Pompadour
Pompadour on ihmisen otsaan kasvatettu iso, falloksen tapainen uloke. Erotuksena paljon tavanomaisemmasta kyrvästä otsassa, pompadour ei (ainakaan yleensä) koostu lihaisasta massasta vaan hiuksilla tehdystä tertusta. Pompadouria kantava ihminen uskoo ja myös ilmaisee tekevänsä niin valitsemansa tyylisuunnan perusteella.
Kliinisesti tehdyissä kokeissa on viime aikoina ilmennyt, että pompadour ei itse asiassa edusta tyyliä vaan on lähinnä uloke, ja kuten usein, ulokkeet eivät ole missään tekemisissä tyylin kanssa. Tieteellisissä julkaisussa kampaus on uudelleen nimetty erään syylän alalajiksi.
Kanna se ylpeydellä[muokkaa ]
Pompadour ei paljon periranskalaisemmaksi voisi mennä. Kyseessä on hiustyyli, jossa ihmisen päässä näyttää olevan iso aalto, jonka tuhovoima on suoraan verrannollinen sitä kantavan ihmisen ylpeyteen potenssiin tämän kyky tehdä huonoja päätöksiä ja määrätä ne toteutettavaksi. Toisen maailmansodan aikaisissa valokuvissa voikin selvästi erottaa, miten ranskalaisten kenraalien hatut pullistelevat hiuspehkojen yrittäessä pullistua niistä ulos. (Sodan jälkeen tämä tieto määrättiin salaiseksi "forever and ever")
Hyvä syy haluta pompadour-kampaus on myös ergonomia, jos hiustyylin kantaja on persereikä. Usein persereiät pyrkivät virkoihin, joissa he voivat elää levollista ja laiskaakin elämää lihoten yli järjen. Tässä tilanteessa eteenpäin nojaava, suorastaan röyhkeä hiuspehko estää heitä kaatumasta perseelleen. Samoin nojaamalla eteenpäin he pääsevät väkisin kampeamalla ylös, kun vastapainona toimiva hiusterttu antaa liikevoimaa nostaa perseen ylös.
Luonnontieteissä pompadour käsitetään enemmän tartunnaksi kuin asiantilaksi. Tällöin pompadourin lähin vastine on eräänlainen syylä, joka kasvaa luonnollisesta kehon osasta, kuten iho tai tässä tapauksessa hiukset, mutta tartunta tuottaa tulehduksen tukkaan ja saa sen kasvamaan ulospäin ja levälleen kuin haarautuvan oksiston. Monet julkaisut ovatkin tuoneet esiin tutkimuksia siitä, miten tältä tartunnalta voi välttyä ja miten tarpeen mukaan sen hoito onnistuu joko polttamalla hallitsemattomat tukan osat pois joko tulella tai hapolla. (Sota-aikana Ranskan takaisinvaltauksen yhteydessä monilta naisilta ajeltiinkin hiukset, kun kansalaiset luulivat saksalaisuuden tarttuneen heidän hiuksiinsa.)
Kuka hullu tämän keksi?[muokkaa ]
Pompadourin juurikasvu juontaa 1700-luvulle, jolloin uskonnon otteen hidas kirpoaminen antoi ihmiskunnalle mahdollisuuden alati vähämielisempien ajatusten kokeilemiseen ei vain sairaassa mielikuvituksessa vaan myös objektiivisessa todellisuudessa. Vielä 1600-luvulla pompadouria esitellyt ihmisparka olisi tuomittu siitä paikasta noidaksi ja joko hirtetty, poltettu tai tungettu isolla seipäällä järveen. (Viime aikaisien mielipidemittausten mukaan kaikki edellä mainitut toimet ovat saamassa uutta suosiota kaikkialla, missä mikään on missään tekemisissä pompadourin kanssa.)
Kaikki alkoi eräänä iltana, kun Ranskan toisiksi pitkäaikaisin ja varmaan myös pitkäveteisin hallitsija, Louis X + II + III, vietti iltaa vaimonsa kanssa. Haukotellen hän kirosi 1700-luvun elämäänsä ja sitä, miten hänellä ei ollut televisiota tappamassa aikaa ennen kuin vaimo tajuaisi mennä nukkumaan, että hänen voisi alkaa muhinoida rakastajansa, Jeanne-Antoinette Poissonin, Pompadourin markiisittaren kanssa. Louis V + V + V:sen aviopuoliso, Marie Leszczyńska, ei kuitenkaan, varmaan silkkaa puolalaista jääräpäisyyttään, suostunut niin millään menemään nukkumaan. 1700-luvulta löytyneen, palvelusväen salaiseen päiväkirjaan rustatun tarinan mukaan seurasi sanaharkka.
Leszczyńska: En muuten varmaan mene nukkumaan niin kauan kuin tuo huora istuu täällä, meidän olohuoneessa!
Louis IX + (XII / 2): Mutta kulta! Ei nyt ole mikään uusi vuosituhat vaan 1700-luku! Älä nyt ole tollanen. Jos vaikka pyydän tallirenkiä-
Leszczyńska: Se konille haiseva heinän lapioitsija ei tule lähellekään minun sulojani! Sinä saat luvan tänään olla minun kanssani ja katsella miten seinätapettimme kuivuu niin kuin sinun veltto miekkasi!
Poisson: Kuulkaas, jos tässä nyt ei kohta ala tapahtua mitään niin voisinkohan minä sitten-
Leszczyńska: Jumalauta! Nyt muuten pehmenee liha!
Tarkkoja tietoja seuraavista hetkistä ei ole tallentunut, mutta työväen illasta tehdyissä raapustuksissa Pompadour loikkasi läpi palatsin yläkerran ikkunasta, kampeutui hetken päästä ylös pihapensaasta ja käveli Ranskan maalle kuuluvalla pöyhkeydellä ja muodikkaasti nilkuttaen pois paikalta. Silminnäkijöiden mukaan he panivat erityisesti merkille hänen mielenkiintoisen, kuin tuulenhuuhtoman hiuskuontalonsa.
Seuraavissa iltamissa joka toinen työläinen kävi kysymässä asiaa Pompadourilta. Ensimmäisen tunnin parin ajan hän käski heitä painumaan helvettiin, mutta illan mittaan hän alkoi toistuvasti vastata kysymyksiin kertomalla, että se oli hänen uusi kampauksensa. Hänen mukaansa se oli "ilmava, lennokas sekä ehdottomasti ei-nolo". Tästä kiinnostuneet ylhäiset kutsuvierattaret ottivat tiedon vastaan ja jo seuraavissa juhlissa joka toisella daamilla oli yhtä tuulen huuhtomat hiukset. Siitä ase ajatus sitten levisi.
Gibsonin tytöt[muokkaa ]
Kuten monet muotisuuntaukset, myös pompadour on ollut osallisena siinä täysin pätevässä ja loogisessa yhtälössä, jossa epäilyttävän naisiin päin oleva mies haluaa tehdä julkaisun siitä, millaisia naisten kuuluisi olla, ja miten naiset syövät tuon päiväunen kuin reisiin pamahtavan paheellisen herkun. "Gibsonin tytöt"- julkaisua onkin pidetty eräänä USA:n ja Kanadan ensimmäisistä naistenlehdistä, jossa naisten kauneusihannetta on luotu kokoamalla yhteen eri naisten parhaat puolet ja luomalla siten über-nainen, jota fyysisesti olemassa olevat naiset voivat katsoa ylöspäin.
Gibson huomasi, että tähän mielleyhtymään pompadour sopi kuin tukka päähän. Kun hänen visualisoimallaan naisella oli pöyhkeilevä, arkailevan toisen naisen ylle varjonsa langettava hiusfallos, näytti tämä Gibsonin tyttö vieläkin täyteläisemmältä ja myös täydellisemmältä. Samoin tuo sekä henkinen että fyysinen uhka toi hänen mielestään hyvin esiin todellisen naisen kivan tavan alistua tosiasioiden edessä.
Suuntaus oli suhteellisen suosittu 1890-luvun puolelta 1900-luvun alkupuolelle. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua suuntaus kuitenkin otti pahasti turpiinsa. Sadat tuhannet normaalit naiset huomasivat nimittäin aviomiestensä kaatuneen rintamalla, ja kun he kuulivat omat ajatuksensa miehiensä hiljettyä, he tajusivat, miten naurettavaa oli ihannoida naista, joka sarjakuvan ulkopuolella kaatuisi naamalleen yrittäessään nojata viehkeän sensuellisti pöydän yllä.
Rasvaletit[muokkaa ]
1950-luvulla sodan jälkeinen sukupolvi ryhtyi tekemään kaikkensa todistaakseen, että kaikkien osapuolien kotiin palaavat isät voisivat todeta taistelleensa turhaan, niin kovin turhaan. (Tämä todisteleminen on saavuttanut viimeisimmän lakipisteensä seuratessa keitä on viimeisen parin vuoden aikana äänestetty virkoihin.) He halusivat olla nuoria, kapinallisia sekä omituisella tavalla miehekkäitä vaikka samaan aikaan näyttäisivät sodissa olleiden isiensä mielestä "satamissa pyöriviltä pojilta".
Ehkä tavalliselle raahustajalle tunnetuin tämän uuden rintaman edustaja on Elvis Presley [1] . Ottaen lukuun millaisella tavalla hän tanssi lavalla naisien edessä, oli vaikeaa ymmärtää, kuinka hänen housunsa pysyivät jalassa, mutta oli täysin ymmärrettävää, että hänen tukkansa ei pysyisi ryhdikkäästi hänen päässään. Vastoin Elvistä kohtaan luultujen ennakkoluulojen, osasi tämä nuori kapinallinen ottaa myös vastaan neuvoja. Hän nimittäin piti kampauksensa kunnossa jo ranskalaisten huomaamalla luonnonmukaisella tavalla; hän antoi niiden olla rasvainen, töhnäinen möykky.
Voitaisiin kiittää Elvistä ja hänen kopioitaan rasvalettien toistuvista uudelleentulemisista, mutta kiitos on asiasta kaukana.
Ei mitään rajaa[muokkaa ]
" Ei helvetti sentään! Oletteko te nähneet millaisia dillejä tuollaisen tukan kanssa liikkuu, ja silti se vaan sitkeästi jatkuu? Olemme aivan varmoja, että tuo hiustyyli on verrattaessa sitkeämpää luonnonmukaista ainetta kuin hämähäkin seitti tai vauhtiraita kalsareissa!"
~ Tutkija
Niin reteälle ajatukselle kuin pompadour mikään ei tietenkään ole liikaa.
Vuorollaan nykyaikaistuvassa maailmassa tämän ilmiön ovat omineet italialaiset stereona esiintyvät tyypit, meksikolaiset vuohipaimenet, japanilaiset koulujengit[2] sekä psykopaatit mäen päällä asuvat maajussit. Tämän kavalkadin esiinmarssin jälkeen on aloitettu monia projekteja erilaisten superaineiden sekä futurististen käyttömateriaalien valmistamiseksi. Kymmenet tutkijat ympäri maailmaa ovat todenneet, että työ on vasta alussa mutta edessä siintävät mahdollisuudet näyttävät liian merkittäviltä menetettäviksi.
Pompadour elämäntapana[muokkaa ]
Onko pompadour menossa minnekään? Jos, niin minne?
Erilaiset tahot ovat myöntäneet virheen siinä, että niin naurettava tukkatyyli kuin pompadour on aina parturoitava erilleen siitä kärsivästä kantajasta, jos halutaan tutkia sen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Noin kolmesataa vuotta tämä hiustyyli, jonka alku on niin yleisessä ranskalaisten ylpeyteen peitellystä munauksesta, on uusiutunut vieläkin ikävämmin kuin sukupuolitaudin rakkulat. Tyylin kannattajat eivät yleensä selviydy tartunnasta ehjinä, usein edes elossa, mutta itse tukka elää ja voi hyvin. (Tästä on saatu kiistämättömiä todisteita kaivamalla maasta kuolleita rasvalettejä. Vaikka muu mies on jo mätänemään päin, tukka kasvaa ja voi hyvin.)
Suomen hallitus on jo varautunut uusimpaan pompadour-epidemiaan ostamalla koko Suomen populaation kokoisen annoksen rokotetta pompadour-tyyliä vastaan. Hintaa tälle varastolle on vuodettujen listojen mukaan tullut noin miljardi. Tosin katukyselyissä on tullut ilmi, että saman seurauksen saisi aikaan juottamalla jokainen suomalainen tukevaan humalaan, jolloin he kehtaavat alkaa osoitella pompadour-kampauksesta kärsivää kohti ja nauraa paskaisesti.
Triviaa[muokkaa ]
Hikipedia käsittää pompadourin juhlistavan yhdistelmää röyhkeyttä, ylivuotavaisuutta sekä ei-mikään-riitä-asennetta, mistä syystä pompadour-artikkeli on silmämääräisesti pidempi kuin sitä käsittelevä artikkeli sen asiallisemmassa sisarsivustossa.
Viitteet[muokkaa ]
- ↑ Koska huhujen mukaan hän on yhä elossa, Hikipedia on mieliksi ja käyttää hänestä preseesens-muotoa
- ↑ EI VOI OLLA TOTTA! Japanilaiset ottavat jotakin ja vääntävät siitä aivan ruuvilöysän version? Get outta here!
Katso myös[muokkaa ]
- Hiukset
Aiheesta muualla[muokkaa ]
- Kai siitä täälläkin koitetaan jotain motkottaa: https://en.wikipedia.org/wiki/Pompadour_(hairstyle)
- Virus
- Paikallinen kampaamo