Länsi-Virginia
Länsi-Virginia on Yhdysvaltain 35. osavaltio. Se on sikäli mielenkiintoisesti nimetty osavaltio, ettei koko maailmasta löydy paikkaa nimeltä Itä-Virginia. On olemassa vain Länsi-Virginia ja Virginia, joka sijaitsee Länsi-Virginiasta kaakkoon. Länsi-Virginian itäpuolella sen sijaan on Maryland, jolla taas ei ole mitään tekemistä virginioiden kanssa. Joskus on esitetty spekulaatioita siitä, että Kentucky mahdollisesti olisi tämä mysteerinen Itä-Virginia aatejärjestelmänsä vuoksi, mutta mikään muu seikka ei tue tätä teoriaa, ja sitä paitsi Kentucky on maantieteellisesti lännessä. Todennäköisintä onkin, että koko nimisotku on seurausta USA:n surkeasta koulujärjestelmästä, joka ei opeta kakaroille edes ilmansuuntia oikein.
Historia[muokkaa ]
Länsi-Virginian alkuperäisväestö sai kunnian olla yksi ensimmäisistä valkoisen miehen teurastamista intiaanipopulaatioista Pohjois-Amerikassa. Englannin kuningas Kaarle Kakkonen riemastui hirmutyöstä niin suuresti, että lahjoitti koko osavaltion surmaajille. Sitten ei pitkään aikaan tapahtunut yhtään mitään, sillä alueella ei ollut enää ketään, jonka olisi laillisesti saanut tappaa, kunnes vuonna 1861 syttyi se iloinen ja kuuluisa sota, joka oli lajissaan toinen ja viimeinen jossa taisteltiin Yhdysvaltojen maaperällä sekä ensimmäinen ja viimeinen sota, jossa kaikki siviiliuhrit olivat amerikkalaisia. Sotaa seurasi jälleen pitkä ei-tapahdu-mitään-kausi, jota on jatkunut tähän päivään saakka.
Katso myös[muokkaa ]
Osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Dakota - Etelä-Karolina - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Dakota - Pohjois-Karolina - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
---|---|
Erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantánamo Bay |
Kaupunkeja: | Chicago - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. - Ankkalinna |