Lordi's Rocktaurant
Kyseiset artikkelit on jo koottu Wikipediassa keskitysleirille, ja jatkuvista poistoäänestyksistä päätellen on vain ajan kysymys, milloin niiden järjestelmällinen joukkotuhonta aloitetaan. Hikipedia on myöntänyt vainotulle hengentuotteelle turvapaikan ja odottaa saavansa siitä hyvästä Nobelin rauhanpalkinnon.
Lordi’s Rocktaurant oli 15. joulukuuta 2006 avattu Lordi-aiheinen ravintola Rovaniemellä. Ravintolassa oli esillä Lordin käytöstä poistunutta lavarekvisiittaa ja esiintymisasuja, sekä muiden yhtyeiden lahjoittamaa lavarekvisiittaa.[1]
Ravintolan ruokalista koostui suurimmaksi osaksi pikaruoasta, kuten pizzasta ja kebabannoksista.[2] Ravintolassa oli myytävänä myös T-paitoja, postikortteja ja tarroja.[3]
Ravintolan avajaisissa olivat Mr. Lordin lisäksi mukana myös Joulupukki ja Rovaniemen kaupunginjohtaja. Ravintolan alakerta (Monster Disco Hell) on enemmän aikuisille suunnattu paikka, jossa tarjoillaan vahvempiakin juomia, kun taas yläkerta on suunnattu perheille. Mikäli rovaniemeläisravintola menestyy, Suomeen on suunnitteilla myös Lordi-ravintoloiden ketju.
Ravintola sijaitsi Koskikadulla, lähellä Lordin aukiota. Lordi’s Rocktaurant laajeni vuonna 2008 Rinteenkulma-kauppakeskukseen.
Yhtiö on laajentamassa ketjuaan. Se aikoo avata uusia ravintoloita muun muassa Venäjälle Pietariiin ja Novgorodiin.
Ravintolan toiminta lopetettiin vuonna 2011 vuokrasopimuksen päätyttyä. Mr. Lordi on kuitenkin kertonut konseptin suunnittelevan jatkamista toisella paikkakunnalla.[4]
Lähteet
Aiheesta muualla
...tai Mr. Lordi tulee ja rakastaa sinua tavallaan!