Ruiskukkahattutädit
Ruiskukkahattutädit ovat optimistisia oikeistolaisia kukkahattutätejä jotka ovat aivan kuten kaikki muutkin kukkahattutädit, paitsi että he ovat oikeistolaisia. Ja tämän vuoksi heitä ei tunneta homssumaisesta ulkonäöstä, pehmeistä arvoista ja pitkistä kukkamekoista. Sen sijaan ruiskukkahattutätiä pukee hienostunut lapsen käsin ommeltu bleiseri, minihame ja korkokengät.
Ruiskukkahattutätien optimisminsa ja heikompien tukemisensa koostuukin kannustavasta toiminnasta kuten "ota itseäsi niskasta kiinni" -aforismien käyttämisestä ja kannustavasta kannustinloukkujen purkamisesta. Heistä on ihanaa kun he voivat auttaa orpolapsia poistamalla heiltä yhteiskunnan tuet jotta he aktivoituvat ahkerasti auttamaan itseään esimerkiksi tehdaskehräämöissä ja hiilikaivoksissa.
Tämä on ruiskukkahattutädistä ihana win-win -tilanne koska samalla ruiskukkahattutäti säästää verorahojaan ja voi niiden kautta ostaa tihkumisteoreettista hyvinvointia koko lähiympäristöönsä esimerkiksi kylpemällä shampanjassa ja palkkaamalla siivoojia kotiinsa. Ruiskukkahattutädit ymmärtävät vihata köyhyyttä ja syrjäytymistä. Siksi kaikki köyhät pitääkin saada matalapalkkatöihin polkemaan palkkatasot matalalle jotta mahdollisimman harva syrjäytyisi ja ruiskukkahattutäti voi auttaa mahdollisimman montaa köyhää palkkaamalla heitä talouteensa ja työpaikoilleen. MItä halvemmalla, sitä useampia ihmisiä voidaan auttaa.
Ruiskukkahattutädin elämäntapa on kenties rikkauksia ja hierovia tuoleja. Mutta he eivät ole menettäneet otettaan köyhien ihmisten elämään - siksi he palkkaavatkin heitä niin monia ja asettavat työehtoja joissa työläisten arki on ruiskukkahattutädin hallinnassa. Köyhille annetaan elämäntyydykkeeksi verorahoin maksettavien tukien sijaan "Ihan tavallisia asioita". Jotka ovat hyviä siinä mielessä että ne eivät maksa yrittäjille mitään. Ja jos ne maksavat köyhälle jotain ei ruiskukkahattutädin tarvitse miettiä mistä köyhät saavat rahaa niihin. Koska köyhä voi aina kannustua tekemään useampia työtunteja hänen alaisuudessaan.
Apuna voi olla vaikka Sauli Niinistön työryhmien työhön perustuvan "Ihan tavallisia asioita" vihkosen jossa kerrotaan miten köyhät voivat välttää syrjäytymistä vaikkapa siten että he "voisivat joskus juoda vaikka kaakaot ja syödä pullat. Arkinen yhdessä touhuaminen on yllättävän miellyttävää". Samaa suoraselkäistä arvojohtajuutta edustaa myös suosittu lääke depressioon; "Menet vaan, nouset ylös sängystä ja kiinnostut sosiaalisista suhteistasi, mielekkäästä tekemisestä ja muitsat syödä hyvin". Ja teet muitakin asioita jotka onnistuvat heti kunhan siulla ei ole depressiota. Mutta tietenkin kaikki muut vaatisivatkin poliittista tarttumista ja verorahoja joten nämä ovat "äärimmäisiä keinoja ihan tavallisiin köyhien ongelmiin".