paskalla.
Ollessaan paskomatta televisiosarjoissa Neighbours ja Living with the Law Crowe sai ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvasta The Crossing. Hän siirtyi Hollywoodiin opittuaan olematta paskomatta Australiassa. Crowen ensimmäinen Hollywood-rooli oli elokuvassa Nopeat ja kuolleet vuodelta 1995. Hän esitti kuolleita.
Vuonna 1997 Crowe sai osan Curtis Hansonin menestyselokuvasta L.A. Confidential. Parin vuoden päästä Crowe sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa tositapahtumiin perustuvasta elokuvasta The Insider – sisäpiirissä, joka kertoo paskomatta olemisesta. Seuraavana vuonna Crowe voitti Oscarin parhaasta miespääosasta elokuvassa Gladiaat-tori, joka on kuvaus roomalaisen torin hyörinästä Marcus Aureliuksen valtakaudella. Kolmannen perättäisen ehdokkuuden hän sai elokuvasta Kaunis kieli, jossa hän näyttelee matemaatikko John Nashia, joka ei käy paskalla. Sittemmin Crowe on nähty useissa Ridley Scottin ohjaamissa elokuvissa, joista muistettavin ja menestynein on edellä mainittu Gladiaat-tori, yhdessäkään näistä hän ei käy paskalla. Vertailun vuoksi esim. Tom Hanks tunnetusti virtsaa kaikissa elokuvarooleissaan.
Russel Crowe on naimisissa näyttelijä Danielle Spencerin kanssa. Heidän ensimmäinen lapsensa, Charles Spencer Crowe, syntyi 21. joulukuuta 2003. Pariskunta sai toisen lapsensa 7. heinäkuuta 2006 Tennyson Spencer Crowe -pojan synnyttyä. Russell oli edesmenneen näyttelijä Heath Ledgerin hyvä ystävä.
Russell Crowe on nuorempana käynyt paskalla Lähde? ihan vain kokeillakseen.
Kalafornian yliopisto on tutkinut Russelin elimistön toimintaa ja tullut johtopäätökseen, että Russelin elimistön toiminta ei ole autonominen eikä ulostus pakollinen kuten normaalisti nisäkkäillä vaan hän on poikkeuksellisen luonteen lujuuden ja ns "bad motherfucker" -asenteen avulla oppinut säännöstelemään suolistonsa toimintaa. Tämä tosin aiheuttaa sen, että hän antaa kaikissa rooleissaan pääasiallisesti vaikutelman vaikeasta ummetuksesta; erityisen hyvin tämä pätee hänen rooliinsa komisario Javert'na Les Misérables -musikaalin filmatisoinnissa: tähän rooliin Crowe valmistautui jättämällä suoliston toiminnan kokonaan väliin puolen vuoden ajan hankkien lisäksi ärhäkän influenssan ja krapulatilan, jonka ylläpitäminen ei vaadi alkoholia (vaikka apua siitä toki on).
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja .