Nokkahuilu
Nokkahuilu on puupuhallinsoitin joka useimmiten tehdään muovista. Siinä ei ole liikkuvia osia ja sitä ei saa helposti rikki hakkaamalla jotain pintaa vasten. Se on soittimena halpa, sitä on helppo soittaa, ja siinä ei ole helposti rikkoutuvia osia. Siis hieman kuin soitinten perussuomalaiset. Siksi siitä onkin tehty Suomen virallinen perinnesoitin. Jonka soittamista opetetaan kaikille ennen kulttuuriperinteelle tärkeää kannelta tai muutoin viehättävämpää kitaraa.
Nokkahuilun tarkkaa syntyaikaa ei tiedetä, mutta se kehitettiin lopulliseen nykymuotoonsa 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Nokkahuilu keksittiin koska kristillinen kulttuuri halusi taistella elintilastaan renessanssiaatetta, valistusta ja maallistumista vastaan. Nokkahuilua tarvittiin demonstroimaan tyhmälle ja vapaa-ajatteluun taipuvaiselle kansalle siitä, miltä kuulostaa kiirastulessa kiusattujen syntisten karmiva uikutus.
Nokkahuilulle ovat säveltäneet muiden muassa Liimatta, Vivaldi, Händel, Telemann ja Bach. Kristinuskoa puolustaakseen mestarien kynästä syntyivät muun muassa iki-ihana "Ostakaa Makkaraa". Sittemmin maallistunut kulttuuri on luonut ympärilleen hyvinvointia ja humaanien arvojen yleistyminen pakotti lopulta nokkahuilun sille kuuluvaan asemaan, sekulaaristi pois julkisesta elämästä. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijahihhuleiden soitin. Nokkahuilu ei enää nykyisin ole orkesterisoitin.
Nokkahuilut otettiin uudelleen käyttöön 1900-luvulla. Yhtenä tavoitteena oli vanhan musiikin esittäminen alkuperäisillä soittimillaan, mutta lisäksi havaittiin nokkahuilun soveltuvan hyvin musiikin opettamiseen. Nykyään nokkahuilua pidetään usein lasten soittimena, osana koulunkäyntiä. Sen soittaminen on nautintona verrattavissa siihen musiikilliseen iloon, jota vannoutuneet ateistit saavat suvivirrestä.