Nelikulmainen ympyrä

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sekin on olemassa. Sekopaatismin välttämiseksi suosittelemme, että ette seuraa artikkelissa olevia ehdotuksia kokeilla itse.

Historia[muokkaa ]

Nelikulmaisen ympyrän keksi joku hourupäinen matemaatikko 1900-luvun puolivälissä New Yorkissa, ollessaan taksissa aamuruuhkassa. Kuski oli ulkomaalaistaustainen. Hän päätti laskea, missä he olivat, taksin käännyttyä viidettä kertaa vasemmalle. Ja koska tiedettävästi kaikkialla on ruutupaperia (ja varsinkin kun amerikkalaiset ovat senkin itse keksineet...), hän alkoi tehdä päätelmiään ruutupaperille. Auto tärisi liikaa, ja aivan vapaalla kädellä pyöreiden ympyröiden tai kaarien piirtäminen oli mahdotonta. Asiakas keksi siis nokkelasti käyttää kovaksi tärkityn solmionsa yhtä reunaa viivottimena ja pienen hetken kuluttua hän raivostui, huomattuaan, että he olivat täysin väärässä päässä Manhattania. Tuloksena syntyi siis vihainen asiakas, tärkeä kokous ilman yhtä jäsentä ja nelikulmainen ympyrä. Jatkuvan harhailun takia taksimatka tiettävästi maksoi enemmän kuin asiakas halusi. Tästä kostoksi kyseinen matemaatikko kehitti auton, jossa on nelikulmaiset renkaat.

Tavallinen ympyrä[muokkaa ]

Ympyrä. Näin käy jos piirtelee harpilla.

On olemassa monta erilaista tapaa mitata asioita. Yleisimmin esineitä mitattaessa käytetään normaalia metriikkaa. Se tarkoittaa, että normaalia metriikkaa käytettäen ympyrää piirrettäessä syntyy pyöreä ympyrä. Harpilla ja paperilla voi testata asian. Jokainen harpin pyöräytys piirtää joukon pisteitä, jotka ovat samalla etäisyydellä keskipisteestä, siis siinä missä on harpin kärki. Ja varokin harpin kärkeä, sillä se on terävä.

Manhattan-metriikka[muokkaa ]

Ympyrä tämäkin. Näin käy jos erehtyy ottamaan sen ylimääräisen geometrian kurssin ja omistamaan ruutupaperia.

Tutkijat ovat kehittäneet Manhattan-metriikan, jolla saa ihmeitä aikaan. Nimensä se saa Manhattanin saaren nelikulmioihin perustuvasta asemakaavasta. Manhattan-metriikkaa käyttäen siis lasketaan ja piirretään hieman kuin ruutupaperia käyttäen. Kuva siis määrittää sen, miten esim. taksit voivat kulkea kahden korttelin matkan suurkaupungissa. Tai kuinka eksyksiin voi pieni ihminen joutua paikassa, jossa kaikki on samanlaista neliöä. Sama toimii useammallakin korttelivälillä, tässä vain esimerkin vuoksi näin yksinkertainen. Ota vaikka ruutupaperia ja kokeile.

Käytännön sovellutuksia[muokkaa ]

Koulussa[muokkaa ]

Oppilaat ja luokan saa erittäin hiljaiseksi (ei, eivät he nuku, he vain miettivät ahkerasti) pitämällä luennon nelikulmaisesta ympyrästä.

Työpaikalla[muokkaa ]

Todennäköisesti tulos on irtisanominen ilman palkkaa, sillä työnantajasi sanoo sinulle ivallisesti, että palkkaa oli mahdotonta määritellä, koska hän olisi tarvinnut pyöreitä summia.

Myös[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Nelikulmainen_ympyrä&oldid=484640"