Roland af Hällström
Roland Af Hällström on maailmanmaineeseen kohonnut muusikko, jonka erityisosaaminen oli sähköiset kosketinsoittimet. Hän esitteli ensimmäisen sähköpianonsa vuonna 1955, joka oli välittömästi mullistava ja käänteentekevä instrumentti jazzmuusikoille. Af Hällström teki tutkimuksia piirilevyillä, transistoreilla, kondensaattoreilla ja puolijohtimilla. Elektroniputkia hän harrasti myös. Af Hällström oli taitava tinuri ja viraapelitöinään hän tinailikin pannuja ja patoja. Roland Af Hällström osasi myös vääntää rautalangasta mallia asioihin, jotka eivät muutoin menneet vastaanottajalle perille.
Rolandista tulee maailmankuulu[muokkaa ]
1960-luvulla sähköinen rockmusiikki löi itsensä lopullisesti läpi ja Roland Af Hällströmillä oli merkittävä rooli tämän ilmiön toteutumisessa. Jo aiemmin kehittämäänsä ja patentoimaansa sähköpianoa hän kehitti edelleen syntetisaattoriksi ja Hammond-uruiksi. Af Hällströmin tuotekehityksestä pääsivät nauttimaan erityisesti suuret maailmankuulut progebändit sekä Esa Katajavuori, Aarno Raninen ja Otto Donner. Roland-kosketinsoittimet ovat sittemmin tulleet tv:stä tutuiksi erilaisten musiikkikonserttien yhteydessä, joissa kosketinsoittimet useimmiten ovat Roland-merkkisiä.
Veljeskateus synnyttää kilpailua[muokkaa ]
Rolandin veli Korg Af Hällström toimi aluksi yhteistyössä Rolandin kanssa, mutta 1970-luvun edetessä veljeksille syntyi näkemyseroja tuotekehityksestä. Korg Af Hällströmiä ei alkuunkaan pidetty veljensä veroisenä kosketinsoitinmiehenä, joten hän päätti näyttää ja perustaa oman tehtaan, jossa tuotettiin Korg-merkkisiä syntetisoijia.