Markku Koivisto

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Markku Koivisto

Markku "Kaatajapappi" Koivisto (s. 31. maaliskuuta 1954 Kokkolassa) oli entisen Nokian herätyksen toimitusjohtaja. Hänet karkotettiin Nokian evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherran toimesta hänen päästyään rahan makuun, yritettyään herättää ihmisen kuolleista, ja muodostettuaan omaperäisen pyhityskäsityksen. Hän kuitenkin pääsi paikallisen helluntaiseurakunnan tiloihin pitämään mystiikkaan meneviä herätysiltojaan, joissa hän mm. kaatoi suuret määrät naisia ja muita ihmisiä, ja keräsi seurakuntalaistensa kanssa penkeiltä kultahippuja aina juuri niinä iltoina, kun sinä et päässyt paikalle. Hän myös saarnasi ainakin siitä, miten pitää homoseksuaalisuutta syntinä.

Koivistosta liikkui huhuja, jopa ulkomailla asti, että hän pystyisi rukoilullaan parantamaan ihmisiä sairauksista. Näiden hänen itse liikkeelle panemiensa huhujen mukaan hän paransi muun muassa oman imusolmukesyöpänsä [1] . Hän otti rukous- ja kaatamispalveluistaan mittavia rahallisia korvauksia, joita kutsui vapaaehtoiseksi kolehdiksi, vapaaehtoiseksi uhrilahjaksi ja vapaaehtoiseksi antamiseksi.

Sittemmin hän luopui Nokian Herätyksen toimitusjohtajan virasta jäätyään kiinni yllättävästä homosuhteesta alaikäisen kanssa. Hän sai Jumalalta anteeksi Lähde?, mutta ei tuomareilta eikä vaimoltaan[2] . Muutaman seuraavan vuoden ajan hän pysytteli tehokkaasti poissa julkisuudesta. Hän mm. muutti Lontooseen vaikuttaakseen siellä pienessä paikallisessa seurakunnassa, jossa kukaan ei ollut kuullut hänestä aiemmin. Nyt Koivisto on taas Suomessa ja jatkaa saarnaamista, mutta aiempaa huomattavasti matalammalla profiililla.

Nokian Herätys muutti nimensä, anonyymeillä keskustelupalstoilla pidetään koko juttua Jumalan lähettämänä väkevänä eksytyksenä[3] , ja hei, tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistaa.

Lisää aiheesta

Aamulehti: Markku Koivisto palasi julkisuuteen vuosien hiljaiselon jälkeen

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja .
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Markku_Koivisto&oldid=545664"