Maaseutua ei voi juoda
"Maaseutua ei voi juoda – Mutta maatalon voi"
~Tuntematon AA-kerholainen
Käsite "Maaseutua ei voi juoda" perustuu Keskustapuolueen näkemykseen siitä, ettei maaseutua todellakaan voi juoda. Suomen Keskusta kampanjoi näyttävästi asiasta 1990-luvun alkuvuosina, jolloin petollinen Esko Aho luotsasi Suomea vielä petollisemman presidentti Mauno Koiviston myötävaikutuksella Euroopan Unionin täysjäseneksi. Keskustaväki ripusti valtavan kokoisia propagandatauluja valtateiden varsilla jököttävien heinälatojen, navettojen ja Pohjantähti-opiston seiniin, jotta impivaaralaisuudesta eroon pyristelevä suomalainen pysähtyisi edes hetkeksi miettimään mihin on menossa. Kampanja epäonnistui sikäli, että itse asiasisältö piti paikkansa; maaseutua ei todellakaan voi juoda. Pian kuitenkin Suomen Keskustan pääkaupungissa Kiuruvedellä oivallettiin, että vaikkei maaseutua voi juodakaan, niin maaseudulla voi juoda.
Tämä käsite on sittemmin levinnyt kulovalkean tavoin jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan. Asiassa auttavat merkittävästi ohi valtiollisen kirjanpidon maahan tuotava halpa virolainen viina ja muut väkijuomat.
Pidä pienemmän puolta laajentamalla artikkelia .