Koulusurmaaminen

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

"Naks"

~Auvisen pää

Koulusurmaaminen on yksi nyky-yhteiskunnan vaikuttamismuodoista. Se on erityisen suosittua elämäänsä kyllästyneiden, filosofisten ja älykkäiden suomalaisnuorten keskuudessa. Näin lähinnä siksi, että sitä hyödyntämällä saa tuotua omaa agendaansa esille paljon paremmin kuin esimerkiksi äänestämällä. Koulusurmaaja on yleensä joku aiemmin täysin tuntematon koulukiusaamisen uhri, joka on päättänyt kostaa kokemansa vääryydet. Aina luotettavan Wikipedian mukaan kaikkia koulusurmaajia yhdistää syvä pettymys omaan itseen sekä (削除) luulo (削除ここまで) tieto omasta ylivertaisuudestaan.[1] Koulusurmaaja lienee siis hyvin, hyvin ristiriitainen persoona. Tutkimusten mukaan koulusurmaajien keskeisenä vaikuttimena on latentti homoseksuaalisuus.

Koulusurmaamisen huumoriarvo[muokkaa ]

Esimerkki vakavasta aiheesta.
Esimerkki hauskasta aiheesta.

Koulusurmaaminen on aina äärimmäisen vakava asia, jonka huumoriarvo on (削除) Ismo Auvisen mielestä (削除ここまで) yleisen mielipiteen mukaan pyöreä nolla. Vitsailu tästä aiheesta kertoo henkilön matalaotsaisuudesta ja empatiakyvyttömyydestä. Lisäksi vaikeneminen ynnä vaientaminen ehkäisevät tulevia kouluampumisia n. 34%.

Hikipedia n virallinen linja on tämän (削除) näkemyksen (削除ここまで) faktan mukainen. Koulusurmaamisella vitsailu on aina paheksuttavaa, iljettävää ja ala-arvoista. Sen sijaan tulisi kirjoittaa harmittomammista aiheista, kuten holokaustista, profeetta Muhammedista ja itsemurhan tyylikkyydestä. Hikipedian ylläpitäjät valvovat tämän tosiasian toteutumista, koska esimerkiksi luettelo yhdeksänhäntäisten kettujen aatelissuvuista on paljon mielenkiintoisempi projekti, eivätkä ylläpitäjät tahdo vielä 14-vuotiaina linnaan.

Katso myös[muokkaa ]

Viitteet[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Koulusurmaaminen&oldid=548599"